Discovery Princess

Varaa risteily

Discovery Princess on Royal-laivaluokan kuudes ja viimeinen alus. Alus on vasta kolmas Princessin aluksista, joka on suunniteltu nimenomaan uutta MedallionClass-teknologiaa varten. Laivalla nautitaan tuttuun tapaan premium-tason palvelusta, ihanista rentoutumishetkistä Sanctuary-allasalueella, elokuvista tähtien alla sekä monipuolisista ruokailuelämyksistä. Kirsikkana kakun päällä ovat kaksi hulppeaa Sky-sviittiä laivan kahdeksannellatoista kannella Sanctuary-alueen tuntumassa.

Ruokailu

Löydät useita hintaan sisältyviä ravintoloita ympäri laivaa. Näihin kuuluvat pääravintoloiden lisäksi esimerkiksi Gigi’s Pizzeria, World Fresh Marketplace -buffetravintola, Salty Dog -grilliravintola sekä sushia ja mereneläviä tarjoileva Ocean Terrace. Laivan lisämaksullisten erikoisravintoloiden joukossa ovat muun muassa trattoriaravintola Sabatini’s, Salty Dog gastropubi, ranskalainen bistroravintola Sur La Mer sekä perinteinen pihviravintola Crown Grill. Laivalla on myös kaksi kahvilaa, joista saa kahvin lisäksi pikkupurtavaa ja leivonnaisia. Gelato sekä Swirls-jäätelöbaari tarjoilevat jäätelöannoksia.

Viihde ja aktiviteetit

Laivan teatterissa nähdään vaihtuvia Broadway-tyylisiä esityksiä maustettuna modernilla teknologialla. Sisaralus Enchanted Princessin tyyliin uudistettu Vista Lounge laivan perällä tarjoaa puolestaan maailmanluokan viihde-esityksiä livemusiikista koomikkoihin ja kaikkea siltä väliltä. Jazzmusiikista ja herkullisista cocktaileista pääsee jälleen nauttimaan Take Five -jazzklubilla. Uhkapelien ystävät voivat viettää iltaa Las Vegas -tyylisellä kasinolla, missä pääsee pelaamaan muun muassa rulettia, blackjackia ja Texas Hold ’Emia. Laivan allaskannella esitetään pitkin päivää elokuvia valtavalta näytöltä. Parhaimmillaan kokemus on tähtitaivaan alla kotoisasti huopaan kääriytyneenä ja popcornia napostellen.

Urheilu ja hyvinvointi

Lotus Span kuntokeskus on varustettu moderneilla kuntolaitteilla. Kuntokeskus tarjoaa myös ryhmäliikuntatunteja kuten joogaa, pilatesta, boot campeja sekä TRX:ää. Kannelta 18 löydät myös urheilukentän, jolla voi pelata esimerkiksi lentopalloa ja koripalloa.

Risteilyalusten parhaaksi kylpyläalueeksikin tituleerattu Lotus Spa löytyy aluksen kannelta viisi. Kylpyläalueella voi nauttia esimerkiksi kasvohoidoista, aromakivihieronnasta tai aromaterapiasta. Lotus Spa -alueella sijaitsee myös yksityisempi The Enclave, jossa pääsee nautiskelemaan vaikkapa turkkilaisesta hammamista tai roomalaisesta caldariumista. Kannella 18 sijaitsevalle tyylikkäälle Sanctuary -aurinkokannelle on pääsy vain aikuisilla. Aikuisille on lisäksi oma uima-allasalue Retreat Pool kantta alempana. Yleisessä käytössä olevat Sky Pool -uima-altaat että laivan perällä sijaitseva infinity-allas WakeView Pool löytyvät kannelta 16.

Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!

Tietoa laivasta

  • Rakennusvuosi 2022
  • Kunnostettu
  • Bruttotonnit 141 000 t
  • Pituus 330 m
  • Leveys 45 m
  • Asiakaskannet 15
  • Matkustajia 3 660
  • Henkilökuntaa 1 345
  • Hyttejä 1 830

Kohokohdat

  • Elegantit laivat

    Princess Cruisesin laivoilla on tyylikäs vanhan ajan tunnelma, mutta ne ovat silti moderneja ja kaikilla nykyaikaisilla mukavuuksilla varusteltuja. Lemmenlaiva-televisiosarjastakin tutuksi tulleet laivat tarjoavat valtavasti palveluja, mutta intiimin ja rauhallisen tunnelman.

  • Premium-tason palvelu

    Princess Cruises tunnetaan laadukkaana varustamona, jonka risteilyillä saat huippuluokkaista palvelua, ja viihtymisestäsi halutaan pitää hyvää huolta. Matkastasi himppusen ylellisemmän tekevät esimerkiksi ympärivuorokautinen huonepalvelu ja huippukeittiön valmistama neljän ruokalajin illallinen pääravintolassa.

