
Royal Princess
Varaa risteily
Vuonna 2013 liikennöinnin aloittanut Royal Princess on 330 metriä pitkä, ja sillä on tilaa 3560 matkustajalle. Yksi aluksen kohokohdista on lasipohjainen kävelykatu ’SeaWalk’. Risteilyalusta on uudistettu edellisen kerran vuonna 2018.
Ruokailu
Princess Cruisen alukset ovat tunnettuja laadukkaista ravintoloistaan. Alukselta löytyy valtavasti erilaisia ravintolavaihtoehtoja pääravintolan lisäksi. Voit kokeilla esimerkiksi italialaista ravintolaa, pihvi- ja kalaravintolaa, pitseriaa tai herkullisia jälkiruokia. Huonepalvelua on saatavilla ympäri vuorokauden. Nälkä ei tällä laivalla pääse yllättämään.
Viihde, urheilu ja hyvinvointi
Princess Cruisesin alukset ovat kuuluisia ”elokuvaelämyksestä tähtien alla”. Romanttinen elokuvateatteri löytyy myös Regal Princessiltä. Iltaisin matkustajia viihdyttävät laadukkaat teatteriesitykset, kasino sekä monet baarit ja lounge-tilat. Voit myös seurata ulkokannella tanssivien vesisuihkujen esitystä. Upeassa kylpylässä on ihana rentoutua erilaisissa hoidoissa tai turkkilaisessa hammamissa. Aikuisille on myös oma rauhallinen ja tyylikäs allaskansi ”The Sanctuary”. Lapsille ja nuorille on järjestetty omaa ohjelmaa sekä omat kerhotilat, joissa he viihtyvät mainiosti ikäistensä seurassa. Urheiluakaan ei tarvitse aluksella unohtaa. Regal Princessiltä löytyy juoksurata, kuntosali, kentät tenniksen, koripallon sekä lentopallon pelaamiseen, minigolfrata sekä pingispöytä.

Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!
Tietoa laivasta
- Rakennusvuosi 2013
- Kunnostettu 2018
- Bruttotonnit 142 000 t
- Pituus 330 m
- Leveys 40 m
- Asiakaskannet 18
- Matkustajia 3 560
- Henkilökuntaa 1 345
- Hyttejä 1 780
Kohokohdat
-
Elegantit laivat
Princess Cruisesin laivoilla on tyylikäs vanhan ajan tunnelma, mutta ne ovat silti moderneja ja kaikilla nykyaikaisilla mukavuuksilla varusteltuja. Lemmenlaiva-televisiosarjastakin tutuksi tulleet laivat tarjoavat valtavasti palveluja, mutta intiimin ja rauhallisen tunnelman.
-
Premium-tason palvelu
Princess Cruises tunnetaan laadukkaana varustamona, jonka risteilyillä saat huippuluokkaista palvelua, ja viihtymisestäsi halutaan pitää hyvää huolta. Matkastasi himppusen ylellisemmän tekevät esimerkiksi ympärivuorokautinen huonepalvelu ja huippukeittiön valmistama neljän ruokalajin illallinen pääravintolassa.
-
Movies Under the Stars
Laivan yläkansi muuntautuu iltaisin ulkoilmaelokuvateatteriksi, jossa pääset katsomaan Hollywood-elokuvia taivasalla jättimäiseltä 28 neliömetrin näytöltä. Elämyksen kruunaavat mukavat lepotuolit ja muhkeat torkkupeitot, joihin voi kääriytyä illan viiletessä. Ja totta kai leffahetkeen kuuluvat myös popcorn ja uunituoreet keksit!
-
Sanctuary
Sanctuary-allasalue on tarkoitettu rauhalliseen ja rentouttavaan oleskeluun. Alueella on tarjolla ihania hierontoja, rentouttavaa joogaa ja raikastavia välipaloja. Kuuntele lempeässä tuulenvireessä valtameren kohinaa ja miellyttävän pehmeästi soivaa musiikkia mukavissa aurinkotuoleissa ja kastaudu välillä altaassa. Sanctuaryn oma henkilökunta huolehtii herkeämättä hyvinvoinnistasi.
Palvelut
- Ravintolat 9
- Baarit 5
-
Teatteri
-
Yökerho
-
Kasino
-
Kirjasto
-
Minigolf
-
Kuntokeskus
-
Kylpylä
- Uima-altaat 3
- Porealtaat 7
-
Allasalue vain aikuisille
-
Ohjelmaa lapsille
-
Lastenhoitopalvelu
-
WiFi
-
24 tunnin huonepalvelu
-
Väliovellisia hyttejä
-
Hyttejä liikuntarajoitteisille
-
Yhden hengen hyttejä
- Sähköjännite 220 v
Hytit
Sisähytti
Viihtyisissä sisähyteissä on kaksi mukavaa vuodetta, jotka hyttipalvelijat pyydettäessä yhdistävät parivuoteeksi. Hyttien varusteluun kuuluu muun muassa jääkaappi, hiustenkuivaaja, taulutelevisio, tallelokero ja ilmastointi. Sisähyteissä on tämän lisäksi vaatekaappi, kylpyhuone suihkulla sekä 24 h -huonepalvelu.
