• Varaa Silver Explorer risteily

Silver Explorer



Vuonna 1989 rakennettu Silver Explorer tutkimusmatka-alus siirtyi Silversea varustamon omistukseen vuonna 2007. Viime kerran alusta on kunnostettu vuonna 2017. Alukselle mahtuu 144 matkustajaa ja 118 henkilökunnan jäsentä. Juuri tutkimusmatkaristeilyjä varten rakennettu alus pääsee navigoimaan maailman syrjäisimpiin kolkkiin, mukaan lukien pohjois- ja etelänavalle. 

 

Tunnelma aluksella

Silver Explorer yhdistää luksusristeilemisen ja syrjäiset kohteet tyylillä. Vaikka tutkimusmatkaristeilyillä pääosassa ovatkin kohteet, ei Silver Explorerilla ole unohdettu korkeatasoista palvelua. Aluksella ei ole varsinaista pukukoodia, mutta illalliselle toivotaan juhlavampaa pukeutumista. Tervetuliais- ja jäähyväisillallisilla miesten toivotaan pukeutuvat puvuntakkiin ja naisten housupukuun tai mekkoon. Päivisin matkustajat voivat pukeutua rennommin, joskin vaihteleviin sääolosuhteisiin on hyvä varautua. Varustamo tarjoaa tuulen- ja vedenkestävän takin kaiken varalta. 

 

Sviitit

Kaikki aluksen hytit ovat sviittejä, joiden koko vaihtelee välillä 14 m2:stä aina 67 m2:in. Sviittien vakiovarusteluun kuuluu muun muassa kirjoituspöytä, tallelokero, minibaari sekä hiustenkuivaaja. Kaikissa sviiteissä on lisäksi marmoroidut kylpyhuoneet, valikoima eurooppalaisia kylpytuotteita sekä laadukkaat italialaiset liinavaatteet ja tyynyvalikoima. 

 

Ruokailu aluksella

Silver Discoverer tarjoaa korkeatasoisia ruokailuelämyksiä jokaisella aterialla. Menut koostuvat lähinnä eurooppalaisista ateriavaihtoehdoista. The Restaurant -ravintolasta saa niin aamiaista, lounasta kuin illallistakin. Panorama Loungessa tarjoillaan iltapäiväteetä. Ulkokannen The Grill -ravintolassa tarjoillaan lounasta, illallista ja cocktaileja. Illalliselle on hyvä varata pöytä etukäteen. Voit tilata ateriasi myös suoraan sviittiisi ympäri vuorokauden avoinna olevasta huonepalvelusta.

 

Viihde, hyvinvointi ja urheilu

Tutkimusmatkaristeilijöille tyypillisesti Silver Explorer -aluksella keskitytään kohteisiin ylenpalttisen viihdeohjelman sijaan. Tutkimusmatkatiimin jäsenet järjestävät kuitenkin mielenkiintoisia luentoja The Theatre –salissa. Ajoittain tarjolla on myös viininmaistiaisia, valokuvauskursseja ja triviakisoja. Connoisseur’s Corner on omistettu niille matkustajille, jotka haluavat nautiskella korkealaatuisia sikareja ja viskiä tai konjakkia. Kun haluat rauhaa tekemisentäyteisen päivän jälkeen, voit hemmotella itseäsi aluksen spassa tai suunnata kuntosalille.



  • Ravintolat2
  • Baarit3
  • Kirjasto
  • Uima-altaat-
  • Porealtaat2
  • Kauneushoitola/SPA
  • Pesupalvelu
  • Wi-Fi
  • Kuntokeskus
  • Hyttejä joissa yhdysovi
  • Hiustenkuivaaja
  • Tallelokero
  • Sähköjännite: 220

Vista Suite


Vista Suitessa on mukava parivuode tai kaksi erillistä vuodetta. Ulkosviitissä on isot ikkunat, jotka tarjoavat laajan merinäköalan. Osaan ulkosviiteistä mahtuu myös kolmas matkustaja. Sviitissä on erillinen oleskelutila ja marmorikylpyhuone. 

