Hyvä asiakkaamme, huomioittehan, että asiakaspalvelumme on suljettuna pääsiäisenä 29.3.–1.4.

Hyvä tietää

Etkö ole aikaisemmin käynyt kansainvälisellä risteilyllä? Lue usein kysytyt kysymykset ennen risteilylle lähtöä!

Risteilyliput ja -asiakirjat toimitetaan noin 3 viikkoa ennen matkalle lähtöä. Ryhmämatkalle osallistuville matkustajille matkaliput toimitetaan viimeistään viikkoa ennen matkaa. Voit tutustua asiakirjoihisi varustamon nettisivuilla.

On suositeltavaa, että kaikilla matkustajilla olisi kattava matkavakuutus. Keskustele matkan aikana tarvitsemistasi vakuutuksista oman vakuutusyhtiösi kanssa.

Varustamo suosittelee lähtöselvityksen tekemistä nettisivuillaan hyvissä ajoin ennen lähtöä. Risteilyalukseen ei pääse ilman lähtöselvityskorttia ja muita matka-asiakirjoja, joten muista ottaa netistä tulostamasi asiakirjat mukaasi satamaan.

Varmista aina etukäteen, mitä passi- ja viisumivaatimuksia vierailukohteissa on. Voit olla suoraan yhteydessä kyseisen maan suurlähetystöön tai selvittää asian Risteilykeskuksesta. Kaikilla matkustajilla tulee olla voimassa oleva passi riippumatta siitä, mille risteilylle he ovat lähdössä. Passin tulee olla voimassa ainakin kuusi kuukautta matkan päättymisen jälkeen.

Yhdysvaltoihin matkustavien tulee täyttää ESTA -matkustuslupa internetin kautta vähintään 72 tuntia ennen matkalle lähtöä. Matkustuslupa maksaa 21 dollaria, ja se peritään luottokorttimaksuna hakemuksen lähettämisen yhteydessä. ESTA-matkustuslupa on voimassa kaksi vuotta tai lyhyemmän ajan, mikäli passi vanhenee ennen sitä tai passin tiedot muuttuvat. ESTA–matkustusluvan puuttuessa matkustajilta voidaan evätä pääsy koneeseen. ESTA -hakemuksen voi tehdä oheisen linkin kautta.

Löydät lähtöselvitysaikataulut risteilylipuistasi. Risteilyalukselle on saavuttava hyvissä ajoin (viimeistään 2 tuntia ennen sen lähtöä). Huomioithan, että liian myöhään lähtöselvityspisteelle saapuneet matkustajat saattavat myöhästyä risteilyltä. Risteilyaluksesta myöhästyneet eivät ole oikeutettuja risteilyhinnan palautukseen.

Risteilyalukselle ei ole luvallista tuoda silitysrautaa, kynttilöitä, aseita, korkkiruuveja, kahvin- tai vedenkeitintä tai muita sähkölaitteita, sähkömuuntajaa, paloherkkiä aineita, räjähteitä, kuten ilotulitteita, jääkiekkomailoja, lemmikkejä (paitsi esim. opaskoira), laittomia huumeita, alkoholia tai muita alkoholittomia juomia (esim. pullovesi)*, rulla- tai surffilautoja, polkupyöriä tai lasereita.

*Lähtösatamasta saa tuoda mukanaan veloituksetta yhden 750 ml viini- tai samppanjapullon. Ylimääräisistä viini- tai samppanjapulloista veloitetaan 15 dollarin korkkausmaksu.

Risteilyaluksilla käytetään valuuttana Yhdysvaltain dollaria. Kaikilla Princess Cruisesin aluksilla on käytössä käteisvapaa maksujärjestelmä, joka yksinkertaistaa maksamista risteilyaluksella. Sinulle luodaan alukselle oma maksutili, jota varten varustamo tarvitsee pankki- tai luottokorttisi tiedot (Visa, Mastercard, American Express tai Diner’s Club). Maksukorttisi yhdistetään automaattisesti maksutilille ja hyttikortille, jolta aluksella tehdyt ostokset veloitetaan. Matkan lopussa hyttitilin saldo tulee tarkistaa mobiilisovelluksesta tai hytin televisiosta. Summa veloitetaan automaattisesti kortiltasi. Mikäli hyttilaskun veloituksissa on huomautettavaa, tulee niistä ilmoittaa henkilökunnalle ennen laivasta poistumista Guest Relations-tiskillä. Muistutukseksi myös, että aluksella käytetty valuuttakurssi saattavat erota oman pankkisi valuuttakurssista.

Jos et halua yhdistää luotto- tai pankkikorttiasi hyttikorttiin, voit tehdä rahatalletuksen lähtöselvityksen yhteydessä. Talletuksen suuruus on noin 300 viikon kestävällä risteilyllä. Maksutilisi suljetaan, jos talletuksen määrä ylittyy.

