takaisin

Kotimainen risteilyasiantuntija


Risteilykeskus on osa vuonna 1992 perustettua Travel Specialist Group Oy:tä. Travel Specialist Group Oy on vakiintunut, yksityisessä omistuksessa oleva suomalainen matkanjärjestäjä.

 

Risteilykeskuksen toiminta-ajatuksena on tarjota kansainvälisiä risteilyjä suomalaisilla markkinoilla ”kaikki yhdestä osoitteesta” -periaatteella. Risteilyt ovat varattavissa helposti Risteilykeskuksen nettisivujen varausjärjestelmästä tai asiakaspalvelun risteilyasiantuntijoilta. Henkilökunnallamme on pitkä ja kattava kokemus kansainvälisistä risteilyistä.

 

Emme peri risteilyvarauksista asiakaspalvelumaksuja, joten risteilyt saa varattua Risteilykeskuksesta samaan hintaan, tai jopa edullisemmin, kuin esimerkiksi eri varustamoiden omilta nettisivuilta. Olemme neuvotelleet yhteistyövarustamoidemme kanssa hyvät sopimukset, joiden ansiosta voimme tarjota kaikkia valikoimassamme olevia risteilyjä asiakkaillemme aina parhaaseen hintaan. Yhteistyökumppaneitamme ovat kansainväliset risteilyvarustamot kaikilla maailman merillä ja sisävesillä. Risteilykeskuksesta voit varata lähes minkä tahansa risteilyn, mistä päin maailmaa tahansa. 

 

Tuotamme omatoimiristeilyjen lisäksi ryhmämatkoja kansainvälisille risteilyille muun muassa Alaskaan, Karibialle, Välimerelle, Norjan vuonoille ja Aasiaan. Näillä matkoilla on mukana ryhmästä huolta pitävä suomalainen matkanjohtaja, joka on asiakkaidemme apuna matkan varrella. Teemme myös yhteistyötä useiden suomalaisten aikakauslehtien sekä radioasemien kanssa lukija- ja kuuntelijamatkojen merkeissä.


Risteilykeskuksen risteilyasiantuntija 

Risteilyasiantuntijamme, varatoimitusjohtaja Petri Sirén, on risteillyt maailman merillä vuodesta 2002 lähtien. Testattuja risteilyjä on yhteensä jo lähes sata (96 kpl, marraskuu 2017). Petri on risteillyt monien eri varustamoiden laivoilla muun muassa Alaskassa, Etelä-Amerikassa, Itä-Aasiassa, Kaakkois-Aasiassa, Persianlahdella, Lähi-Idässä, Norjan vuonoilla, Kanariansaarilla, Välimerellä, Karibialla sekä New Yorkista Bermudalle. Erikoisempia risteilysatamia ovat olleet muun muassa Falklandinsaarten Port Stanley, Myanmarin Yangon sekä Indonesiassa Sumatran saarella sijaitseva Belawan. ”Belawanissa ihmeteltiin Sumatran Orankeja, mutta siellä ei juuri käy ulkomaalaisia, joten lauma risteilijöitä oli varsinainen nähtävyys paikallisille asukkaille”, Petri kertoo erikoisimmasta kokemuksestaan.


Varustamoissa on eroja

Petrille tuttuja varustamoita ovat niin sanotut suuret ”mainstream varustamot”, kuten Royal Caribbean InternationalNorwegian Cruise LineMSC Cruises ja Costa Cruises. Tuttuja ovat myös ”premium varustamot”, kuten Celebrity CruisesPrincess Cruises ja Holland America Line. Luksusvarustamoista puolestaan tutuksi ovat tulleet SilverseaRegent Seven Seas CruisesSeaDream, Crystal Cruises ja ”premium plus varustamoista” Azamara Club Cruises sekä omassa kategoriassaan Variety Cruisesin 50-paikkaiset jahdit ja hieman vanhemmalla kalustolla operoiva All Inclusive -varustamo Pullmantur. Testauslistalla seuraavana ovat Carnival Cruise Linen uudet laivat Carnival Vista ja Carnival Horizon. Petri uskookin, että pystyy lyhyen haastattelun jälkeen löytämään juuri oikean risteilyvarustamon ja laivan kullekin matkustajalle tai matkustajatyypille.