  • Movies Under the Stars

    Laivan yläkansi muuntautuu iltaisin ulkoilmaelokuvateatteriksi, jossa pääset katsomaan Hollywood-elokuvia taivasalla jättimäiseltä 28 neliömetrin näytöltä. Elämyksen kruunaavat mukavat lepotuolit ja muhkeat torkkupeitot, joihin voi kääriytyä illan viiletessä. Ja totta kai leffahetkeen kuuluvat myös popcorn ja uunituoreet keksit!

  • Sanctuary

    Sanctuary-allasalue on tarkoitettu rauhalliseen ja rentouttavaan oleskeluun. Alueella on tarjolla ihania hierontoja, rentouttavaa joogaa ja raikastavia välipaloja. Kuuntele lempeässä tuulenvireessä valtameren kohinaa ja miellyttävän pehmeästi soivaa musiikkia mukavissa aurinkotuoleissa ja kastaudu välillä altaassa. Sanctuaryn oma henkilökunta huolehtii herkeämättä hyvinvoinnistasi.

Palvelut

  • Ravintolat 16
  • Baarit 8
  • Teatteri
  • Yökerho
  • Kasino
  • Minigolf
  • Kuntokeskus
  • Kylpylä
  • Uima-altaat 5
  • Porealtaat 10
  • Allasalue vain aikuisille
  • Ohjelmaa lapsille
  • Lastenhoitopalvelu
  • WiFi
  • 24 tunnin huonepalvelu
  • Väliovellisia hyttejä
  • Hyttejä liikuntarajoitteisille
  • Sähköjännite 110/220 v

Hytit

Sisähytti

Sisähyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa yhdistettyä parivuoteeksi. Vuoteissa on puuvillaiset vuodevaatteet. Hytin kylpyhuoneessa on suihku, hiustenkuivaaja sekä valikoima kylpytuotteita. Hytin varusteluun kuuluu lisäksi jääkaappi, taulu-tv, tilava vaatekaappi, kirjoituspöytä sekä digitaalinen tallelokero.

Hytin koko noin 15 m²
Kategoriat: IA-IF

Premium-ulkohytti

Premium-ulkohyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa yhdistettyä parivuoteeksi. Vuoteissa on puuvillaiset vuodevaatteet. Hytin kylpyhuoneessa on suihku, hiustenkuivaaja sekä valikoima kylpytuotteita. Hytin varusteluun kuuluu lisäksi jääkaappi, taulu-tv, tilava vaatekaappi, kirjoituspöytä sekä digitaalinen tallelokero.

Hytin koko noin 16 m²
Kategoriat: O6

Parvekehytti

Parvekehyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa yhdistettyä parivuoteeksi. Vuoteissa on puuvillaiset vuodevaatteet. Hytin kylpyhuoneessa on suihku, hiustenkuivaaja sekä valikoima kylpytuotteita. Hytin varusteluun kuuluu lisäksi jääkaappi, taulu-tv, tilava vaatekaappi, kirjoituspöytä sekä digitaalinen tallelokero. Hyteissä on oma kalustettu parveke. BW-kategorian hyteissä on rajoitettu merinäköala.

Aluksella on saatavilla myös Premium Deluxe- ja Deluxe -parvekehyttejä, jotka ovat kooltaan hieman suurempia.

Hytin koko parvekkeineen noin 20–22 m²
Kategoriat: BA-BF, BW

Minisviitti

Minisviitissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa yhdistettyä parivuoteeksi. Vuoteissa on puuvillaiset vuodevaatteet. Hytin kylpyhuoneessa on amme, hiustenkuivaaja sekä valikoima kylpytuotteita. Hytin varusteluun kuuluu lisäksi sohvaryhmä vuodesohvalla, jääkaappi, kaksi taulu-tv:tä, tilava vaatekaappi, kirjoituspöytä sekä digitaalinen tallelokero. Risteilyn aloitusta juhlistetaan lasillisella kuplivaa. Hyteissä on oma kalustettu parveke.

Hytin koko parvekkeineen noin 30 m²
Kategoriat: MA-MC, ME, MF

Club Class -minisviitti

Club Class -minisviitissä on kaksi erillistä Princess Luxury -vuodetta, jotka saa yhdistettyä parivuoteeksi. Vuoteissa on puuvillaiset vuodevaatteet. Hytin kylpyhuoneessa on amme, hiustenkuivaaja, froteekylpytakit sekä valikoima laadukkaita kylpytuotteita. Hytin varusteluun kuuluu lisäksi sohvaryhmä vuodesohvalla, jääkaappi, kaksi taulu-tv:tä, tilava vaatekaappi, kirjoituspöytä sekä digitaalinen tallelokero. Hyteissä on oma kalustettu parveke.

