Varaa risteily  

Hanseatic Inspiration


Videot

Hanseatic Inspiration on Hapag-Lloyd Cruisesin tuliterä tutkimusmatka-alus, jonka on määrä valmistua loppuvuodesta 2019. Myös sisaralus Hanseatic Nature valmistuu samana vuonna. Muuten identtisestä sisaraluksestaan poiketen Hanseatic Inspiration tulee olemaan kansainvälinen alus, jonka kielenä käytetään saksan lisäksi myös englantia. Korkeimman matkustaja-aluksille myönnettävän jääluokituksen omaava alus suuntaa kohti arktisia vesiä, mutta myös Amazonin sademetsän tutkimattomiin kolkkiin. Ylellisen Hanseatic Inspirationin kyytiin mahtuu 230 matkustajaa, joskin Antarktikselle matkatessa matkustajamäärää rajoitetaan 199 matkustajaan. 

 

Hytit

Hanseatic Inspiration aluksen hytit ovat saaneet vaikutteita luonnosta. Hyttien maanläheiset värit ja pehmeät muodot saavat aikaan rentouttavan ilmapiirin, jossa on päivän päätteeksi mukava rauhoittua. Alukselta löytyy ulkohyttejä sekä panoraamaikkunalla että ranskalaisella parvekkeella. Lisäksi valittavana on parvekehyttejä, juniorsviittejä ja Grand-sviittejä. Hyttien koko vaihtelee 21 m² ulkohyteistä 71 m² sviitteihin. Hyttien perusvarusteluun kuuluu parivuode, jonka saa erotettua kahdeksi erilliseksi vuoteeksi, kylpyhuone suihkulla, maksuton minibaari, kahvikone, taulutelevisio, puhelin, tallelokero ja ilmastointi. Lisäksi hytistä löytyvät kiikarit maisemien katseluun. Sviittiasiakkaiden käytössä on oma hovimestari.

 

Ruokailu

Kaikki ruokailut aluksen kolmessa ravintolassa kuuluvat risteilyn hintaan. Pöytävarauksia ei tarvitse tehdä pääravintolaan eikä bistroravintolaan. Kumpikin ravintola on avoinna aina aamiaisesta illallisaikaan asti, ja istumapaikat saa valita vapaasti. Aluksen erikoisravintola on avoinna ainoastaan illallisaikaan, ja vaatii pöytävarauksen. Erikoisravintolan vaihtuva menu vie sinut makumatkalle ainutlaatuisista japanilaisista herkuista moderneihin perulaisiin annoksiin. Mikä olisikaan parempi tapa tutustua maailmaan kuin erilaiset ruokakulttuurit?

 

Hyvinvointi ja urheilu

Ocean Spa -kylpyläalue löytyy aluksen kannelta kahdeksan. Kylpyläalue tarjoaa hierontoja, erilaisia hoitoja ja esimerkiksi kampaajan palvelut. Samalta kannelta löytyy myös aluksen uima-allasalue ja kuntokeskus. Kuntokeskus tarjoaa muun muassa erilaisia ryhmäliikuntatunteja upeissa maisemissa. Laivan kolmannen kannen perältä löytyy vesiurheilukeskus, jossa voi harrastaa vaikkapa SUP-lautailua tai melontaa. Kaikki tarvittavat välineet löytyvät alukselta.




  • Ravintolat3
  • Baarit2
  • Hyttejä liikuntarajoitteisille
  • Kirjasto
  • Uima-altaat1
  • Porealtaat1
  • Kauneushoitola/SPA
  • Pesupalvelu
  • Wi-Fi
  • Kuntokeskus
  • 24 huonepalvelu
  • Puhelin
  • Hyttejä joissa yhdysovi
  • Tallelokero
  • Sähköjännite: 110/220

Ulkohytti


Alukselta löytyy ulkohyttejä sekä panoraamaikkunalla että ranskalaisella parvekkeella.  Hyttien koko on noin 21–23 m². Hyttien varusteluun kuuluu parivuode, jonka saa erotettua kahdeksi erilliseksi vuoteeksi, kylpyhuone suihkulla, maksuton minibaari, kahvikone, taulutelevisio, puhelin, tallelokero ja ilmastointi. Lisäksi hytistä löytyvät kiikarit maisemien katseluun. 


Parvekehytti


Parvekehyttien koko parvekkeineen on noin 27 m². Hyttien varusteluun kuuluu parivuode, jonka saa erotettua kahdeksi erilliseksi vuoteeksi, kylpyhuone suihkulla, maksuton minibaari, kahvikone, taulutelevisio, puhelin, tallelokero ja ilmastointi. Lisäksi hytistä löytyvät kiikarit maisemien katseluun.


Juniorsviitti


Juniorsviittien koko parvekkeineen on noin 42 m². Sviittien varusteluun kuuluu parivuode, jonka saa erotettua kahdeksi erilliseksi vuoteeksi, kylpyhuone suihkulla ja omalla saunalla, maksuton minibaari, kahvikone, kaksi taulutelevisiota, puhelin, tallelokero ja ilmastointi. Lisäksi hytistä löytyvät kiikarit maisemien katseluun. Sviittiasiakkaiden käytössä on oma hovimestari.


Grand-sviitti


Grand-sviittien koko parvekkeineen on noin 71 m². Sviittien varusteluun kuuluu parivuode, jonka saa erotettua kahdeksi erilliseksi vuoteeksi, kylpyhuone suihkulla, ammeella ja omalla saunalla, erillinen wc, maksuton minibaari, kahvikone, kaksi taulutelevisiota, puhelin, tallelokero ja ilmastointi. Lisäksi hytistä löytyvät kiikarit maisemien katseluun. Sviittiasiakkaiden käytössä on oma hovimestari.



Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!




Tekniset tiedot

  • Rakennusvuosi2019
  • Uudistettu
  • Pituus 138 m
  • Bruttotonnit15 650
  • Matkustajia230
  • Henkilökuntaa170
  • Leveys 22 m
  • Risteilynopeus 16 s
  • Kansia9
  • Hytteja120

  Risteilykeskuksen blogissa risteillään kaikilla maailman merillä. Tutustu!