Huomioithan, että varustamo tekee hyttikortille liitetylle luotto- tai pankkikortille katevarauksia matkan aikana valvoaksemme, että kortilla riittää katetta. Varaukset poistetaan kun olet maksanut laivalla tekemiesi ostosten loppumaksun. Huomioi, että varausten käsittelyaika voi olla pankissasi jopa 30 päivää eikä esimerkiksi pankkikortiltasi varattu summa ole tällöin käytettävissä. Varat ovat taas normaalisti käytössäsi, kun luottokorttiyhtiö on suorittanut maksuvarauksesi laivayhtiölle.

Kaikilla Princess Cruisesin risteilyaluksilla jätetään tarjoilu- ja hyttihenkilökunnalle tippiä palvelumaksun muodossa. Tavallisimmin palvelumaksu lisätään risteilyn hintaan jo matkaa varatessa. Palvelumaksu maksetaan Yhdysvaltain dollareina (16 dollaria päivässä sisä-, ulko- tai parvekehytissä majoittuvaa henkilöä kohden, 17 dollaria päivässä minisviitissä, Cabana- tai Club Class -hytissä majoittuvaa henkilöä kohden ja 18 dollaria päivässä sviitissä majoittuvaa henkilöä kohden). Tämän lisäksi 15 prosentin tippi/palvelumaksu lisätään kaikkiin baari- ja ravintoloiden juomalaskuihin. Palvelumaksu laskutetaan automaattisesti hyttikortilta.

Laivan sähkövirta on 110 volttia. Saatat tarvita risteilylle mukaan adapterin. Kaikilla Princess Cruisesin aluksilla on hyteissä hiustenkuivaajat. Omia sähkölaitteita ei saa tuoda laivalle.

Aluksilla on tarjolla myös maksullinen pesulapalvelu. Tämän lisäksi aluksilla on itsepalvelupesula, jossa voi myös kuivata ja silittää vaatteita. Hinnat vaihtelevat palvelun mukaan. Tarkista tarkat hinnat hyttihenkilökunnalta.

Princess Cruisesin risteilyaluksilla on runsaasti ohjelmaa 3–12-vuotiaille lapsille. Lähes kaikilla aluksilla on Youth & Teen Center, joissa lapset pääsevät esimerkiksi askartelemaan, pelaamaan pelejä ja katsomaan leffoja. Vesileikkejä varten lapsilla on omat altaat alusten aurinkokannella. Ocean Princessillä ja Pacific Princessillä järjestetään lasten ja nuorten ohjelmaa vain, jos risteilyllä on mukana vähintään kaksikymmentä 3–17-vuotiasta lasta.

Alusten Fun Zone -toiminta jakautuu kahteen ikäryhmään:

  • ”Princess Pelicans” eli Pelikaanit (3–7-vuotiaat)
  • ”Shockwaves” eli Hyökyaallot (8–12-vuotiaat)

Teen Center on tarkoitettu 13–17-vuotiaille nuorille. Nuorisolle tarjotaan monenlaista ohjelmaa, kuten diskobileitä, urheiluturnauksia, karaokea ja hiphop-tanssikursseja.

Kaikilla risteilyaluksilla (paitsi Ocean ja Pacific Princess) on tarjolla 3–12-vuotiaiden lasten hoitopalvelu iltaisin kello 22.00–01.00. Ryhmässä tapahtuvasta hoidosta veloitetaan 5 dollaria/tunti/lapsi. Maksu lisätään hyttikortilta. Lastenhoito edellyttää ennakkovarausta, joka pitää tehdä Youth Centeriin viimeistään kello 20.00 samana iltana.

Lue lasten hoidosta lisää täältä.

Ruokailu Princess Cruisesin aluksilla on joustavaa. Matkan hintaan kuuluvat aamiaiset, lounaat ja illalliset aluksen pääruokasalissa tai buffetravintolassa. Voit valita varauksen yhteydessä, ruokailetko mieluummin oman aikataulusi mukaan vai joka ilta ennalta valittuna aikana.

Joustava aikataulu (Anytime Dining) tarkoittaa sitä, että saat itse päättää, missä ja monelta, ruokailet – voit saapua illalliselle aluksen pääruokasaliin mihin aikaan vain klo 17.30–22.00 välillä. Matkustajat ohjataan pöytiin saapumisjärjestyksessä, joten saatat joutua odottamaan hetken pöydän vapautumista. Voit myös illallistaa halutessasi lisämaksullisissa erikoisravintoloissa.