Club Class -asiakkaiden erikoispalveluihin kuuluu lisäksi: priority-pääsy ja -poistuminen laivasta, puoli pulloa sekä valko- että punaviiniä risteilyn ensimmäisenä päivänä, pyydettäessä iltainen kanapeetarjoilu, yksityinen ruokailualue pääravintolassa ja laajennettu ruokalista.

Hytin koko parvekkeineen noin 30 m²
Kategoriat: M1 ja M6

Sviitti

Laivalla on valittavissa neljää eri sviittikategoriaa: sviitti panoraamaikkunoin, Premium-sviitti, Penthouse-sviitti sekä Owner’s-sviitti. Sviittien koko, sijainti laivalla ja kalustus vaihtelee.

Sviiteissä on kaksi erillistä Princess Luxury -vuodetta, jotka saa yhdistettyä parivuoteeksi. Vuoteissa on puuvillaiset vuodevaatteet ja tyynyn saa valita tyynyvalikoimasta. Sviitin kylpyhuoneessa on amme, erillinen suihku, hiustenkuivaaja, froteekylpytakit sekä valikoima laadukkaita kylpytuotteita. Sviittien varusteluun kuuluu lisäksi sohvaryhmä vuodesohvineen, kaksi taulu-tv:tä, tilava vaatekaappi, jääkaappi, kirjoituspöytä, digitaalinen tallelokero sekä sateenvarjo. Risteilyn aloitusta juhlistetaan lasillisella kuplivaa. Sviiteissä on oma kalustettu parveke (pois lukien sviittikategoria S7, jossa on panoraamaikkunat).

Sviittiasiakkaiden erikoispalveluihin kuuluu lisäksi: priority-pääsy yhdysveneisiin, etuoikeus illallis- ja retkivarauksissa, maksuton erikoisravintolaillallinen risteilyn ensimmäisenä päivänä, maksuton aamiainen erikoisravintolassa päivittäin, yksityinen ruokailualue pääravintolassa, laajennettu ruokalista, pyydettäessä iltainen kanapeetarjoilu, maksuton pyykkipalvelu ja kengänkiillotuspalvelu, pullovesi päivittäin.

Sviittien koko 41–139 m²
Kategoriat: S2-S5, S7

Sky-sviitti

Sky-sviiteissä on kaksi makuuhuonetta, joissa on Princess Luxury -vuoteet. Sviitissä on kaksi kylpyhuonetta, joista suuremmassa on amme ja erillinen suihku. Pienemmässä kylpyhuoneessa on suihku. Kylpyhuoneet on varustettu lisäksi kylpytakeilla ja -tossuilla sekä valikoimalla laadukkaita kylpytuotteita. Sviittien varusteluun kuuluu lisäksi sohvaryhmä vuodesohvineen, neljä taulu-tv:tä, tilava vaatekaappi ja peilipöytä kummassakin makuuhuoneessa, kaksi jääkaappia, Nespresso-kone, ruokapöytä, kirjoituspöytä, digitaalinen tallelokero, hiustenkuivaaja sekä sateenvarjo. Risteilyn aloitusta juhlistetaan lasillisella samppanjaa. Sviiteissä on ylellisesti kalustettu suuri parveke.

Sviittiasiakkaiden erikoispalveluihin kuuluu lisäksi: conciergen palvelut jo ennen risteilyn alkua, Suite Experience Manager, paikkavaraukset teatteriin, priority-pääsy yhdysveneisiin, etuoikeus illallis- ja retkivarauksissa, maksuton pääsy Enclave-alueelle, maksuton erikoisravintolaillallinen risteilyn ensimmäisenä päivänä, maksuton aamiainen erikoisravintolassa päivittäin, maksuton aamiainen ja illallinen omalla parvekkeella, yksityinen ruokailualue pääravintolassa, laajennettu ruokalista, pyydettäessä iltainen kanapeetarjoilu, maksuton viininmaistelu, maksuton pyykkipalvelu ja kengänkiillotuspalvelu, pullovesi päivittäin.

Sviittien koko noin 174 m²
Kategoriat: S0

Galleria

Tarjoukset

  • Risteilyistä alennusta jopa 35 %

    Risteilyistä alennusta jopa 35 %

    Princess Cruises

    Princess Cruisesin valikoidut risteilyt ovat nyt jopa 35 % alennuksessa. Lisäksi risteilyille on saatavilla edullisia lisävuodehintoja hytin kolmannelle ja neljännelle matkustajalle.

    Kampanja-aika: 31.5.2024 asti

Laivaluokka

Royal

Royal-laivaluokkaan kuuluu kuusi modernia 2010- ja 2020-luvuilla rakennettua risteilyalusta, joilla on tilaa noin 3 560 matkustajalle. Aluksilla on entistä enemmän erilaisia ravintolavaihtoehtoja ja viihdeohjelmaa.