Azamara Quest
Varaa risteily
Azamara on viiden tähden risteilybrändi. Kooltaan pienehköille aluksille mahtuu enimmilläänkin ainoastaan 690 matkustajaa. Alusten koon ansiosta ne pääsevät rantautumaan useisiin pienempiin satamiin, kuten Marseillen, Amalfin ja Bangkokin sydämeen. Henkilökuntaa risteilyaluksella on 390. Azamaran risteilyillä vietät enemmän aikaa satamissa kuin monilla muilla varustamoilla. Ehdit tutustua kohteiden kulttuuriin ja ilmapiiriin. Risteilyalusta on edellisen kerran uudistettu kesällä 2024.
Ruokailu
Pääravintolassa ei ole määriteltyjä kattausaikoja, joten syömään voi mennä milloin tahansa. Kahdesta kahvilasta ja allasalueen grillistä saa halutessaan rennompia ruokia, kuten salaatteja ja leipiä. Aluksella on kaksi lisämaksullista erikoisravintolaa. Sviiteissä majoittuville ruokailu erikoisravintoloissa sisältyy risteilyn hintaan. Erikoisravintola Aqualinassa on tarjolla korkeatasoista välimerellistä ruokaa. Erikoisravintola Prime C. Dining-ravintolasta sen sijaan saa pihvejä ja mereneläviä. Azamaralla risteilyn hintaan kuuluu myös suuri valikoima juomia, kuten viinejä, väkeviä alkoholeja ja kansainvälisiä oluita sekä kahvia, teetä ja virvoitusjuomia.
Viihde, urheilu ja hyvinvointi
Aluksella myös meripäivät kuluvat rattoisasti. Aluksella on esimerkiksi kauppoja laadukkaalla valikoimalla, kasino, baareja ja loungeja sekä kirjasto. Kuntosalilta löytyy hyvä valikoima laitteita. Salilla järjestetään myös erilaisia ohjattuja ryhmäliikuntatunteja, kuten joogaa auringon noustessa. Kylpylästä saa erilaisia hierontoja sekä hoitoja. Salongissa asiakkaita palvelee kampaaja ja kynsihoitaja.
Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!
Tietoa laivasta
- Rakennusvuosi 2000
- Kunnostettu 2024
- Bruttotonnit 30 280 t
- Pituus 180 m
- Leveys 25 m
- Asiakaskannet 11
- Matkustajia 690
- Henkilökuntaa 410
- Hyttejä 345
Palvelut
- Ravintolat 4
- Baarit 5
-
Yökerho
-
Kasino
-
Kirjasto
-
Kuntokeskus
-
Kylpylä
- Uima-altaat 1
- Porealtaat 2
-
WiFi
-
24 tunnin huonepalvelu
-
Väliovellisia hyttejä
-
Hyttejä liikuntarajoitteisille
- Sähköjännite 220 v
Hytit
Sisähytti
Viihtyisissä, moderneissa sisähyteissä on kaksi mukavaa vuodetta, jotka hyttipalvelijat pyydettäessä yhdistävät parivuoteeksi. Hyttien varusteluun kuuluu muun muassa taulutelevisio, minibaari/jääkaappi, ilmastointi, puhelin ja vastaaja, hiustenkuivaaja, kylpytakki ja tohvelit sekä hedelmäkori tervetuliaislahjaksi.
Hytin koko on 15 m²
Ulkohytti
Viihtyisissä, moderneissa ikkunallisissa hyteissä on kaksi mukavaa vuodetta, jotka hyttipalvelijat pyydettäessä yhdistävät parivuoteeksi. Hyttien varusteluun kuuluu muun muassa taulutelevisio, minibaari/jääkaappi, ilmastointi, puhelin ja vastaaja, hiustenkuivaaja, kylpytakki ja tohvelit sekä hedelmäkori tervetuliaislahjaksi.
Hytin koko on 16 m²
Parvekehytti
Viihtyisissä, moderneissa parvekkeellisissa hyteissä on kaksi mukavaa vuodetta, jotka hyttipalvelijat pyydettäessä yhdistävät parivuoteeksi. Hyttien varusteluun kuuluu muun muassa oleskelutila, taulutelevisio, minibaari/jääkaappi, ilmastointi, hiustenkuivaaja, puhelin ja vastaaja, kylpytakki ja tohvelit sekä hedelmäkori tervetuliaislahjaksi. Deluxe-parvekehyteissä on hieman suurempi parveke.
Hytin koko on 16 m² ja parvekkeen 4-6 m²
Continent-sviitti
Tilavat Continent–sviitit sijaitsevat laivojen kahdeksannella kannella. Tyylikkäissä hyteissä on kaksi mukavaa vuodetta, jotka hyttipalvelijat pyydettäessä yhdistävät parivuoteeksi. Continent–sviittien varusteluun kuuluu mm. oleskelualue sohvasängyllä, kylpyamme, kylpytakki ja tohvelit, hiustenkuivaaja, taulutelevisio ja DVD-soitin. Lisäksi kaikille sviittiasiakkaille on erikoispalveluja kuten hintaan sisältyvä ruokailu erikoisravintoloissa, oma lähtöselvitys, englantilaisten hovimestarin palvelut, matkalaukun pakkaus- ja purkamispalvelu sekä iltapäivätee hyttiin tarjoiltuna.
Hytin koko on 25 m² ja parvekkeen 5,5 m²
Owner’s-sviitti
Upeat Owner’s–sviitit sijaitsevat laivan perässä. Niissä on erillinen makuuhuone sekä oleskelu- ja ruokailutila. Owner’s–sviittien varusteluun kuuluu mm. marmoroitu kylpyhuone poreammeella, vieraskylpyhuone, kylpytakki ja tohvelit, hiustenkuivaaja, taulutelevisio ja DVD-soitin. Lisäksi kaikille sviittiasiakkaille on erikoispalveluja kuten hintaan sisältyvä ruokailu erikoisravintoloissa, oma lähtöselvitys, englantilaisten hovimestarin palvelut, matkalaukun pakkaus- ja purkamispalvelu sekä iltapäivätee hyttiin tarjoiltuna.
Hytin koko on 52 m² ja parvekkeen 22 m²