Harmony V

Varaa risteily

Alun perin vuonna 1985 rakennettu jahti Harmony V liittyi Variety Cruisesin laivastoon vuonna 2009. Sitä on tämän jälkeen remontoitu edellisen kerran vuonna 2017. Jahti risteilee muun muassa Länsi-Afrikassa, Kap Verdessä, Espanjassa ja Portugalissa. Kolmikantiselle jahdille mahtuu risteilemään 49 matkustajaa.

Yleiset tilat

Kaikki ateriat tarjoillaan pääkannen ruokasalissa, jonne kaikki matkustajat mahtuvat ruokailemaan yhtä aikaa. Lounge-tila ja baari sijaitsevat samassa tilassa. Lounge-tilasta löytyy lisäksi pieni kirjasto, josta voi lainata lomalukemista, DVD-elokuvia tai lautapelejä viihdykkeeksi. Jahdin ylimmällä kannella sijaitsee baari sekä pöytiä ulkona ruokailua varten. Kannella voi myös rentoutua aurinkotuoleilla tai ihailla maisemia. Harmony V on yksi harvoista Variety Cruisesin jahdeista, joilta löytyy myös pieni spa. Alue sijaitsee yläkannella komentosillan takana. Kaikilla Varietyn aluksilla matkustajilla on suurimman osan risteilystä vapaa pääsy komentosillalle. Voit siis piipahtaa tervehtimässä kapteenia ja tutustumassa merenkäynnin saloihin milloin haluat. Aluksen perästä löytyvältä uimalaiturilta pääsee pulikoimaan mereen sään salliessa. Alukselta voi halutessaan lainata snorklausvälineitä.

Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!

Tietoa laivasta

  • Rakennusvuosi 1985
  • Kunnostettu 2017
  • Bruttotonnit 690 t
  • Pituus 55 m
  • Leveys 10 m
  • Asiakaskannet 3
  • Matkustajia 50
  • Henkilökuntaa 20
  • Hyttejä 25

Palvelut

  • Ravintolat 1
  • Baarit 1
  • Kirjasto
  • Kylpylä
  • WiFi
  • Sähköjännite 220 v

Hytit

Kategoria C

Hytit sijaitsevat pääkannella. Hyteissä on isot panoraamaikkunat sekä parivuoteet. Hyttien varusteluun kuuluu taulutelevisio, tallelokero, minibaari, hiustenkuivaaja, puhelin ja ilmastointi. Kylpyhuone on varusteltu suihkulla.

Hytit ovat kooltaan noin 11–12,5 m².

Kategoria B

Hytit sijaitsevat pääkannella. Hyteissä on isot panoraamaikkunat. Osassa hyteistä on parivuoteet ja osassa erilliset vuoteet. Hyttien varusteluun kuuluu taulutelevisio, tallelokero, minibaari, hiustenkuivaaja, puhelin ja ilmastointi. Kylpyhuone on varusteltu suihkulla.

Hytit ovat kooltaan noin 12,5–13 m².

Kategoria A

Hytit sijaitsevat yläkannella. Hyteissä on isot panoraamaikkunat. Osassa hyteistä on parivuoteet ja osassa erilliset vuoteet. Osassa hyteistä on myös lisävuodemahdollisuus. Hyttien varusteluun kuuluu taulutelevisio, tallelokero, minibaari, hiustenkuivaaja, puhelin ja ilmastointi. Kylpyhuone on varusteltu suihkulla.

Hytit ovat kooltaan noin 12,5–13,5 m².

Kategoria P

Hytit sijaitsevat yläkannella. Hyteissä on isot panoraamaikkunat ja parivuoteet, jotka saa erotettu kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Hyttien varusteluun kuuluu taulutelevisio, tallelokero, minibaari, hiustenkuivaaja, puhelin ja ilmastointi. Kylpyhuone on varusteltu suihkulla.

Hytit ovat kooltaan noin 14–16 m².

Galleria