
Silver Explorer
Varaa risteily
Vuonna 1989 rakennettu Silver Explorer tutkimusmatka-alus siirtyi Silversea varustamon omistukseen vuonna 2007. Viime kerran alusta on kunnostettu vuonna 2017. Alukselle mahtuu 144 matkustajaa ja 118 henkilökunnan jäsentä. Juuri tutkimusmatkaristeilyjä varten rakennettu alus pääsee navigoimaan maailman syrjäisimpiin kolkkiin, mukaan lukien pohjois- ja etelänavalle.
Ruokailu aluksella
Silver Discoverer tarjoaa korkeatasoisia ruokailuelämyksiä jokaisella aterialla. Menut koostuvat lähinnä eurooppalaisista ateriavaihtoehdoista. The Restaurant -ravintolasta saa niin aamiaista, lounasta kuin illallistakin. Panorama Loungessa tarjoillaan iltapäiväteetä. Ulkokannen The Grill -ravintolassa tarjoillaan lounasta, illallista ja cocktaileja. Illalliselle on hyvä varata pöytä etukäteen. Voit tilata ateriasi myös suoraan sviittiisi ympäri vuorokauden avoinna olevasta huonepalvelusta.
Viihde, hyvinvointi ja urheilu
Tutkimusmatkaristeilijöille tyypillisesti Silver Explorer -aluksella keskitytään kohteisiin ylenpalttisen viihdeohjelman sijaan. Tutkimusmatkatiimin jäsenet järjestävät kuitenkin mielenkiintoisia luentoja The Theatre –salissa. Ajoittain tarjolla on myös viininmaistiaisia, valokuvauskursseja ja triviakisoja. Connoisseur’s Corner on omistettu niille matkustajille, jotka haluavat nautiskella korkealaatuisia sikareja ja viskiä tai konjakkia. Kun haluat rauhaa tekemisentäyteisen päivän jälkeen, voit hemmotella itseäsi aluksen spassa tai suunnata kuntosalille.

Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!
Tietoa laivasta
- Rakennusvuosi 1989
- Uudistettu 2017
- Bruttotonnit 6 070 t
- Pituus 110 m
- Leveys 15 m
- Kannet 5
- Matkustajia 145
- Henkilökuntaa 120
- Sviittejä 70
Palvelut
- Ravintolat 2
- Baarit 3
-
Kirjasto
-
Kuntokeskus
-
Kylpylä
- Porealtaat 2
-
WiFi
-
Väliovellisia hyttejä
- Sähköjännite 220 v
Sviitit
Vista-sviitti
Vista Suitessa on mukava parivuode tai kaksi erillistä vuodetta. Ulkosviitissä on isot ikkunat, jotka tarjoavat laajan merinäköalan. Osaan ulkosviiteistä mahtuu myös kolmas matkustaja. Sviitissä on erillinen oleskelutila ja marmorikylpyhuone.
Sviitin perusvarusteluun kuuluu:
- Jääkaappi ja minibaari
- Pratesin italialaiset pussilakanat
- Premium –luokan patjat ja tyynyvalikoima
- Muhkeat kylpytakit ja tossut
- Vaatehuone tallelokeroineen
- Taulutelevisio sekä laaja elokuvavalikoima
- Kirjoituspöytä
- iPod-asema
- Huonepalvelu
- Wifi-yhteys (lisämaksusta)
- Valikoima eurooppalaisia kylpytuotteita
Sviitin koko: 22–29 m²
Huom! Hyttien sisustus/ulkoasu vaihtelee laivoittain. Esimerkkikuva Silver Muse alukselta.
Veranda-sviitti
Veranda Suitessa on mukava parivuode tai kaksi erillistä vuodetta. Parvekesviitti sijaitsee laivan keskeisellä paikalla. Sviitissä on seinän peittävät ikkunaovet, erillinen oleskeluhuone ja marmorikylpyhuone.
