
Grand Princess
Varaa risteily
Grand Princess aloitti liikennöinnin vuonna 1998. Edellisen kerran alusta on uusittu vuonna 2019. Nimensä mukaisesti alus on Grand-laivaluokan lippulaiva. Tasokas Grand Princess tarjoaa erinomaisia ravintoloita, loistavaa palvelua ja luksusta viihtyisien hyttien ja yleisten tilojen lisäksi.
Ruokailu
Yksi Princess -alusten tunnuspiirteitä on loistava ruoka. Pääravintolan lisäksi aluksella on muutama tasokas erikoisravintola sekä useita rennompia ruokailuvaihtoehtoja, kuten pizzeria. Suurin osa vaihtoehdoista sisältyy risteilyn hintaan, mutta muutamiin on pieni lisämaksu. Huonepalvelu palvelee ympäri vuorokauden. Aluksen aukiolla sijaitsee myös ympäri vuorokauden auki oleva kahvila, josta saa esimerkiksi herkullisia panineja ja salaatteja sekä jälkiruokia.
Viihde, urheilu ja hyvinvointi
Pidit sitten rauhallisemmasta ilmapiiristä tai juhlimisesta, löytyy alukselta varmasti juuri sinulle sopivia aktiviteetteja. Aluksella on yökerhoja ja baareja, kasino, kirjasto sekä taidegalleria. Teatterissa esitetään iltaisin Broadway-tyylisiä esityksiä. Aluksella on myös suuri kuntosali sekä ohjattuja ryhmäliikuntatunteja, juoksurata ja golfsimulaattori. Rentoutumaan pääsee kylpylän erilaisiin hoitoihin tai elokuvateatteriin tähtitaivaan alle.

Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!
Tietoa laivasta
- Rakennusvuosi 1998
- Kunnostettu 2019
- Bruttotonnit 107 520 t
- Pituus 290 m
- Leveys 50 m
- Asiakaskannet 16
- Matkustajia 2 600
- Henkilökuntaa 1 150
- Hyttejä 1 300
Kohokohdat
-
Elegantit laivat
Princess Cruisesin laivoilla on tyylikäs vanhan ajan tunnelma, mutta ne ovat silti moderneja ja kaikilla nykyaikaisilla mukavuuksilla varusteltuja. Lemmenlaiva-televisiosarjastakin tutuksi tulleet laivat tarjoavat valtavasti palveluja, mutta intiimin ja rauhallisen tunnelman.
-
Premium-tason palvelu
Princess Cruises tunnetaan laadukkaana varustamona, jonka risteilyillä saat huippuluokkaista palvelua, ja viihtymisestäsi halutaan pitää hyvää huolta. Matkastasi himppusen ylellisemmän tekevät esimerkiksi ympärivuorokautinen huonepalvelu ja huippukeittiön valmistama neljän ruokalajin illallinen pääravintolassa.
-
Movies Under the Stars
Laivan yläkansi muuntautuu iltaisin ulkoilmaelokuvateatteriksi, jossa pääset katsomaan Hollywood-elokuvia taivasalla jättimäiseltä 28 neliömetrin näytöltä. Elämyksen kruunaavat mukavat lepotuolit ja muhkeat torkkupeitot, joihin voi kääriytyä illan viiletessä. Ja totta kai leffahetkeen kuuluvat myös popcorn ja uunituoreet keksit!
-
Sanctuary
Sanctuary-allasalue on tarkoitettu rauhalliseen ja rentouttavaan oleskeluun. Alueella on tarjolla ihania hierontoja, rentouttavaa joogaa ja raikastavia välipaloja. Kuuntele lempeässä tuulenvireessä valtameren kohinaa ja miellyttävän pehmeästi soivaa musiikkia mukavissa aurinkotuoleissa ja kastaudu välillä altaassa. Sanctuaryn oma henkilökunta huolehtii herkeämättä hyvinvoinnistasi.
Palvelut
- Ravintolat 5
- Baarit 7
-
Teatteri
-
Yökerho
-
Kasino
-
Kirjasto
-
Minigolf
-
Kuntokeskus
-
Kylpylä
- Uima-altaat 4
- Porealtaat 8
-
Allasalue vain aikuisille
-
Lastenallas
-
Ohjelmaa lapsille
-
Lastenhoitopalvelu
-
WiFi
-
24 tunnin huonepalvelu
-
Väliovellisia hyttejä
-
Hyttejä liikuntarajoitteisille
- Sähköjännite 110 v
Hytit
Sisähytti
Viihtyisissä sisähyteissä on kaksi mukavaa vuodetta, jotka hyttipalvelijat pyydettäessä yhdistävät parivuoteeksi. Hyttien varusteluun kuuluu muun muassa jääkaappi, hiustenkuivaaja, taulutelevisio, tallelokero ja ilmastointi. Sisähyteissä on tämän lisäksi vaatekaappi, kylpyhuone suihkulla sekä 24 h -huonepalvelu.
Hyttiin saa wifi-yhteyden lisämaksusta.
Kategoria: IA–IF
Hytin koko: 13–16 m²
Esimerkkikuva: Emerald Princess
Hytin sisustus/kalustus saattaa vaihdella laivoittain.
Ulkohytti
Viihtyisissä ulkohyteissä on kaksi mukavaa vuodetta, jotka hyttipalvelijat pyydettäessä yhdistävät parivuoteeksi. Hyttien varusteluun kuuluu muun muassa jääkaappi, hiustenkuivaaja, taulutelevisio, tallelokero ja ilmastointi. Ulkohyteissä on tämän lisäksi vaatekaappi, kylpyhuone suihkulla sekä 24 h -huonepalvelu.