 

Varustamot eroavat toisistaan muun muassa palvelun, puitteiden, konseptin, henkilökunnan, viihdeohjelman ja hyttien osalta. Tärkeä elementti risteilyllä on myös muut matkustajat, näiden kansalaisuus ja ikäjakauma. Jotkut varustamot ovat konseptiltaan konservatiivisempia ja perinteisempiä kuin toiset. Tämä näkyy muun muassa pukeutumissäännöissä ja etiketissä. Jotkut varustamot ja laivat sopivat lapsiperheille erinomaisesti, ja toiset taas eivät ollenkaan. Myös saman varustamon eri laivoissa on huomattavia eroja; on bileristeilyjä, joille ei kannata lähteä romanttiselle häämatkalle, ja on ajankohtia ja reittejä, jolloin tietyt laivat ovat täynnä lapsiperheitä. Yksi tärkeä seikka on myös hyttiluokan sekä hytin sijainnin valinta. 

 

”Me Risteilykeskuksessa autamme asiakasta löytämään juuri sen hänelle parhaiten sopivan vaihtoehdon, jolloin asiakas välttyy mahdollisilta ikäviltä yllätyksiltä. Käymme itse aktiivisesti risteilemässä maailman merillä ja testaamassa tuotteita”, Petri avaa Risteilykeskuksen toimintaa.

 




Petri tuntee Royal Caribbeanin kuin omat taskunsa

Royal Caribbean Cruises LTD:n varustamot Royal Caribbean International, Celebrity Cruises ja Azamara Club Cruises ovat Petrille erityisesti lähellä sydäntä. ”Royal Caribbean on minulle eräänlainen ammatillinen koti. Työskentelin varustamon palkkalistoilla Suomen markkinasta vastaavana johtajana 6 vuotta (2009–2015)”, Petri kertoo. Tuona aikana risteilybuumi alkoi myös Suomessa toden teolla ja yhä useammat lähtivät kokeilemaan sitä ”kerran elämässä -matkaa” Karibian tai Välimeren risteilylle. ”Eivät eivät vielä siinä vaiheessa tienneet, että lähtevät uudestaan ja kolmannenkin kerran…  Tähän aikaan vastuullani olivat myös kaikki Suomen matkatoimistot, joiden henkilökuntaa koulutin Royalin, Celebrityn ja Azamaran risteilytuotteisiin. Jos jotkut varustamot tunnen kuin omat taskuni, niin ne ovat nämä kolme”, Petri kertoo.


Risteilykeskus syntyy

Näiden vuosien aikana Petri huomasi, että Suomesta puuttuu kansainväliset mitat täyttävä risteilyasiantuntija-matkatoimisto, josta saa kaikkien risteilyvarustamoiden risteilyjä. Tällaisia matkatoimistoja oli jo Ruotsissa ja muissa pohjoismaissa, mutta ei Suomessa. ”Kun ei kukaan muu tarttunut tilaisuuteen, niin ei auttanut kuin itse lähteä projektia toteuttamaan”, Petri kertoo. Kumppaniksi löytyi vuonna 1992 perustetun Travel Specialist Groupin omistaja Petri Lahdensalo, ja Risteilykeskus avasi ovensa loppuvuodesta 2015. ”Olemme tällä hetkellä jo Suomen suurin yksittäisten kansainvälisten risteilyjen myyjä, ja avasimme keväällä 2017 toimiston Kryssningscenterin nimellä myös Ruotsiin. Myös Kryssningscenterin suhteen meillä on kovat odotukset, koska ruotsalaiset ovat vielä innokkaampia risteilijöitä kuin suomalaiset”, Petri kertoo yrityksen tulevaisuudesta.


Lisätiedot

 

Vastuullinen matkanjärjestäjä

Travel Specialist Group Oy

Eerikinkatu 27 (3.krs) 00180 Helsinki

puh. 020 1441 810

s-posti: sales@tsg.fi

Yritystunnus: 08720862

Toimilupanumeromme: KUVI 3685/00/Mj

Kaupparekisterinumero: 531.816

 

Travel Specialist Group Oy on Suomen matkatoimistoalanliitto ry:n (SMAL) jäsen numero: 24295.

 

Yrityksellämme on korkein AAA luottoluokitus (Bisnode luokituslaitos).

 

Yritys on maksanut vakuuden Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. Vakuutemme kattaa koko valmismatkaliiketoimintamme.

 

Valvova viranomainen

Kilpailu- ja kuluttajavirasto

Puhelin: 029 505 3000 (vaihde)

 

 

Muista seurata meitä myös Facebookissa, ja tilata uutiskirjeemme!

 

VERTAILE, SÄÄSTÄ JA VARAA ONLINE

 Yli 12 000 risteilyvaihtoehtoa!


  Risteilykeskuksen blogissa risteillään kaikilla maailman merillä. Tutustu!