Elbe

Varaa risteily

Elbe virtaa Tšekin Krkonoševuorilta Saksan kautta Pohjanmereen Cuxhavenissa. Se on yksi Keski-Euroopan tärkeimmistä joista, ja on 1 165 kilometriä pitkä. Joki luikertelee Böömin ylängöiltä Saksan dramaattisille hiekkakivivuoristoille ja sieltä Saksin viinitarhoille ja Lünbergin nummille. Jokivartta koristavat barokki- ja goottilinnat, keskiaikaiset kaupungit ja koskemattomat luontokohteet. Elben jokiristeilyt kulkevat usein Prahan ja Berliinin väliä, vaikkei kumpikaan kaupunki varsinaisesti sijaitse joen varrella.

Varaa risteily Elbelle

Tutustu Elbeen

Pohjoinen Elbe

Hampuri – Madgeburg

Hampuri on Saksan toiseksi suurin kaupunki, ja se tunnetaan räväkkänä bilekaupunkina, vaikka todellisuudessa se on varsin elegantti kohde. Kaupunkia halkovat viehättävät kanaalit ja viheriät puistoalueet. Osa jokiristeilyistä saattaa alkaa Hampurista, mutta suurin osa aloittaa itse asiassa Saksan pääkaupungista Berliinistä. Havel-joki yhdistää kaupungin Elbeen. Toinen Havelin merkittävistä kohteista on Potsdam, joka on tunnettu hulppeista palatseista ja hyvin hoidetuista puutarhoista. Esimerkiksi UNESCO:n maailmanperintökohde Fredrik II Suuren huvilinna Sanssouci on näkemisen arvoinen. Berliinin jokisulut ovat varsin monimutkaiset, joten matka Berliinistä Potsdamiin ja toisinpäin taitetaan usein bussin kyydissä. Noin Elben puolessa välissä sijaitsee Madgeburg, joka on hyvien yhteyksien vuoksi ollut merkittävä sisämaasatama jo keskiajasta saakka. Kaupunki lähes tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa, mutta nykyisin se on kunnostettu entiseen loistoonsa. Tutustu kauniiseen goottilaiseen tuomiokirkkoon tai eriskummallisen näköiseen Millennium torniin, joka on yksi maailman korkeimmista puurakennuksista.

Eteläinen Elbe

Madgeburg – Praha

Joki jatkaa Madgeburgista kohti Tšekkiä. Luterilaisen uskonpuhdistuksen keskus Wittenberg on unelias kaupunki Elben rannalla. Kaupungin yliopisto on yksi maailman vanhimpia. Schlosskirche, ”Linnankirkko”, on yksi kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä, sillä Martti Lutherin sanotaan naulanneen 95 teesiään sen oveen. Meisseniä pidetään eurooppalaisen posliinin syntypaikka. Näe historiallinen vanhakaupunki, Meißner Porzellan posliinitehdas ja Albrechtsburg, vaaliruhtinas August II Väkevän linna. Joki jatkaa Meissenistä Elbenlaakson viinialueen läpi kohti Dresdeniä. Saksin osavaltion pääkaupunki levittäytyy Elben kummallekin puolelle ja joen yli kulkee yksi kaupungin kuuluisimmista maamerkeistä, Sininen ihme -silta. Kaupungin upea barokkiarkkitehtuuri on monen mielestä yksi Elben kohokohdista. Lopulta risteilyt usein päättyvät Tšekin pääkaupunkiin Prahaan. Romanttinen kaupunki sijaitsee todellisuudessa Vltavajoen rannalla, eikä Elbellä. Tšekin samettivallankumouksesta lähtien kaupungista on tullut yksi Euroopan suosituimmista matkakohteista. Näe kaupungin punatiiliset katot, Vyšehradin barokkilinnoitus ja pyhimysten patsailla reunustettu Kaarlensilta.