
Esittelyssä Risteilykeskuksen tiimi
Risteilykeskus täyttää pyöreitä
Risteilykeskus juhlii tänä syksynä 10-vuotista taivaltaan. Vuosien aikana olemme kasvaneet Suomen suurimmaksi risteilymatkatoimistoksi ja rakentaneet intohimoisen, 10-henkisen tiimin, joka tuntee risteilytuotteet läpikotaisin.
Juhlavuoden kunniaksi haluamme kurkistaa kulissien taakse ja esitellä upean tiimimme – hauskojen ja asiantuntevien risteilyalan ammattilaisten porukan.
Risteilykeskus merkitsee monelle meistä enemmän kuin pelkkää työpaikkaa. Vuosien varrella se on tuonut elämäämme lukuisia uusia tuttavuuksia, syventänyt ystävyyssuhteita ja vahvistanut yhteishenkeä niin pitkään mukana olleiden kuin uusienkin tiimiläisten keskuudessa. Lue alta, keitä nykyiseen tiimiimme kuuluu!
Risteilykeskuksen tiimi

Antti, operatiivinen johtaja
”Antti toimii usein Risteilykeskuksen kasvoina erilaisissa asiakastapahtumissa. Antti on aina valmis auttamaan ja tsemppaamaan muita.”
- Milloin liityit Risteilykeskuksen tiimiin?
Olen tehnyt töitä matkailualalla jo parinkymmenen vuoden ajan, mutta Risteilykeskukseen tulin töihin vuonna 2019. Nykyään toimin Risteilykeskuksessa operatiivisena johtajana, eli työtehtäviini kuuluu kaikkea yrityksen päivittäisestä toiminnasta myyntiin.
2. Mikä on lempityötehtäväsi?
Tykkään erityisesti järjestää asiakastapahtumia, kuten risteilyiltoja ja laivavierailuja. Asiakkaita on aina ilo tavata kasvotusten, ja tapahtumien järjestäminen tuo työhön mukavasti vaihtelevuutta.
3. Monta risteilyä sinulla on takana?
Tähän mennessä takana on jo yli viisitoista risteilyä. Olen käynyt muun muassa jokiristeilyllä Keski-Euroopassa, pikkujahdin risteilyllä Kroatian saaristossa, maailman suurimmalla laivalla Välimerellä sekä luksusristeilyllä Pohjois-Euroopassa.
Neea, verkkosisällön asiantuntija
”Neeaa voisi kuvailla toimistomme aivoiksi; häneltä luonnistuu niin kielioppi kuin koodauskin. Neealta saa aina vastauksen kiperiin kysymyksiin.”
- Milloin liityit Risteilykeskuksen tiimiin?
Aloitin Risteilykeskuksessa myynnin harjoittelijana vuonna 2017, mutta päädyin nopeasti täysin erilaisiin tehtäviin. Nykyään vastaan muun muassa nettisivujemme ja varausjärjestelmiemme ylläpidosta sekä tuotan monenlaisia verkkosisältöjä.
2. Mikä on lempityötehtäväsi?
Risteilykeskuksen verkkosisältöjen lisäksi huolehdin pohjoismaisen toimipisteemme, Ruotsin, verkkosisällöistä. Tykkään erityisesti käännöstöistä, joita teen päivittäin eri alustoillemme.
3. Mikä on lempiristeilykohteesi?
Kävin muutama vuosi sitten Norwegian Cruise Line -varustamon risteilyllä Alaskassa, mikä oli kokemuksena ihan mieletön. Alaska nousi heittämällä suosikkiristeilykohteekseni.

Aino, markkinointipäällikkö
”Aino on luova idealisti, jolla riittää ideoita toiminnan kehittämiseen. Aino pitää huolen siitä, että asiakkaamme kuulevat meistä. ”
- Milloin liityit Risteilykeskuksen tiimiin?
Olen ollut mukana Risteilykeskuksen toiminnassa sen alkuajoista lähtien, mutta kokopäiväisesti aloitin markkinointihommien parissa vuonna 2016. Markkinointi- ja viestintätehtävien lisäksi hoidan myös taloushallintoon liittyviä tehtäviä.
2. Mikä on lempityötehtäväsi?
Kivointa työssäni on erilaisten kampanjoiden suunnittelu ja toteutus. Teemme aktiivista yhteistyötä eri risteilyvarustamoiden kanssa ja mietimme jatkuvasti uusia tapoja tavoittaa risteilyistä kiinnostuneet asiakkaat. Erityisen antoisaa on suunnitella risteilyaiheisia teemaviikkoja.
3. Monta risteilyä sinulla on takana?
Olen käynyt yli kymmenellä risteilyllä niin Välimerellä, Karibialla kuin Pohjois-Euroopassakin. Lempikohteeni on upea Cinque Terre Italiassa.
Jasmin, tuotepäällikkö
”Jasmin on avoin ja rento työkaveri, jonka läsnäolo tekee työpäivistä mukavan kepeitä. Jasminilla on aina varastossaan jokin hauska juttu, joka saa kaikki hymyilemään.”
- Milloin liityit Risteilykeskuksen tiimiin?
Liityin Risteilykeskuksen tiimiin vuonna 2018, ja olen viihtynyt näissä hommissa todella hyvin. Toimin tuotepäällikkönä ja palvelen asiakkaita päivittäin erilaisissa risteilyasioissa. Käyn myös läpi Risteilykeskuksen palautteet ja varmistan, että tietomme pysyvät ajan tasalla.
2. Mikä on lempityötehtäväsi?
Lempityötehtäväni on unelmaloman kokonaisvaltainen suunnittelu asiakkaan toiveiden pohjalta. Parasta on auttaa asiakkaita löytämään juuri heille sopivin risteilyvaihtoehto.
3. Millaisilla risteilyillä olet käynyt?
Olen käynyt lukuisilla opintoristeilyillä sekä omilla lomaristeilyillä. Mielenkiintoisin reitti on ollut Sky Princess -laivan risteily Southamptonista Hollannin ja Belgian rannikolle.

