
Queen Mary 2
Cunardin elegantti lippulaiva Queen Mary 2 on aloittanut liikennöinnin vuonna 2004. Alus koki muodonmuutoksen vuonna 2016, kun se remontoitiin täysin. Tämän jälkeen alusta on uudistettu viimeksi vuonna 2021. Erikoista Queen Mary 2:ssa on se, että Atlantin ylityksille saa ottaa mukaan lemmikin, sillä kannelta 12 löytyy kennel. 24 lemmikin lisäksi valtamerialukselle mahtuu noin 2 700 matkustajaa ja 1 300 henkilökunnan jäsentä.
Pukukoodi aluksella
Queen Mary 2:n pukukoodi on melko tarkka, ja varustamo tarjoaakin ohjeita siihen, miten tulisi pukeutua. Päivisin pukeutuminen saa olla rentoa, mutta illan tullen matkustajat panostavat pukeutumiseen. Illan pukukoodi on smart. Alukselta löytyy kuitenkin yleisiä tiloja, joissa saa iltaisinkin viettää aikaa rennommissa vaatteissa. Näihin kuuluvat King’s Court buffetravintola, kasino, Carinthia Lounge ja G32 yökerho. Viikon risteilyllä järjestetään yleensä kaksi tai kolme gaalaillallista, jolloin pukeudutaan vieläkin juhlallisemmin. Tämä tarkoittaa miehille tummaa pukua ja kravattia/rusettia ja naisille iltapukua tai cocktailmekkoa.
Ruokailu
Matkustajille määräytyy tietty pääravintola heidän hyttiluokkansa mukaan. Sisä-, ulko- ja parvekehyteissä yöpyvät ruokailevat Britannia-ravintolassa ja Club-parvekehytissä yöpyvät ruokailevat Britannia Club -ravintolassa. Princess-sviittien ja Queens-sviittien asiakkaat ruokailevat Princess Grill ja Queens Grill ravintoloissa. Tämän lisäksi kaikki matkustajat voivat ruokailla Kings Court -buffetravintolassa. Alukselta löytyy myös pihviravintola The Verandah, jossa ruokailusta peritään kattausmaksu. Illalla osa Kings Court -ravintolasta muuntautuu à la carte ravintolaksi, jonka teema vaihtuu päivittäin. Tarjolla on muun muassa meksikolaista, italialaista ja aasialaista ruokaa. Maksuton huonepalvelu on asiakkaiden käytössä vuorokauden ympäri. Aluksella on myös useita lounge-tiloja ja kahviloita, kuten esimerkiksi Sir Samuel’s, josta voi ostaa Godivan ylellistä belgialaista suklaata.
Viihde ja aktiviteetit
Laivalla tapahtuu joka päivä paljon kaikenlaista. Hyttiin toimitettava Daily Program -lehtinen auttaa päivän aktiviteettien suunnittelussa, sillä siitä löytyy katsaus koko päivän ohjelmaan. Aluksella järjestetään muuan muassa tanssitunteja, kansipelejä, maalauskursseja, bridge-tunteja, pubivisoja, viinikursseja, konsertteja ja musiikkiesityksiä. Alukselta löytyy lisäksi ainutlaatuinen Illuminations-planetaario. Illuminations toimii myös 3D-teatterina, näyttämönä musiikkiesityksille sekä luentosalina.
Iltaisin Queen Mary 2:lla järjestetään esimerkiksi kabaree-esityksiä, Broadway-tyylisiä teatterinäytöksiä ja tanssiaisia. Aluksen G32 yökerho tarjoaa live- ja DJ-musiikkia aamun pikkutunneille saakka.
Urheilu ja hyvinvointi
Queen Mary 2:lla on kaksi uima-allasta sekä useita poreammeita, joihin voi pulahtaa rentoitumaan. Lisäksi alukselta löytyy Minnows Pool -lastenallas. Kannella seitsemän sijaitsee tilava Canyon Ranch SpaClub -kylpyläalue. Samalta kannelta löytyy myös tilat kuntoiluun. Ryhmäliikuntatunneille, kuten joogaan ja pilatekseen, on mahdollista osallistua lisämaksusta.

Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!
Tietoa laivasta
- Rakennusvuosi 2004
- Uudistettu 2021
- Bruttotonnit 149 215 t
- Pituus 345 m
- Leveys 40 m
- Kannet 13
- Matkustajia 2 690
- Henkilökuntaa 1 290
- Hyttejä 1 360
Palvelut
- Ravintolat 10
- Baarit 11
-
Teatteri
-
Yökerho
-
Kasino
-
Kirjasto
-
Kuntokeskus
-
Kennel
-
Kylpylä
- Uima-altaat 3
- Porealtaat 6
-
Lastenallas
-
Ohjelmaa lapsille
-
WiFi
-
24 tunnin huonepalvelu
-
Väliovellisia hyttejä
-
Hyttejä liikuntarajoitteisille
-
Yhden hengen hyttejä
- Sähköjännite 110/220 v
Hytit
Sisähytti
Sisähyttien perusvarusteluun kuuluu satelliitti-tv, puhelin, kahvi ja tee, minibaari, tallelokero, hiustenkuivaaja, kylpytakki ja kylpytossut, kylpyhuone suihkulla ja Penhaligon-kylpytuotteet. HB-sisähyteissä on näkymä laivan pääaulaan.