Sviitin perusvarusteluun kuuluu:
- Jääkaappi ja minibaari
- Pratesin italialaiset pussilakanat
- Premium –luokan patjat ja tyynyvalikoima
- Muhkeat kylpytakit ja tossut
- Vaatehuone tallelokeroineen
- Taulutelevisio sekä laaja elokuvavalikoima
- Kirjoituspöytä
- iPod-asema
- Huonepalvelu
- Wifi-yhteys (lisämaksusta)
- Valikoima eurooppalaisia kylpytuotteita
Sviitin koko: 27-35 m²
Huom! Hyttien sisustus/ulkoasu vaihtelee laivoittain. Esimerkkikuva Silver Cloud alukselta.
Medallion-sviitti
Medallion Suite on parvekkeellinen sviitti, jossa on mukava parivuode tai kaksi erillistä vuodetta. Parvekesviitissä on oleskeluhuone ruokailutiloineen ja marmorikylpyhuone. Osassa sviiteistä on koko seinän peittävät ikkunaovet.
Silver Wind -aluksen sviitissä 741 on lisäksi erillinen ruokailutila, kolme isoa näköalaikkunaa ja täysikokoinen poreallas. Kyseisessä sviitissä ei ole parveketta.
Sviitin perusvarusteluun kuuluu:
- Jääkaappi ja minibaari
- Pratesin italialaiset pussilakanat
- Premium –luokan patjat ja tyynyvalikoima
- Muhkeat kylpytakit ja tossut
- Vaatehuone tallelokeroineen
- Taulutelevisio sekä laaja elokuvavalikoima
- Kirjoituspöytä
- iPod-asema
- Huonepalvelu
- Wifi-yhteys (lisämaksusta)
- Valikoima eurooppalaisia kylpytuotteita
Sviitin koko: 45–62 m²
Huom! Hyttien sisustus/ulkoasu vaihtelee laivoittain. Esimerkkikuva Silver Cloud alukselta.
Silver-sviitti
Silver Suitessa on mukava parivuode tai kaksi erillistä vuodetta. Parvekesviitissä voi majoittua kolmas matkustaja vuodesohvalla. Sviitissä on erillinen ruokailu- ja oleskelutila, marmorikylpyhuone, täysikokoinen kylpyamme, Bang & Olufsenin äänentoistojärjestelmä ja Illy Espressokeitin.
Sviittien perusvarusteluun kuuluu:
- Jääkaappi ja minibaari
- Pratesin italialaiset pussilakanat
- Premium –luokan patjat ja tyynyvalikoima
- Muhkeat kylpytakit ja tossut
- Vaatehuone tallelokeroineen
- Taulutelevisio sekä laaja elokuvavalikoima
- Kirjoituspöytä
- iPod-asema
- Huonepalvelu
- Wifi-yhteys (lisämaksusta)
- Valikoima eurooppalaisia kylpytuotteita
Hytin koko: 50–69 m²
Huom! Hyttien sisustus/ulkoasu vaihtelee laivoittain. Esimerkkikuva Silver Cloud alukselta.
Grand-sviitti
Tilava Grand Suite on saatavilla joko yhdellä tai kahdella makuuhuoneella. Parvekesviitin vuoteet ovat joko mukavia parivuoteita tai erillisiä vuoteita. Sviitissä on oleskelutila, erillinen ruokailutila, koko seinän peittävät ikkunalliset ovet, marmorikylpyhuone ja täysikokoinen kylpyamme. Lisäksi sviittiin kuuluu Bang & Olufsen äänentoistojärjestelmä ja Illy Espressokeitin. Mikäli sviitin ottaa kahdella makuuhuoneella, niin lisämakuuhuoneessa on oma parveke, kylpyhuone ja oleskelutila. Kaikissa Grand Suiteissa on erittäin tilavat parvekkeet.