 

Sviitin perusvarusteluun kuuluu:

  • Jääkaappi ja minibaari
  • Pratesin italialaiset pussilakanat
  • Premium –luokan patjat ja tyynyvalikoima
  • Muhkeat kylpytakit ja tossut
  • Vaatehuone tallelokeroineen
  • Taulutelevisio sekä laaja elokuvavalikoima
  • Kirjoituspöytä
  • iPod-asema
  • Huonepalvelu
  • Wifi-yhteys (lisämaksusta)
  • Valikoima eurooppalaisia kylpytuotteita

 

Sviitin koko: 22–29 m2

 

Huom! Hyttien sisustus/ulkoasu vaihtelee laivoittain. Esimerkkikuva Silver Muse alukselta.


Veranda Suite


Veranda Suitessa on mukava parivuode tai kaksi erillistä vuodetta. Parvekesviitti sijaitsee laivan keskeisellä paikalla. Sviitissä on seinän peittävät ikkunaovet, erillinen oleskeluhuone ja marmorikylpyhuone.

 

Sviitin perusvarusteluun kuuluu:

  • Jääkaappi ja minibaari
  • Pratesin italialaiset pussilakanat
  • Premium –luokan patjat ja tyynyvalikoima
  • Muhkeat kylpytakit ja tossut
  • Vaatehuone tallelokeroineen
  • Taulutelevisio sekä laaja elokuvavalikoima
  • Kirjoituspöytä
  • iPod-asema
  • Huonepalvelu
  • Wifi-yhteys (lisämaksusta)
  • Valikoima eurooppalaisia kylpytuotteita

 

Sviitin koko: 27-35 m2

 

Huom! Hyttien sisustus/ulkoasu vaihtelee laivoittain. Esimerkkikuva Silver Cloud alukselta.


Medallion Suite


Medallion Suite on parvekkeellinen sviitti, jossa on mukava parivuode tai kaksi erillistä vuodetta. Parvekesviitissä on oleskeluhuone ruokailutiloineen ja marmorikylpyhuone. Osassa sviiteistä on koko seinän peittävät ikkunaovet.

 

Silver Wind -aluksen sviitissä 741 on lisäksi erillinen ruokailutila, kolme isoa näköalaikkunaa ja täysikokoinen poreallas. Kyseisessä sviitissä ei ole parveketta.

 

Sviitin perusvarusteluun kuuluu:

  • Jääkaappi ja minibaari
  • Pratesin italialaiset pussilakanat
  • Premium –luokan patjat ja tyynyvalikoima
  • Muhkeat kylpytakit ja tossut
  • Vaatehuone tallelokeroineen
  • Taulutelevisio sekä laaja elokuvavalikoima
  • Kirjoituspöytä
  • iPod-asema
  • Huonepalvelu
  • Wifi-yhteys (lisämaksusta)
  • Valikoima eurooppalaisia kylpytuotteita

 

Sviitin koko: 45–62 m2

 

Huom! Hyttien sisustus/ulkoasu vaihtelee laivoittain. Esimerkkikuva Silver Cloud alukselta.


Silver Suite


Silver Suitessa on mukava parivuode tai kaksi erillistä vuodetta. Parvekesviitissä voi majoittua kolmas matkustaja vuodesohvalla. Sviitissä on erillinen ruokailu- ja oleskelutila, marmorikylpyhuone, täysikokoinen kylpyamme, Bang & Olufsenin äänentoistojärjestelmä ja Illy Espressokeitin.

 

Sviittien perusvarusteluun kuuluu:

  • Jääkaappi ja minibaari
  • Pratesin italialaiset pussilakanat
  • Premium –luokan patjat ja tyynyvalikoima
  • Muhkeat kylpytakit ja tossut
  • Vaatehuone tallelokeroineen
  • Taulutelevisio sekä laaja elokuvavalikoima
  • Kirjoituspöytä
  • iPod-asema
  • Huonepalvelu
  • Wifi-yhteys (lisämaksusta)
  • Valikoima eurooppalaisia kylpytuotteita

 

Hytin koko: 50–69 m2

 

Huom! Hyttien sisustus/ulkoasu vaihtelee laivoittain. Esimerkkikuva Silver Cloud alukselta.


Grand Suite


Tilava Grand Suite on saatavilla joko yhdellä tai kahdella makuuhuoneella. Parvekesviitin vuoteet ovat joko mukavia parivuoteita tai erillisiä vuoteita. Sviitissä on oleskelutila, erillinen ruokailutila, koko seinän peittävät ikkunalliset ovet, marmorikylpyhuone ja täysikokoinen kylpyamme. Lisäksi sviittiin kuuluu Bang & Olufsen äänentoistojärjestelmä ja Illy Espressokeitin. Mikäli sviitin ottaa kahdella makuuhuoneella, niin lisämakuuhuoneessa on oma parveke, kylpyhuone ja oleskelutila. Kaikissa Grand Suiteissa on erittäin tilavat parvekkeet.