Riikka, risteilyasiantuntija
”Riikka on osaava ja hauska työkaveri, joka löysi paikkansa Risteilykeskuksen tiimissä heti. Nyt emme enää osaisi kuvitella tiimiämme ilman häntä.”
- Milloin liityit Risteilykeskuksen tiimiin?
Liityin Risteilykeskuksen tiimiin keväällä 2024. Kansainväliset risteily olivat minulle ennestään tuttuja, sillä olin aiemmin työskennellyt risteilytuotteiden parissa. Nykyään toimin myyntitiimissä risteilyasiantuntijana, ja palvelen asiakkaitamme kaikissa varauksiin liittyvissä asioissa.
2. Mikä on lempityötehtäväsi?
Lempityötehtäväni on ehdottomasti asiakkaiden lomatoiveiden toteuttaminen. On innostavaa päästä etsimään juuri heille sopivaa risteilyvaihtoehtoa ja rakentamaan kokonaisuus, joka vastaa heidän unelmiaan. Jokainen asiakas ja matka on erilainen, mikä tekee työstä monipuolista ja inspiroivaa.
3. Monta risteilyä sinulla on takana?
Risteilyjä minulla on takana nyt seitsemän, ja olen päässyt nauttimaan niin Karibian kuin Välimerenkin reiteistä. Mieleenpainuvin kokemus on viime kesän luksusristeily Explora Journeysin laivalla Välimerellä.
Anna, operointipäällikkö
”Annan hyvä huumorintaju piristää päivää kuin päivää. Anna on ollut tiimissämme pitkään, joten hänellä on valtavasti osaamista matkavalikoimamme tuotteista.”
- Milloin liityit Risteilykeskuksen tiimiin?
Aloitin työt Risteilykeskuksen sisarbrändin, Saga Matkojen, parissa jo vuonna 2011. Tällä hetkellä toimin Saga Matkojen operointipäällikkönä, ja työtehtäviini kuuluu muun muassa Islannin opastettujen ryhmämatkojen tuottaminen ja operointi. Palvelen kuitenkin myös Risteilykeskuksen asiakkaita risteilyasioissa.
2. Minne haluaisit lähteä seuraava
Matkojen räätälöinti yksittäisasiakkaille ja ryhmille on erityisen mukavaa. Nautin myös uusien tuotteiden ja matkojen suunnittelusta – esimerkiksi Saga Matkojen puolella pyrimme aina tuomaan tarjolle jotakin uutta ja kiinnostavaa, kuten opastettuja hevos- tai kiertomatkoja.
3. Monta risteilyä sinulla on takana?
Olen käynyt yli viidellätoista risteilyllä, joista eksoottisin on ollut Star Clippers -varustamon purjelaivaristeily Indonesiassa. Toinen unohtumaton kokemus oli tämän kesän risteily Huippuvuorilla – upeat maisemat ja ainutlaatuinen luonto tekivät matkasta todella mieleenpainuvan.