Sviittien perusvarusteluun kuuluu:
- Jääkaappi ja minibaari
- Pratesin italialaiset pussilakanat
- Premium –luokan patjat ja tyynyvalikoima
- Muhkeat kylpytakit ja tossut
- Vaatehuone tallelokeroineen
- Taulutelevisio sekä laaja elokuvavalikoima
- Kirjoituspöytä
- iPod-asema
- Huonepalvelu
- Wifi-yhteys (lisämaksusta)
- Valikoima eurooppalaisia kylpytuotteita
Sviitin koko: 87–142 m² (yhdellä makuuhuoneella), 119–174 m² (kahdella makuuhuoneella)
Huom! Hyttien sisustus/ulkoasu vaihtelee laivoittain. Esimerkkikuva Silver Muse alukselta.
Owner’s-sviitti
Owner’s-sviitti on saatavilla joko yhdellä tai kahdella makuuhuoneella. Parvekesviitin vuoteet ovat joko mukavia parivuoteita tai erillisiä vuoteita. Sviitissä on oleskelutila, erillinen ruokailutila, koko seinän peittävät ikkunalliset ovet, marmorikylpyhuone ja täysikokoinen kylpyamme. Lisäksi sviittiin kuuluu Bang & Olufsen äänentoistojärjestelmä ja Illy Espressokeitin. Mikäli sviitin ottaa kahdella makuuhuoneella, niin lisämakuuhuoneessa on oma kylpyhuone, oleskelutila ja näköalaikkuna. Silver Shadown, Silwer Whisperin ja Silver Spiritin parvekkeet ovat erittäin tilavat.
Sviittien perusvarusteluun kuuluu:
- Jääkaappi ja minibaari
- Pratesin italialaiset pussilakanat
- Premium –luokan patjat ja tyynyvalikoima
- Muhkeat kylpytakit ja tossut
- Vaatehuone tallelokeroineen
- Taulutelevisio sekä laaja elokuvavalikoima
- Kirjoituspöytä
- iPod-asema
- Huonepalvelu
- Wifi-yhteys (lisämaksusta)
- Valikoima eurooppalaisia kylpytuotteita
Hytin koko: 55–120 m² (yhdellä makuuhuoneella), 77–150 m² (kahdella makuuhuoneella)
Huom! Hyttien sisustus/ulkoasu vaihtelee laivoittain. Esimerkkikuva Silver Muse alukselta.
Explorer-sviitti
Explorer-sviitteihin mahtuu kahdesta kolmeen matkustajaa. Alempien kansien hyteissä on venttiili-ikkunat, kun taas ylempien kansien hyteissä suuremmat ikkunat. Sviiteissä on parivuoteet, jotka saa halutessaan erilleen.
Sviittien perusvarusteluun kuuluu:
- Istuskelualue vuodesohvalla
- Marmorikylpyhuone
- Suuri vaatekaappi tai vaatekomero tallelokeroineen
- Kirjoituspöytä
- Kampauspöytä ja hiustenkuivaaja
- Minibaari
- Televisio
- Radio, jossa iPod-asema
- Rajaton WiFi-yhteys
Sviitin koko: 20–23 m²
Huom! Hyttien sisustus/ulkoasu vaihtelee laivoittain. Esimerkkikuva Silver Explorer alukselta.
Galleria
Tarjoukset
-
Luksusristeilyistä alennusta jopa 15 %
Silversea
Kun varaat nyt jonkin valikoiduista Silversean risteilyistä, saat Port-to-Port-hinnoista alennusta jopa 15 %. Alennus koskee valikoituja risteilyjä, joiden lähtöpäivä on 5.8.2023–23.4.2025.
Kampanja-aika: 31.5.2023 asti
-
Luksusristeilyiden sinkkulisä vain 25%
Silversea
Varatessasi jonkin Silversean valikoiduista risteilyistä, yhden hengen lisä on vain 25 % (normaalisti noin 100 %). Tarjous koskee valikoituja risteilyjä, joiden lähtöpäivä on 28.2.2023–27.5.2025.
Kampanja-aika: Saatavuuden mukaan