
Celebrity Beyond
Varaa risteily
Edge-laivaluokan kolmannen aluksen, Celebrity Beyondin, ovat suunnitelleet muotoilun huippunimet Kelly Hoppen, Nate Berkus ja designtoimisto Jouin Manku yhteistyössä arkkitehti Tom Wrightin kanssa. Laivan arkkitehtuurissa on painotettu erityisesti avointa tilaa ja uudistettu sisaraluksilta tuttuja alueita. Retreat-sviittialue on saanut uuden kaksikerroksisen aurinkokannen, Rooftop Gardenin sekä Resort-kannen ulkotiloja on laajennettu ja kolmikerroksiseksi kasvanut Grand Plaza on saanut kokonaan uuden ilmeen. Edge ja Apex aluksia tilavammalle laivalle mahtuu myös enemmän matkustajia. Beyondilla on yli 150 hyttiä enemmän kuin sisaraluksillaan, kasvattaen matkustajamäärän noin 3 260 matkustajaan.
Ruokailu
Aluksella on neljä pääravintolaa, joilla on kaikilla oma tunnelma ja omat erikoisuudet. Muihin maksuttomiin ruokailuvaihtoehtoihin kuuluvat muun muassa erilaiset kahvilat kuten Eden Café ja Spa Café sekä uima-allaskannella sijaitseva grilliravintola Mast Grill. Lisämaksullinen erikoisravintola Le Voyage on Michelin-palkitun Daniel Bouludin ensimmäinen ravintola merellä. Blu-ravintola on tuttuun tapaan AquaClass-luokan ja sviittiasiakkaiden käytössä. Beyondilta löytyy myös muilta aluksilta tuttu sviittiasiakkaiden oma Luminae-ravintola. Yhteensä maksuttomia ja lisämaksullisia ravintoloita on viisitoista.
Viihde ja aktiviteetit
Edge-laivaluokan tunnusomainen Magic Carpet -taikamatto tekee paluun myös Celebrity Beyondilla. Kannelta toiselle liikkuva ulkokansi on kalustettu mukavilla nojatuoleilla, baarilla sekä esiintymislavalla. Aluksen teatteri on todellinen teknologinen taidonnäyte, jossa on useita erikokoisia esiintymislavoja. Teatterin esitykset ovat yhtä innovatiivisia kuin tila itse. Teatteriesitysten lisäksi voit nauttia muun muassa The Clubin monipuolisista aktiviteeteista, Vegas-tyylisen kasinon jännityksestä, Edenin luonnonläheisistä tunnelmista sekä Grand Plazan kahviloista, baareista ja ravintoloista.
Urheilu ja hyvinvointi
Muilta Edge-luokan laivoilta tuttu Resort Deck -allaskansi on Beyondilla entistä tilavampi. Kannelta löydät muun muassa pääuima-altaan, poreammeet, juoksuradan ja vain aikuisille tarkoitetun Solarium-sisäuima-allasalueen. Kantta ylempää löydät Rooftop Gardenin infinity-uima-altaat ja Technogymin laitteilla varustetun modernin kuntosalin.
Celebrity Cruisesin uusi hyvinvointiasiantuntija on julkisuudesta tuttu Gwyneth Paltrow. Hänen goop-tuotemerkkinsä tuotteita on tarjolla risteilyasiakkaiden käyttöön. Paltrow vastaa myös aluksen hyvinvointiohjelmasta. Aluksen kylpyläalueen sydän on keulassa sijaitseva SEA Thermal Suite -tila, jossa on esimerkiksi turkkilainen sauna, suolahuone ja meditatiivinen ”leijuntahuone”. SEA Thermal Suite -alueen käyttö kuuluu hintaan AquaClass-luokan hyttien asiakkaille. Ylimmällä kannella sijaitseva Retreat-aurinkokansi on sviittiasiakkaiden oma rentoutumispaikka, josta löydät yksityiset cabanat, uima-altaan ja muutaman poreammeen.

Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!
Tietoa laivasta
- Rakennusvuosi 2022
- Kunnostettu –
- Bruttotonnit 140 600 t
- Pituus 330 m
- Leveys 40 m
- Asiakaskannet 15
- Matkustajia 3 260
- Henkilökuntaa 1 430
- Hyttejä 1 645
Kohokohdat
-
Resort-kansi
Nauti ulkoilmasta ainutlaatuisella Resort-kannella. Kannen suuri uima-allas, taidegalleria, kaksikerroksiset martinilasin muotoiset poreammeet ja korkeakattoiset cabanat ovat täydellisiä paikkoja rentoutumiseen. Aluetta kiertää kahdella kannella juoksurata ylä- ja alamäkineen. Pistäydy myös aikuisten omalla allasalueella, jonka design on saanut inspiraationsa meren väreistä ja liikkeestä.