Kategoriat: HB, IA-IC, IE, IF
Hyttien koko: noin 15 m²
Ulkohytti
Ulkohyttien perusvarusteluun kuuluu satelliitti-tv, puhelin, kahvi ja tee, minibaari, tallelokero, hiustenkuivaaja, kylpytakki ja kylpytossut, kylpyhuone suihkulla ja Penhaligon-kylpytuotteet. Hyttikategoriat KB ja KC ovat yhden hengen hyttejä.
Kategoriat: KB, KC, EF
Hyttien koko: noin 15-18 m²
Parvekehytti
Parvekehyttien perusvarusteluun kuuluu satelliitti-tv, puhelin, kahvi ja tee, minibaari, tallelokero, hiustenkuivaaja, kylpytakki ja kylpytossut, kylpyhuone suihkulla ja Penhaligon-kylpytuotteet. Hyteissä on yksityinen parveke. Hyttikategorioissa BU, BV, BY ja BZ on osittain rajoitettu merinäköala. DB, DC ja DF hyteissä on estetty merinäköala.
Kategoriat: BB, BC, BF, BU-BZ, DB, DC, DF
Hyttien koko: noin 18 m²
Parvekkeiden koko: noin 5-7 m²
Club-parvekehytti
Club-parvekehyttien perusvarusteluun kuuluu satelliitti-tv, puhelin, kahvi ja tee, minibaari, tallelokero, hiustenkuivaaja, kylpytakki ja kylpytossut, kylpyhuone suihkulla ja Penhaligon-kylpytuotteet. Hyteissä on yksityinen parveke. Club-parvekehyttien asiakkaiden käytössä on Britannia Club ravintola.
Kategoriat: A1, A2
Hyttien koko: noin 18 m²
Parvekkeiden koko: noin 5 m²
Princess-sviitti
Sviittien perusvarusteluun kuuluu satelliitti-tv, puhelin, illy-kahvikone, minibaari, tallelokero, hiustenkuivaaja, kylpytakki ja kylpytossut, kylpyhuone suihkulla ja Penhaligon-kylpytuotteet. Sviiteissä on yksityinen parveke. Princess-sviittien asiakkaiden käytössä on Princess Grill ravintola sekä Grills Lounge ja Grills Terrace.
Kategoriat: P1, P2
Sviittien koko: noin 27 m²
Parvekkeiden koko: noin 8 m²
Queens-sviitti
Sviittien perusvarusteluun kuuluu satelliitti-tv, puhelin, illy-kahvikone, baari, tallelokero, hiustenkuivaaja, kylpytakki ja kylpytossut, kylpyhuone suihkulla ja poreammeella sekä Penhaligon-kylpytuotteet. Sviiteissä on yksityinen parveke. Queens-sviittien asiakkaiden käytössä on Queens Grill ravintola sekä Grills Lounge ja Grills Terrace.
Kategoriat: Q5-Q7
Sviittien koko: noin 36 m²
Parvekkeiden koko: noin 11 m²
Penthouse-sviitti
Sviittien perusvarusteluun kuuluu satelliitti-tv, iPad, puhelin, illy-kahvikone ja Wedgwood-teesetti, minibaari, tallelokero, hiustenkuivaaja, kylpytakki ja kylpytossut, kylpyhuone suihkulla ja ammeella sekä Penhaligon-kylpytuotteet. Sviiteissä on yksityinen parveke. Penthouse-sviittien asiakkaiden käytössä on Queens Grill ravintola sekä Grills Lounge ja Grills Terrace.
Kategoriat: Q4
Sviittien koko: noin 55 m²
Parvekkeiden koko: noin 17 m²
Royal-sviitti
Sviittien perusvarusteluun kuuluu satelliitti-tv, puhelin, illy-kahvikone, baari, tallelokero, hiustenkuivaaja, kylpytakki ja kylpytossut, kylpyhuone suihkulla ja poreammeella sekä Penhaligon-kylpytuotteet. Royal-sviittien asiakkaiden käytössä on Queens Grill ravintola sekä Grills Lounge ja Grills Terrace.
Kategoriat: Q3
Sviittien koko: noin 75 m²
Duplex-huoneisto
Huoneistojen perusvarusteluun kuuluu satelliitti-tv, iPad, puhelin, illy-kahvikone, minibaari, tallelokero, hiustenkuivaaja, kylpytakki ja kylpytossut, kaksi marmorikylpyhuonetta sekä Penhaligon-kylpytuotteet. Huoneistoissa on yksityinen parveke. Duplex-huoneistojen asiakkaiden käytössä on Queens Grill ravintola sekä Grills Lounge ja Grills Terrace.
Kategoriat: Q2
Huoneistojen koko: noin 101-125 m²
Parvekkeiden koko: noin 11-21 m²
Grand Duplex -huoneisto
Huoneistojen perusvarusteluun kuuluu satelliitti-tv, iPad, puhelin, illy-kahvikone, minibaari, tallelokero, hiustenkuivaaja, kylpytakki ja kylpytossut, kaksi marmorikylpyhuonetta sekä Penhaligon-kylpytuotteet. Huoneistoissa on yksityinen parveke. Grand Duplex -huoneistojen asiakkaiden käytössä on Queens Grill ravintola sekä Grills Lounge ja Grills Terrace.
Kategoriat: Q1
Huoneistojen koko: noin 151 m²
Parvekkeiden koko: noin 61 m²