Kerää Finnair Plus -palkintopisteitä

  tai lähetä varauspyyntö

Elo- ja syyskuussa kaikista Hurtigruten-varustamon risteilyistä saa 50 % enemmän Finnair Plus -palkintopisteitä.

Tarjolla on siis peräti 6 pistettä käytettyä euroa kohden. Kampanja koskee Norjan rannikkoristeilyjä sekä lisäksi Hurtigrutenin risteilyjä mm. Antarktiksella ja Huippuvuorilla. Nyt lähes kaikille loppuvuoden 2019 Antarktiksen risteilyille saa myös lennot kaupan päälle. Kysy lisää asiakaspalvelustamme!

Varaa mikä tahansa, vuonna 2018–2019 lähtevä, Royal Caribbean -varustamon Karibian-risteily heinä-elokuun aikana ja ansaitset 50 % enemmän Finnair Plus -palkintopisteitä!

Saat siis jopa 6 pistettä euroa kohden. Esimerkiksi 5000 euron perheristeily kerryttää pistesaldoa 30 000 pisteellä, jolla saa jo ilmaisen lennon esimerkiksi Dubaihin!

Kerää Finnair Plus -palkintopisteitä samalla kun risteilet ympäri maailmaa

Ansaitset Finnair Plus -palkintopisteitä kaikista Risteilykeskuksen kautta varaamistasi kansainvälisistä risteilyistä. Saat 2 tai 4 pistettä euroa kohden riippuen risteilyvarustamosta ja risteilyn kokonaishinnasta (laivan henkilökunnalle mahdollisesti etukäteen maksettavista palvelurahoista ei myönnetä pisteitä). Pisteillä ei ole ylärajaa, joten voit ansaita käytännössä rajattoman määrän pisteitä risteilyn kokonaishinnasta riippuen. Pisteitä kertyy kaikille matkustajille, joiden Finnair Plus -kortin numero on risteilyn varausvaiheessa ilmoitettu Risteilykeskukselle. Pisteet kertyvät matkustajan Finnair Plus -pistetilille risteilyn alkupäivää seuraavan kalenterikuukauden aikana.

Voit käyttää Finnair Plus -pisteitä myös Finnair Shopin tuotteisiin, kuten Risteilykeskuksen lahjakortteihin ja palkintoseteleihin. Löydät lisätietoa yhteistyöstä Finnair Shopin omilta nettisivuilta. Klikkaa ja lue lisää!

4 palkinto-
pistettä/euro

Varattavissa online:
Royal Caribbean International
MSC Cruises
Celebrity Cruises
Silversea
Regent Seven Seas
Seadream Yacht Club
Azamara Club Cruises

Varaukset asiakaspalvelun kautta:
Crystal Cruises
Hurtigruten
Variety Cruises -jahdit



2 palkinto-
pistettä/euro

Varattavissa online:
Holland America Line
Oceania Cruises
Norwegian Cruise Line
Carnival Cruise Line
Princess Cruises
Seabourn Yachts
Star Clippers purjelaivat

Varaukset asiakaspalvelun kautta:
Pullmantur
A-Rosa jokiristeilyt
CroisiEurope jokiristeilyt
Kaikki Risteilykeskuksen opastetut ryhmämatkat

  Risteilykeskuksen blogissa risteillään kaikilla maailman merillä. Tutustu!