-
Rooftop Garden
Etsi mukava lepotuoli ja uppoudu hyvään kirjaan tai nauti virkistävästä cocktailista samalla, kun ihailet aavaa merta. Pelaa erä shakkia jättimäisellä shakkilaudalla tai nauti rennosta livemusiikista. Rooftop Garden on saanut inspiraationsa lapsuuden leikkipuistoista – se on huoleton, tilava ja eläväinen oleskelualue, jossa voi rentoutua tai seurustella. Rooftop Gardenista löytyy myös grilliravintola.
-
Magic Carpet
Liikkuva ulkokansi, niin sanottu Magic Carpet eli Taikamatto on tila, jonka käyttötarkoitus muuttuu riippuen siitä, millä kannella se on. Resort-kannella taikamatolla voi kokea ainutlaatuisen Dinner on the Edge -ruokailukokemuksen, kannella 14 siitä tulee allaskannen jatke, ja kannella 5 tarjoillaan unohtumaton ulkoilmaillallinen. Taikamatolta on esteettömät näkymät merelle ja tunnelmallinen sisustus.
-
Infinite Veranda -hytit
Nauti auringonlaskusta suoraan oman Infinite Veranda -hyttisi mukavalta sohvalta. Napin painalluksella parvekkeen ovet taittuvat sivulle ja oleskelutilasta tulee osa parveketta. Parvekkeen lasin saa halutessaan pidettyä myös kokonaan kiinni. Infinite Veranda -hyteissä on moderni design ja uudenaikaista teknologiaa sekä mukavat king-size sängyt.
Palvelut
- Ravintolat 18
- Baarit 12
-
Teatteri
-
Yökerho
-
Kasino
-
Kuntokeskus
-
Kylpylä
- Uima-altaat 3
- Porealtaat 6
-
Allasalue vain aikuisille
-
Ohjelmaa lapsille
-
Lastenhoitopalvelu
-
WiFi
-
24 tunnin huonepalvelu
-
Väliovellisia hyttejä
-
Hyttejä liikuntarajoitteisille
-
Yhden hengen hyttejä
- Sähköjännite 110/220 v
Hytit
Sisähytti
Sisähyteissä on leveä parivuode, jonka saa pyydettäessä erotettua kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kaikissa vuoteissa on kašmirpatja ja Celebrityn eXhale-vuodevaatteet. Hytin kylpyhuoneesta löydät suihkun, yksilöidyt kylpytuotteet sekä puuvillaiset kylpytakit ja pyyhkeet. Hytin varusteluun kuuluu lisäksi vaatekaappi, interaktiivinen taulu-tv, hiustenkuivaaja, minibaari ja tallelokero. Aluksella on saatavilla myös suurempia Deluxe-sisähyttejä.
Hytin koko noin 17–19 m²
Ulkohytti
Ulkohyteissä on leveä parivuode, jonka saa pyydettäessä erotettua kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kaikissa vuoteissa on kašmirpatja ja Celebrityn eXhale-vuodevaatteet. Hytin kylpyhuoneesta löydät suihkun, yksilöidyt kylpytuotteet sekä puuvillaiset kylpytakit ja pyyhkeet. Hytin varusteluun kuuluu lisäksi vaatekaappi, interaktiivinen taulu-tv, hiustenkuivaaja, minibaari ja tallelokero. Aluksella on saatavilla myös tilavampia Deluxe-ulkohyttejä.
Hytin koko noin 19–22 m²
Parvekehytti
Parvekehyteissä on leveä parivuode, jonka saa pyydettäessä erotettua kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kaikissa vuoteissa on kašmirpatja ja Celebrityn eXhale-vuodevaatteet. Hytin kylpyhuoneesta löydät suihkun, yksilöidyt kylpytuotteet sekä puuvillaiset kylpytakit ja pyyhkeet. Hytin varusteluun kuuluu lisäksi vaatekaappi, interaktiivinen taulu-tv, hiustenkuivaaja, minibaari ja tallelokero. Parvekehyteissä on myös yksityinen parveke huonekaluineen.
