Norwegian Luna
Norwegian Luna on Norwegian Cruise Linen modernin Prima-laivaluokan risteilyalus, joka tarjoaa monipuolisia elämyksiä niin vauhdikkaiden aktiviteettien kuin rennon lomailunkin ystäville.
Laivan näyttäviin ulkotiloihin kuuluvat muun muassa Ocean Boulevard -kävelykansi, Infinity Beachin infinity-altaat sekä pääallaskansi porealtaineen. Vauhdikkaampaa menoa kaipaaville tarjolla ovat esimerkiksi Aqua Slidecoaster, joka on vesiliukumäen ja vuoristoradan yhdistävä hauska elämys, sekä kymmenen kannen korkeudelta laskeutuva hurja The Drop -liukumäki.
Laivalla on myös monipuolinen ravintola- ja baarivalikoima. Indulge Food Hall on moderni ruokailukonsepti, joka kokoaa useita pieniä ravintoloita ja erilaisia makumaailmoja yhteisen ruokailualueen ympärille. Pöydän ääressä annoksia voi tilata tabletilla eri ravintoloiden valikoimista, joten samassa seurueessa jokainen voi valita mieleistään ruokaa ja aterioida silti yhdessä. Valikoima ulottuu tacoista ja tapaksista intialaisiin makuihin ja texasilaisen keittiön herkkuihin. Indulge Food Hallista löytyy myös kasvipohjaiseen ruokaan keskittyvä Planterie. Lisäksi Norwegian Lunalla on useita muita ravintoloita aina aasialaisista mauista klassisiin pihviravintoloihin.
Meripäivinä aikaa voi viettää altailla, urheilla, nauttia viihteestä tai vain ihailla merimaisemia laivan viihtyisissä ulkotiloissa. Monipuolisen tarjontansa ansiosta Norwegian Luna sopii hyvin niin pariskunnille, ystäväporukoille kuin perheillekin.
Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!
Tietoa laivasta
- Rakennusvuosi 2026
- Kunnostettu –
- Bruttotonnit 156 300 t
- Pituus 322 m
- Leveys 44 m
- Asiakaskannet 16
- Matkustajia 3 570
- Henkilökuntaa 1 390
- Hyttejä 1 760
Hytit
Studio-sisähytti
Laivan Studio-sisähytit ovat ikkunattomia hyttejä, jotka on tarkoitettu yhden matkustajan käyttöön. Hytit ovat kooltaan noin 9 m². Hyteissä on yksi leveä vuode. Hyteissä on oma kylpyhuone suihkuineen. Lisäksi hyttien varusteluun kuuluu kirjoituspöytä ja tuoli, taulutelevisio, vaatekaappi, hiustenkuivaaja ja digitaalinen tallelokero. Studio-sisähyttien matkustajilla on lisäksi pääsy yksityiseen Studio Lounge -tilaan.
Kategoriat: T1
Sisähytti
Laivan sisähytit ovat ikkunattomia hyttejä, jotka ovat kooltaan noin 15 m². Hyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone suihkuineen. Lisäksi hyttien varusteluun kuuluu kirjoituspöytä ja tuoli, taulutelevisio, vaatekaappi, hiustenkuivaaja ja digitaalinen tallelokero.
Laivalla on saatavilla myös vain yhdelle matkustajalle tarkoitettuja sisähyttejä (kategoria IT).
Kategoriat: I4, IA, IB, IF, IT, IX
Ikkunahytti
Laivan ikkunahytit ovat ikkunallisia hyttejä, jotka ovat kooltaan noin 17 m². Hyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone suihkuineen. Lisäksi hyttien varusteluun kuuluu sohva, kirjoituspöytä ja tuoli, taulutelevisio, vaatekaappi, hiustenkuivaaja ja digitaalinen tallelokero.
Laivalla on saatavilla myös vain yhdelle matkustajalle tarkoitettuja ulkohyttejä (kategoria OT).
Kategoriat: O4, OA, OB, OT, OX
Parvekehytti
Laivan parvekehyteissä on oma kalustettu parveke. Parvekkeineen hytit ovat kooltaan noin 21 m². Hyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone suihkuineen. Lisäksi hyttien varusteluun kuuluu sohva, kahvinkeitin, kirjoituspöytä ja tuoli, taulutelevisio, vaatekaappi, hiustenkuivaaja ja digitaalinen tallelokero.
Laivalla on saatavilla myös vain yhdelle matkustajalle tarkoitettuja parvekehyttejä (kategoria BT).
Kategoriat: B1, B4, BA, BB, BF, BT, BX
Club-parvekehytti
Laivan Club-parvekehyteissä on oma kalustettu parveke. Parvekkeineen hytit ovat kooltaan noin 22 m². Hyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone suihkuineen. Lisäksi hyttien varusteluun kuuluu sohva, kirjoituspöytä ja tuoli, taulutelevisio, vaatekaappi, hiustenkuivaaja ja digitaalinen tallelokero. Hyttien hintaan kuuluu lisäksi pieniä lisäetuja.
Kategoriat: M2, M4, MA, MB, MX
Sviitti
Laivan sviiteissä on oma kalustettu parveke. Sviittien koot vaihtelevat noin 37 m² aina suurimpiin noin 59 m² sviitteihin. Sviiteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Sviiteissä on oma kylpyhuone suihkuineen. Lisäksi sviittien perusvarusteluun kuuluu sohva, kirjoituspöytä ja tuoli, taulutelevisio, vaatekaappi, hiustenkuivaaja ja digitaalinen tallelokero. Sviittien hintaan sisältyy myös lisäetuja.
Kategoriat: SI, SH, SJ, SR, SK, SL
Esimerkkikuva Penthouse-sviitistä (kategoria SH).
Haven-sviitti
Laivan Haven-sviitit sijaitsevat omalla yksityisellä sviittialueella, ja niissä on oma kalustettu parveke. Sviittien koot vaihtelevat noin 34 m² aina suurimpiin noin 195 m² sviitteihin. Sviiteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Sviiteissä on oma kylpyhuone suihkuineen. Lisäksi sviittien perusvarusteluun kuuluu sohva, kirjoituspöytä ja tuoli, taulutelevisio, vaatekaappi, hiustenkuivaaja ja digitaalinen tallelokero. Sviittien hintaan sisältyy yksityisen sviittialueen lisäksi myös muita etuja.
Kategoriat: H2, H3, H4, H5, H6, H8, HA, HB, HE
Esimerkkikuvat Haven Duplex-sviitistä (kategoria H8).
Galleria
Laivaluokka
Prima
Prima-laivaluokka tulee koostumaan kuudesta modernista laivasta, joilla on painotettu avointa tilaa ja innovatiivista designia. Laivaluokan ensimmäinen alus, Norwegian Prima, valmistui 2022. Muiden laivojen arvioidaan valmistuvan 2023–2027. Luokan erikoisuuksiin kuuluvat Ocean Boulevard -promenadi ja Indulge-ruokatori.