
Arktiset risteilyt
Varaa risteily

Risteilykeskuksella on suuri valikoima arktisia risteilyjä. Arktisiin kohteisiin kuuluvat Antarktis, Grönlanti, Huippuvuoret ja Falklandinsaaret. Eteläisen jäämeren Antarktis on alue, johon kuuluu Etelämantereen lisäksi alueen kymmenet saaret. Etelämantereella ei ole vakituista ihmisasutusta lukuun ottamatta kansainvälisiä tutkimusasemia. Jäätikön peittämä Grönlanti on vastakohtaisuuksien maa; valtavien jäätiköiden lisäksi saarella on vehreitä vuoria ja kauniita vuonomaisemia. Saarta asuttaa äärimmäisiin olosuhteisiin tottuneet inuiitit. Huippuvuoret tunnetaan erityisesti jääkarhujen valtakuntana. Upeaa maisemaa ovat jo vuosisatojen ajan muokanneet jää, tuuli, lumi ja vesi. Norjalle kuuluva saaristo sijaitsee Pohjoisella jäämerellä. Kaikilla arktisilla risteilyillä on Risteilykeskuksen hintatakuu.
Tarjoukset
-
Jopa 40 % alennusta tutkimusmatkaristeilyistä
Hurtigruten
Hurtigrutenin tutkimusmatkaristeilyt ovat nyt jopa 40 % alennuksessa. Tarjous koskee valikoituja risteilyjä muun muassa Antarktikselle, Chilen vuonoille, Kap Verdelle, Galapagossaarille ja Islantiin. Risteilyn lähtöpäivän tulee olla 1.11.2023–31.3.2024.
Kampanja-aika: 1.–30.11.2023
-
Hyttikategorian korotus + $1000 käyttörahaa
Silversea
Kun varaat nyt jonkin valikoiduista Silversean risteilyistä, saat valtameriristeilyillä kahden hyttikategorian korotuksen ja tutkimusmatkaristeilyillä yhden kategorian korotuksen. Lisäksi saat kampanjalähdöille $1 000 käyttörahaa per sviitti.
Kampanja-aika: 30.11.2023 asti
-
Luksusristeilyiden sinkkulisä vain 25%
Silversea
Varatessasi jonkin Silversean valikoiduista risteilyistä, yhden hengen lisä on vain 25 % (normaalisti noin 100 %). Tarjous koskee valikoituja risteilyjä, joiden lähtöpäivä on viimeistään 23.3.2026.
Kampanja-aika: Saatavuuden mukaan
Kohteet
-
Antarktis
Etelämantereella sijaitseva Antarktis käsittää napamantereen sekä sitä ympäröivät arktiset saaret. Etelämantereella ei ole vakituista ihmisasutusta lukuun ottamatta kansainvälisiä…
Lue lisää: Antarktis -
Falklandinsaaret
Falklandinsaaret ovat Iso-Britannialle kuuluva saaristo eteläisellä Atlantilla. Falklandin saaristo tarjoaa upeita luonnon ihmeitä saastumattomassa ja raikkaassa ilmastossa…
Lue lisää: Falklandinsaaret -
Grönlanti
Grönlanti on alueellisesti yli 2,1 miljoonan neliökilometrin suuruinen ja 80 prosenttia siitä on jään peitossa. Kalaallit Nunnaat (Ihmisten Maa) on grönlantilaisten (inuiittien) antama…
Lue lisää: Grönlanti -
Huippuvuoret
Syrjässä Pohjoisella jäämerellä sijaitseva eksoottinen Huippuvuoret edustaa Norjan ja koko maailman pohjoisinta aluetta. Huippuvuoret ovat käsin kosketeltava…
Lue lisää: Huippuvuoret
-
-
-
-
Risteilykeskuksen hintatakuu
Takaamme, että saat risteilysi Suomen markkinoiden edullisimpaan hintaan.
Lue lisää -
-