San Juan

Varaa risteily

Ihastuttava Puerto Rico on Isojen Antillien itäisin saari Karibianmerellä. Puerto Ricossa nautitaan salsan rytmistä ja tujusta rommista – valmistetaanhan saarella maailman tunnetuinta rommia, Bacardia. Saarella aika kuluu surfaten, sademetsässä patikoiden, korallivyöhykkeellä snorklaten ja hohtavissa laguuneissa uiden. Kaupungeissa tutuksi tulee mausteinen ruoka ja mielenkiintoiset nähtävyydet.

Saaren pääkaupunki, San Juan, huumaa väreillään. Unescon maailmanperintökohteenakin tunnettu vanhakaupunki tunnetaan pastellinvärisistä taloista ja kapeista mukulakivikaduista. Kaupungissa pystyy kuitenkin nauttimaan myös hipauksen Amerikkaa, sillä Puerto Rico on Yhdysvaltojen itsehallintoalue. Vaikka saarella puhutaan pääasiassa espanjaa, saa lähes kaikkialta palvelua myös englanniksi.

Liikkuminen ja etäisyydet

San Juanin kansainväliseltä lentoasemalta on noin 20 minuutin ajomatka satamaan. Taksi maksaa noin 20 euroa. Isla Granden lentokenttä sijaitsee Pan America Pier -terminaalin vieressä, mutta siltä lennetään lähinnä vain muille Karibian saarille.

Satama

Useat Karibian risteilyt pysähtyvät Puerto Ricossa. San Juanin satamassa on kaksi eri terminaali-aluetta, Old San Juan Piers sekä Pan America Pier. Jos aloitat risteilysi San Juanista, risteilyaluksesi lähtee luultavasti Pan America Pier -terminaalista. Risteilyalukset, jotka pysähtyvät San Juanissa päiväksi, ankkuroivat yleensä Old San Juan Piersin alueelle. Tarkista tarkka terminaali varustamoltasi. Pan America Pier sijaitsee Isla Granden lentokentän vieressä. Taksilla tai varustamon bussilla pääsee helpoiten San Juanin Vanhaankaupunkiin. Old San Juan Piers -terminaali sijaitsee Vanhankaupungin kupeessa, joten nähtävyyksille on helppo kulkea kävellen.

Varaa San Juanin risteilyt

Varaa risteilyt varustamoittain

Galleria