Hyttiin saa wifi-yhteyden lisämaksusta.
Kategoria: IA–IF
Hytin koko: 13–16 m²
Esimerkkikuva: Emerald Princess
Hytin sisustus/kalustus saattaa vaihdella laivoittain.
Parvekehytti
Viihtyisissä parvekehyteissä on kaksi mukavaa vuodetta, jotka hyttipalvelijat pyydettäessä yhdistävät parivuoteeksi. Hyttien varusteluun kuuluu muun muassa jääkaappi, hiustenkuivaaja, taulutelevisio, puhelin, tallelokero ja ilmastointi. Parvekehyteissä on tämän lisäksi vaatekaappi, työpöytä, kylpyhuone suihkulla sekä 24 h -huonepalvelu.
Royal-laivaluokan korkeatasoisissa parvekehyteissä on lisäksi vuodesohva.
Hyttiin saa wifi-yhteyden lisämaksusta.
Kategoriat: BA – BF, B1, B2, B4, B5, D4, D5, DA –DZ, DV, DW, DZ, BV, BW, BX, BY, BZ
Hytin koko: 16–27 m²
Esimerkkikuva: Royal Princess
Hytin sisustus/kalustus saattaa vaihdella laivoittain.
Minisviitti
Viihtyisässä minisviitissä on kaksi mukavaa vuodetta, jotka hyttipalvelijat pyydettäessä yhdistävät parivuoteeksi. Sviitin varusteluun kuuluu muun muassa jääkaappi, hiustenkuivaaja, puhelin, tallelokero ja ilmastointi. Sviitissä on tämän lisäksi työpöytä, kylpyhuone hierovalla suihkupäällä ja kylpyammeella sekä 24 h -huonepalvelu.
Pientä luksusta lisäävät tervetuliaissamppanjat, erillinen olohuone, vuodesohva, erityisen mukavat patjat ja tyynyt, isompi taulutelevisio, erittäin tilava vaatekaappi sekä parveke.
Hyttiin saa wifi-yhteyden lisämaksusta.
Kategoriat: MA – MF, M6, M4, MY
Hytin koko: 23–35 m²
Esimerkkikuva: Royal Princess
Hytin sisustus/kalustus vaihtelee laivoittain.
Sviitti
Viihtyisässä sviitissä on kaksi mukavaa vuodetta, jotka hyttipalvelijat pyydettäessä yhdistävät parivuoteeksi. Sviitin varusteluun kuuluu muun muassa jääkaappi, hiustenkuivaaja, puhelin, tallelokero ja ilmastointi. Sviitissä on tämän lisäksi työpöytä, kylpyhuone hierovalla suihkupäällä ja kylpyammeella sekä 24 h -huonepalvelu.
Sviitin palveluihin ja erikoisvarusteluihin kuuluvat lisäksi:
- parvekkeen luksushuonekalut
- korkeatasoiset pikkupurtavat
- aidot kukat
- DVD/DC -soitin tai Video On Demand
- ilmainen DVD-kirjasto
- iso taulutelevisio
- minibaari (seuraava täyttökerta lisämaksullinen)
- upea kylpyhuone suihkulla ja kylpyammeella
- pesula- ja siivouspalvelut
- ilmainen internet-yhteys internetkahvilassa
Hyttiin saa wifi-yhteyden lisämaksusta.
Kategoriat: S2 – S8
Hytin koko: 67–122 m²
Esimerkkikuva: Royal Princess
Hytin sisustus/kalustus vaihtelee laivoittain.
Galleria
Tarjoukset
-
20 % alennusta etupaketeista
20 % alennusta etupaketeista
Princess Cruises
Saat nyt lisättyä Princess Plus tai Princess Premier -etupaketin risteilyllesi alennettuun hintaan! Tarjous koskee valikoituja risteilyjä, joiden lähtöpäivä on 8.2.2024–2.11.2025.
Kampanja-aika: 30.11.2023 asti
Laivaluokka
Royal
Royal-laivaluokkaan kuuluu kuusi modernia 2010- ja 2020-luvuilla rakennettua risteilyalusta, joilla on tilaa noin 3 560 matkustajalle. Aluksilla on entistä enemmän erilaisia ravintolavaihtoehtoja ja viihdeohjelmaa.