Voit valita Sunset-parvekehytin tai Deluxe-parvekehytin. Deluxe-hytit sijaitsevat laivan keulassa tai perällä, ja niissä on umpinainen parveke. Laivan perässä sijaitsevat Sunset-hytit ovat hieman suurempia ja niissä on lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat.
Hytin koko noin 19–21 m²
Parvekkeen koko noin 4–8 m²
Edge-parvekehytti
Parvekehyteissä on leveä parivuode, jonka saa pyydettäessä erotettua kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kaikissa vuoteissa on kašmirpatja ja Celebrityn eXhale-vuodevaatteet. Hytin kylpyhuoneesta löydät suihkun, yksilöidyt kylpytuotteet sekä puuvillaiset kylpytakit ja pyyhkeet. Hytin varusteluun kuuluu lisäksi vaatekaappi, interaktiivinen taulu-tv, hiustenkuivaaja, minibaari ja tallelokero. Parvekehyteissä on myös yksityinen Infinite-parveke huonekaluineen. Infinite Veranda -konseptin avulla tavallinen parvekehytti voidaan vain napin painalluksella avata merelle, aivan kuin koko hytti olisi osa parveketta.
Edge-parvekehyttejä on saatavilla myös yksin matkustaville sekä Concierge- ja AquaClass-luokissa.
Hytin koko noin 23 m²
Parvekkeen koko noin 4 m²
AquaClass Sky-sviitti
Sky-sviitti tarjoaa täydellisen sekoituksen hyvinvointia, upeita maisemia ja intiimiä luksusta. Sviiteissä on leveä parivuode, jonka saa pyydettäessä erotettua kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Kaikissa vuoteissa on kašmirpatja ja Celebrityn eXhale-vuodevaatteet. Sviitin kylpyhuoneesta löydät spa-ammeen ja suihkun, ympäristöystävälliset kylpytuotteet sekä Frette-kylpytakit, -tossut ja -pyyhkeet. Sviitin varusteluun kuuluu lisäksi paljon säilytystilaa, tilava sohvaryhmä, kuntoiluvälineitä ja kaksi joogamattoa sekä interaktiivinen taulu-tv. Sviitissä on lisäksi yksityinen parveke huonekaluineen.
Sviitin koko noin 29–30 m²
Parvekkeen koko noin 7 m²
Esimerkkikuvat alukselta Celebrity Beyond.
Galleria
Tarjoukset
-
Jopa 35 % alennusta + jopa 600 € lisäalennusta
Celebrity Cruises
Kun varaat nyt jonkin Celebrity Cruisesin valikoiduista risteilyistä, hytin kaksi ensimmäistä matkustajaa saavat risteilyhinnastaan jopa 35 % alennusta. Lisäksi koko hyttihinnasta saa 75–600 €/hlö lisäalennusta.
Kampanja-aika: 3.3.2025 asti
-
Euroopan ja Karibian lennoista alennusta
Celebrity Cruises
Kun varaat jonkin valikoiduista Celebrity Cruisesin risteilyistä Euroopassa tai Karibialla, saat varustamon lennoista alennusta jopa 100 €/hlö. Tarjous koskee valikoituja risteilyjä, joiden lähtöpäivä on 1.2.2025–30.4.2026.
Kampanja-aika: 3.3.2025 asti
Ajankohtaista
-
5.6.2024
Sinkkuhytti – täydellinen valinta yksin matkustavalle
Puuttuuko matkakumppani, mutta matkakuume on kova? Sinkkuhytti on täydellinen valinta yksin matkustavalle, sillä hytti on suunniteltu varta vasten yhden hengen tarpeita ajatellen.
-
28.4.2022
Suosikkimme Celebrity Beyond -laivalta
Viime viikonloppuna Risteilykeskus pääsi kurkistamaan miltä tuliterällä Celebrity Beyondilla näyttää. Aino, Anna, Minna ja Neea kertoivat meille suosikkipaikkansa uudelta laivalta.
Laivaluokka
Edge
Edge-laivaluokkaan kuuluu kolme täysin uudenlaista risteilyalusta. Laivaluokkaan on rakenteilla neljäs alus, Celebrity Ascent, jonka on määrä valmistua vuonna 2023. Luokan aluksille mahtuu noin 2 900 matkustajaa ja henkilökuntaa noin 1 320.