Jos valitset kattausajan etukäteen ennen alukselle saapumista, ruokailet aluksen pääruokasalissa joka ilta samaan aikaan. Etukäteen valittu kattausaika sopii erityisesti matkustajille, jotka arvostavat säännöllisyyttä ja tuttua pöytäseuraa. Seurueellasi on varattuna yhteinen pöytä koko risteilyn ajan aluksen pääruokasalissa. Voit valita kattausajaksi klo 18.00 tai 20.00. Toiveet pöydästä, kattausajasta ja pöytäseurueesta tulee esittää ennen risteilyn alkua.

Risteilyaluksilla on myös erikoisravintoloita, joissa ruokailusta maksetaan pieni lisämaksu. Hinnat vaihtelevat ravintoloittain.

Princess Cruisesin risteilyillä pukeudutaan rennosti. Päivisin voit pukeutua haluamallasi tavalla esimerkiksi rantavaatteisiin ja shortseihin. Iltaisin matkustajien odotetaan pukeutuvan siististi ravintolailtaan sopivalla tavalla. Lippikset, t-paidat, varvastossut tai kuluneet farkut eivät sovi iltakäyttöön. Viikon kestävällä risteilyillä järjestetään kaksi gaalailtaa aluksen pääravintolassa. Tällöin pukukoodi miehillä on tumma puku ja naisilla iltapuku. Gaalailtaan ei ole kuitenkaan pakko osallistua.

Alkoholia voi ostaa laivan kaikista baareista ja ravintoloista. Ikäraja on 21 vuotta kaikilla Princess Cruisesin risteilyillä.

Lähtösatamasta saa tuoda mukanaan veloituksetta yhden 750 ml viini- tai samppanjapullon. Ylimääräisistä viini- tai samppanjapulloista veloitetaan 15 dollarin korkkausmaksu. Muun alkoholin tuominen alukselle on kiellettyä. Maista/vierailusatamista ostettuja juomia ei saa nauttia aluksella. Juomat jätetään säilöön aluksen varastoon. Maista ostetut juomat palautetaan matkustajille hyttiin viimeisen risteilypäivän aamuna ennen maihinnousua.

Risteilyaluksella saa polttaa vain rajatuilla alueilla. Tupakointi on mahdollista esimerkiksi osalla ulkokansista, tietyllä alueella yökerhoissa ja kasinossa sekä sikarihuoneessa. Hyteissä, parvekkeella, yleisissä sisätiloissa ja teattereissa ei saa polttaa. Hytissä polttamisesta voidaan sakottaa 250 dollarin suuruisella maksulla.

Ota yhteyttä lääkäriisi ja pyydä tietoa matkakohteiden mahdollisista terveysuhista. Olet itse vastuussa, että esimerkiksi rokotusohjelmasi on kunnossa. Jos olet kroonisesti sairas, tarvitset lääkäriltä todistuksen terveydentilastasi. Jos olet raskaana, voit osallistua risteilylle 23. raskausviikkoosi saakka. Jos raskausviikkosi ylittävät 24. viikon vielä risteilyn aikana, et voi valitettavasti osallistua risteilylle. Raskaana olevien tulee esittää lääkärintodistus terveydentilastaan. Todistuksesta tulee käydä ilmi raskausviikko ja laskettu aika, sekä onko matkalle lähtevä riittävässä kunnossa matkustaakseen.

Sinun täytyy olla lääketieteellisesti ja fyysisesti riittävän kunnossa voidaksesi osallistua risteilylle, jotta matka ei uhkaa sinun tai muiden matkustajien terveyttä. Ilmoita heti risteilyä varatessasi tai mahdollisimman pian sen jälkeen jälleenmyyjällesi kirjallisesti kaikista terveyteesi liittyvistä rajoitteista, jotka ovat ilmenneet ennen matkaa tai voivat ilmetä matkan aikana, ja jotka voivat vaikuttaa tai vaikuttavat risteilyn sujumiseen kannaltasi. Tämä ohje koskee myös apuvälineiden tai terveys- ja hyvinvointipalveluiden käyttöä. Varustamo pyytää kertomaan kaiken terveyttä koskevan informaation mahdollisimman tarkasti.

Osa hyteistä on varusteltu huomioiden erilaiset liikuntaesteet, näkö- ja kuulorajoitteet. Näitä hyttejä tarjotaan tietyillä kansilla. Pyörätuolilla liikkuvien vieraiden suositellaan ottavan mukaan oma pyörätuolinsa, mutta pyörätuolin voi varata varustamolta myös ennen risteilyn alkua. Huomio, että pyörätuolia ei voi jättää hytin ulkopuolelle säilöön. Aluksella ilmoitetaan, mihin aluksen osiin pyörätuolilla ei pääse tai mihin risteilytoimintaan osallistuminen on liikuntaesteiselle hankalaa. Tietyt toiminnot, kuten maihinnousu satamissa, minne mennään erillisellä kuljetusaluksella, voivat olla pyörätuolilla liikkuville mahdottomia. Kaikkien liikuntaesteisten ja terveydellisistä haitoista kärsivien matkustajien tulee kuitenkin voida liikkua ja pitää huolta itsestään omatoimisesti tai heillä pitää olla oma avustaja mukanaan.

