Mahon ja Välimeren risteilyt


Mallorcan viehättävä pikkusisko, Menorca, on täydellinen lomakohde aktiivi- tai luontolomalla viihtyville. Menorca on tunnelmaltaan täysin erilainen kuin Mallorca – tänne turistit eivät ole vielä vyöryneet suurin massoin. Saaren villistä luonnosta saa siis vielä nauttia rauhassa.

 

Menorcalla suosittuja aktiviteetteja ovat muun muassa melonta, ratsastus ja patikointi. Monet vuokraavat myös auton, ja lähtevät tutustumaan saaren syrjäisempiin rantoihin ja pikkukyliin. Saaren pääkaupungissa Mahonissa on kaunis satama-alue, jonka ravintolat ja baarit täyttyvät iltaisin iloisista ihmisistä. Kaupungissa viehättävät myös vilkkaat torit, historialliset rakennukset ja viihtyisät kahvilat.




Etäisyydet ja liikkuminen

Menorcan kansainvälinen lentoasema sijaitsee 4,5 kilometriä Mahonista. Bussilinja 10 kulkee puolen tunnin (kesällä) tai tunnin (talvella) välein kaupungin ja lentoaseman välillä.

 

Satama

Mahonin satama on yksi Välimeren kauneimmista; luonnonsatama sijaitsee kuusi kilometriä pitkässä lahdessa. Osa risteilyaluksista pysähtyy aivan kaupungin keskustan tuntumassa sijaitsevalle risteilyterminaalille. Kävelymatka kaupunkiin on lyhyt, mutta se kulkee ylämäkeen. Vaihtoehtoisesti voit hypätä sataman kautta kulkevan bussin kyytiin. Matka maksaa 5 euroa.


  Risteilykeskuksen blogissa risteillään kaikilla maailman merillä. Tutustu!