 

Sviittien perusvarusteluun kuuluu:

  • Jääkaappi ja minibaari
  • Pratesin italialaiset pussilakanat
  • Premium –luokan patjat ja tyynyvalikoima
  • Muhkeat kylpytakit ja tossut
  • Vaatehuone tallelokeroineen
  • Taulutelevisio sekä laaja elokuvavalikoima
  • Kirjoituspöytä
  • iPod-asema
  • Huonepalvelu
  • Wifi-yhteys (lisämaksusta)
  • Valikoima eurooppalaisia kylpytuotteita

Sviitin koko: 87–142 m2 (yhdellä makuuhuoneella), 119–174 m2 (kahdella makuuhuoneella)

Huom! Hyttien sisustus/ulkoasu vaihtelee laivoittain. Esimerkkikuva Silver Muse alukselta.

 


Owner's Suite


Owner’s Suite on saatavilla joko yhdellä tai kahdella makuuhuoneella. Parvekesviitin vuoteet ovat joko mukavia parivuoteita tai erillisiä vuoteita. Sviitissä on oleskelutila, erillinen ruokailutila, koko seinän peittävät ikkunalliset ovet, marmorikylpyhuone ja täysikokoinen kylpyamme. Lisäksi sviittiin kuuluu Bang & Olufsen äänentoistojärjestelmä ja Illy Espressokeitin. Mikäli sviitin ottaa kahdella makuuhuoneella, niin lisämakuuhuoneessa on oma kylpyhuone, oleskelutila ja näköalaikkuna. Silver Shadown, Silwer Whisperin ja Silver Spiritin parvekkeet ovat erittäin tilavat.

 

Sviittien perusvarusteluun kuuluu:

  • Jääkaappi ja minibaari
  • Pratesin italialaiset pussilakanat
  • Premium –luokan patjat ja tyynyvalikoima
  • Muhkeat kylpytakit ja tossut
  • Vaatehuone tallelokeroineen
  • Taulutelevisio sekä laaja elokuvavalikoima
  • Kirjoituspöytä
  • iPod-asema
  • Huonepalvelu
  • Wifi-yhteys (lisämaksusta)
  • Valikoima eurooppalaisia kylpytuotteita

Hytin koko: 55–120 m2 (yhdellä makuuhuoneella), 77–150 m2 (kahdella makuuhuoneella)

Huom! Hyttien sisustus/ulkoasu vaihtelee laivoittain. Esimerkkikuva Silver Muse alukselta.

Explorer Suite


Explorer Suite -sviitteihin mahtuu kahdesta kolmeen matkustajaa. Alempien kansien hyteissä on venttiili-ikkunat, kun taas ylempien kansien hyteissä suuremmat ikkunat. Sviiteissä on parivuoteet, jotka saa halutessaan erilleen. 

 

Sviittien perusvarusteluun kuuluu:

  • Istuskelualue vuodesohvalla
  • Marmorikylpyhuone
  • Suuri vaatekaappi tai vaatekomero tallelokeroineen
  • Kirjoituspöytä
  • Kampauspöytä ja hiustenkuivaaja
  • Minibaari
  • Televisio
  • Radio, jossa iPod-asema
  • Rajaton WiFi-yhteys

 

Sviitin koko: 20–23 m2

 

Huom! Hyttien sisustus/ulkoasu vaihtelee laivoittain. Esimerkkikuva Silver Explorer alukselta.



Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!

Vertaile ja säästä!

  Kaikki Silver Explorer risteilyvaihtoehdot varattavissa online!
Aina markkinoiden parhaimpaan hintaan.

Hae risteilyjä



Tekniset tiedot

  • Rakennusvuosi1989
  • Uudistettu2017
  • Pituus 108 m
  • Bruttotonnit6 072
  • Matkustajia144
  • Henkilökuntaa118
  • Leveys 16 m
  • Risteilynopeus 15 s
  • Kansia5
  • Hytteja72

  Risteilykeskuksen blogissa risteillään kaikilla maailman merillä. Tutustu!