Varustamo pidättää oikeuden kieltää matkustamisen risteilyillä sellaisilta henkilöiltä, joiden ei katsota olevan henkisesti tai fyysisesti riittävässä kunnossa matkaa varten. Sama koskee matkustajia, jotka vaativat lääketieteellistä hoitoa tai avustajan, jollaista laivalla ei ole tarjota.

Risteilyaluksilla on lääkäriasema, jossa hoidetaan pieniä vammoja ja sairauksia. Sairaalahoitoa tarvitsevat henkilöt joutuvat hakeutumaan sairaalaan kohdesatamassa. Risteilyaluksella tarjotut lääkäripalvelut ovat maksullisia, joten suosittelemme jokaista matkustajaa hankkimaan matkavakuutuksen, joka korvaa hoidon. Sen varalta, että matkavakuutuksesi ei kata kaikkea risteilyaluksella saamaasi hoitoa, säilytä kaikki kuitit voidaksesi neuvotella vakuutusyhtiösi kanssa kotiin palattuasi. Huomioithan, että lääkäriaseman hintoja ei voi verrata kotimaan lääkäripalveluiden hintoihin. Hoito voi olla hyvinkin kallista.

Jos haluat saada kaiken irti satama- ja kohdevierailuistasi, ilmoittaudu mukaan varustamon retkille. Kaikki retket ovat kohdepaikkojen asiantuntijoiden suunnittelemia. Hinnat vaihtelevat retkikohteesta toiseen. Voit varata retket varustamon verkkosivujen kautta 120 päivää ennen lähtöä. Retkimyynti sulkeutuu 5 päivää ennen lähtöä. Voit ilmoittautua retkelle myös risteilyaluksella, mikäli paikkoja on vielä jäljellä. Toinen vaihtoehto on, että nouset maihin ja tutustut vierailukohteeseen itsenäisesti.

Huomioithan, että retkien lähtöajat saattavat muuttua. Tarvittaessa ryhmiä myös yhdistetään, jos ilmoittautuneita on liian vähän. Retki voidaan myös peruuttaa, jos osallistujamäärä on liian pieni.

Risteilyaluksella ja kohdesatamissa voi mennä naimisiin. Suurimalla osalla Princess Cruisesin aluksista on kappeli vihkimistä varten. Lue lisää järjestelyistä Princess Cruisesin nettisivuilta.

Varmista, että sinulla on riittävästi aikaa maihin tulon ja lennon lähdön välillä. Princess Cruises ei ota vastuuta matkailijan itse järjestämistä paluulennoista. Itse ostettuja lentolippuja ei välttämättä voi muuttaa, jos myöhästyt lennolta.

Kyllä. Risteilyaluksen miehistö voi tehdä päätöksen kieltää matkustajan nousu laivaan. Näin voi tapahtua, jos laivaan nousu uhkaa matkustajan omaa, toisen matkustajan tai henkilökunnan terveyttä. Syynä voivat olla sairaus, epidemiavaara, epäsopiva käytös, puutteet matkustusasiakirjoissa tai muu syy, joka tekee osallistumisen risteilyyn mahdottomaksi. Vieraiden tulee olla fyysisesti ja psyykkisesti riittävässä kunnossa matkustaakseen risteilyaluksella. Sen lisäksi aluksilla on sääntöjä toisten vieraiden sekä terveys- ja turvallisuussäännösten huomioimisesta. Jos sääntöjä rikotaan, miehistö voi pyytää niitä rikkonutta henkilöä poistumaan aluksesta seuraavassa satamassa. Tällöin risteilyalukselta poistettu matkustaja on itse vastuussa kaikista poistumisesta aiheutuneista kuluista ja maksuista.

Varustamo saattaa tehdä hyttitilillesi liitetyltä luottokortilta katevarauksia. Nämä katevaraukset tehdään kortin voimassaolon varmistamiseksi. Siinä vaiheessa kun hyttitilisi loppulaskusi on suoritettu, varustamo poistaa katevaraukset. Jokaisen erillisen korttiyhtiön tulee suorittaa tämä toimenpide omissa järjestelmissään. Yleensä katevarausten poistumiseen menee 7-14 arkipäivää ja varustamo ei pysty vaikuttamaan asiaan. Kun korttiyhtiö on poistanut katevarauksen, varat ovat jälleen käytettävissäsi.