Henna, risteilyistä vastaava johtaja
”Henna on pidetty työkaveri, joka pitää Risteilykeskuksen langat käsissään. Hennalta saa aina vastauksen mihin tahansa risteilyaiheiseen kysymykseen.”
- Milloin liityit Risteilykeskuksen tiimiin?
Olen ollut mukana toiminnassa Risteilykeskuksen perustamisesta lähtien, eli jo vuodesta 2015. Nykyään vastaan koko risteilytoiminnastamme Suomessa ja Ruotsissa, mutta olen edelleen tiiviisti mukana myös myyntitiimimme päivittäisessä toiminnassa.
2. Mikä on lempityötehtäväsi?
Yksi mieluisimmista työtehtävistäni on uusien työntekijöiden perehdyttäminen risteilytuotteisiimme – on palkitsevaa päästä jakamaan omaa osaamista ja innostusta eteenpäin. Lisäksi nautin yhteistyöstä Ruotsin toimistomme kanssa.
3. Monta risteilyä sinulla on takana?
Risteilyjä on kertynyt Risteilykeskuksen vuosilta jo yli viisitoista. Lisäksi olen käynyt tutustumassa noin 30 risteilylaivaan. Kokemusta ja tietotaitoa on siis ehtinyt karttua runsaasti! Yksi ikimuistoisimmista risteilyistäni oli Royal Caribbeanin risteily New Yorkista Bermudalle.
Henni, markkinointiassistentti
”Henni on rento työkaveri, jolla on erinomainen visuaalinen silmä. Henni on tuonut mukanaan uusia ideoita Risteilykeskuksen somenäkyvyyden kasvattamiseen.”
- Milloin liityit Risteilykeskuksen tiimiin?
Liityin Risteilykeskuksen markkinointitiimiin kesällä 2023. Teen tällä hetkellä töitä osa-aikaisesti opintojeni ohella ja vastaan Risteilykeskuksen somekanavien päivittämisestä sekä somesisältöjen suunnittelusta.
2. Mikä on lempityötehtäväsi?
Visuaalinen ja luova työ on minun juttuni! Erityisesti rakastan tuottaa sosiaalisen median sisältöjä ja videoita Risteilykeskukselle. On ihanaa innostaa muita lähtemään risteilyille!
3. Mikä on lempiristeilykohteesi?
Pääsin viime keväänä risteilemään Suomessa rakennetulla Icon of the Seas -laivalla Karibialla, ja kokemus oli aivan mieletön. Voin sanoa, että maailman suurimmalla risteilyaluksella ei todellakaan ehdi tylsistymään – tekemistä ja nähtävää riittää jokaiselle päivälle.

Petri, toimitusjohtaja
”Petri on Risteilykeskuksen vakaa taustavoima, joka suhtautuu matkailualaan innolla ja intohimolla. Petri on aina valmis kehittämään ja uudistamaan toimintaamme.”
- Milloin liityit Risteilykeskuksen tiimiin?
Olen ollut mukana Risteilykeskuksen toiminnassa aivan alusta lähtien. Vuonna 2015 lanseerattu Risteilykeskus on osa Travel Specialist Groupia, jonka perustin jo vuonna 1992. Toimitusjohtajana vastaan koko toiminnastamme, mikä kattaa Risteilykeskuksen lisäksi myös Saga Matkat Suomessa ja Kryssningscenterin Ruotsissa.
2. Mikä on lempityötehtäväsi?
Lempitehtäviä on monia, mutta kuulemma erityisen hyvä olen laatimaan exceleitä. Tykkään myös kehittää toimintaa ja huolehtia työyhteisömme hyvinvoinnista – ne ovat lähellä sydäntäni.
3. Mihin haluaisit seuraavaksi risteilylle?
Olen tehnyt töitä matkailualalla vuosikymmeniä, joten matkoja eri puolille maailmaa on kertynyt lukuisia. Yksi kohde kuitenkin odottaa vielä kokemista: Antarktis. Yleensä olen trooppisten kohteiden ystävä, mutta Antarktiksessa kiehtovat sen ainutlaatuinen luonto, eläimet ja kohteen ainutlaatuisuus.
Saija, toimistopäällikkö
”Saijan puoleen voi aina kääntyä, jos jokin asia askarruttaa. Saija tekee omalla ihanalla persoonallaan jokaisesta työpäivästämme paremman.”
- Milloin liityit Risteilykeskuksen tiimiin?
Olen ollut Risteilykeskuksessa töissä lähes sen perustamisesta lähtien, liityin porukkaan vuonna 2016. Nykyään toimin toimistopäällikkönä, ja työtehtäviini kuuluvat myynnin lisäksi toimiston ja taloushallinnon päivittäiset asiat.
2. Mikä on lempityötehtäväsi?
Oikeastaan kaikki myyntiin liittyvät työtehtävät ovat mieluisia. Tykkään hoitaa varauksia, palvella asiakkaita, hoitaa taloushallinnon ja toimiston päivittäisiä tehtäviä ja tehdä yhteistyötä risteilyvarustamoiden edustajien kanssa.
3. Mikä on lempiristeilykohteesi?
Rakastan trooppisia kohteita. Häämatkaristeilyni suuntasi Australiasta Fidžille, Vanuatulle ja Uuteen-Kaledoniaan. Myös Itäisen Karibian risteilyreitti oli todella kiva, ja erityisesti Puerto Rico jäi reissulta mieleen.
Haluatko jutella risteilyasioista ihanien tiimiläistemme kanssa?
Ota yhteyttä asiakaspalveluumme sähköpostitse, puhelimitse tai chatin kautta. Olemme täällä sinua varten!
Sähköposti: myynti@risteilykeskus.fi
Puhelin: 020 1441 810
📱 Tutustu tiimiimme somessa!
Instagramista ja TikTokista lyödät fiiliksiä reissuiltamme, kurkistuksia risteilymaailmaan sekä ajankohtaisimmat risteilydiilit ja matkavinkit.