Hyttiin saa wifi-yhteyden lisämaksusta.
Kategoria: O4 – O6, OB – OF, OV – OZ
Hytin koko: 13–19 m²
Esimerkkikuva: Sun Princess
Hytin sisustus/kalustus saattaa vaihdella laivoittain.
Parvekehytti
Viihtyisissä parvekehyteissä on kaksi mukavaa vuodetta, jotka hyttipalvelijat pyydettäessä yhdistävät parivuoteeksi. Hyttien varusteluun kuuluu muun muassa jääkaappi, hiustenkuivaaja, taulutelevisio, puhelin, tallelokero ja ilmastointi. Parvekehyteissä on tämän lisäksi vaatekaappi, työpöytä, kylpyhuone suihkulla sekä 24 h -huonepalvelu.
Royal-laivaluokan korkeatasoisissa parvekehyteissä on lisäksi vuodesohva.
Hyttiin saa wifi-yhteyden lisämaksusta.
Kategoriat: BA – BF, B1, B2, B4, B5, D4, D5, DA –DZ, DV, DW, DZ, BV, BW, BX, BY, BZ
Hytin koko: 16–27 m²
Esimerkkikuva: Royal Princess
Hytin sisustus/kalustus saattaa vaihdella laivoittain.
Minisviitti
Viihtyisässä minisviitissä on kaksi mukavaa vuodetta, jotka hyttipalvelijat pyydettäessä yhdistävät parivuoteeksi. Sviitin varusteluun kuuluu muun muassa jääkaappi, hiustenkuivaaja, puhelin, tallelokero ja ilmastointi. Sviitissä on tämän lisäksi työpöytä, kylpyhuone hierovalla suihkupäällä ja kylpyammeella sekä 24 h -huonepalvelu.
Pientä luksusta lisäävät tervetuliaissamppanjat, erillinen olohuone, vuodesohva, erityisen mukavat patjat ja tyynyt, isompi taulutelevisio, erittäin tilava vaatekaappi sekä parveke.
Hyttiin saa wifi-yhteyden lisämaksusta.
Kategoriat: MA – MF, M6, M4, MY
Hytin koko: 23–35 m²
Esimerkkikuva: Royal Princess
Hytin sisustus/kalustus vaihtelee laivoittain.
Sviitti
Viihtyisässä sviitissä on kaksi mukavaa vuodetta, jotka hyttipalvelijat pyydettäessä yhdistävät parivuoteeksi. Sviitin varusteluun kuuluu muun muassa jääkaappi, hiustenkuivaaja, puhelin, tallelokero ja ilmastointi. Sviitissä on tämän lisäksi työpöytä, kylpyhuone hierovalla suihkupäällä ja kylpyammeella sekä 24 h -huonepalvelu.
Sviitin palveluihin ja erikoisvarusteluihin kuuluvat lisäksi:
- parvekkeen luksushuonekalut
- korkeatasoiset pikkupurtavat
- aidot kukat
- DVD/DC -soitin tai Video On Demand
- ilmainen DVD-kirjasto
- iso taulutelevisio
- minibaari (seuraava täyttökerta lisämaksullinen)
- upea kylpyhuone suihkulla ja kylpyammeella
- pesula- ja siivouspalvelut
- ilmainen internet-yhteys internetkahvilassa
Hyttiin saa wifi-yhteyden lisämaksusta.
Kategoriat: S2 – S8
Hytin koko: 67–122 m²
Esimerkkikuva: Royal Princess
Hytin sisustus/kalustus vaihtelee laivoittain.
Grand-sviitti
Erittäin tasokkaassa Grand Suitessa on kaksi mukavaa vuodetta, jotka hyttipalvelijat pyydettäessä yhdistävät parivuoteeksi. Tilavassa sviitissä on aina parveke. Grand-sviitin varusteluun kuuluu muun muassa jääkaappi, hiustenkuivaaja, puhelin, tallelokero ja ilmastointi. Sviitissä on tämän lisäksi työpöytä, kylpyhuone hierovalla suihkupäällä ja kylpyammeella sekä 24 h -huonepalvelu.
Tämän lisäksi Grand-sviitin palveluihin ja erikoisvarusteluihin kuuluvat:
- erillinen oleskelualue vuodesohvalla
- erillinen vaatehuone
- korkeatasoiset pikkupurtavat
- aidot kukat
- DVD/DC -soitin tai Video On Demand
- ilmainen DVD-kirjasto
- iso taulutelevisio
- minibaari (seuraava täyttökerta lisämaksullinen)
- upea kylpyhuone suihkulla ja kylpyammeella
- pesula- ja siivouspalvelut
- ilmainen internet-yhteys internetkahvilassa
Hyttiin saa wifi-yhteyden lisämaksusta.
Kategoriat: S1
Hytin koko: 67–122 m²
Esimerkkikuva: Golden Princess
Hytin sisustus/kalustus vaihtelee laivoittain.
Galleria
Tarjoukset
-
20 % alennusta etupaketeista
20 % alennusta etupaketeista
Princess Cruises
Saat nyt lisättyä Princess Plus tai Princess Premier -etupaketin risteilyllesi alennettuun hintaan! Tarjous koskee valikoituja risteilyjä, joiden lähtöpäivä on 8.2.2024–2.11.2025.
Kampanja-aika: 30.11.2023 asti
Laivaluokka
Grand
Grand-laivaluokkaan kuuluu kolme risteilyalusta, joiden hyteistä 80 % on parvekehyttejä. Urauurtavan laivaluokan aluksilla on suosittu ulkoilmaelokuvateatteri ja aikuisten oma hemmottelualue "The Sanctuary". Kaikki Grand-luokan alukset on remontoitu 2010-luvulla.