Ushuaia ja risteilyt


Ushuaian kaupunki sijaitsee Argentiinan Tulimaassa. Entinen rangaistussiirtola on nykyään 57 000 asukkaan eloisa kaupunki. Ushuaia on eteläisen sijaintinsa vuoksi merkittävä satama Kap Hornin kautta meneville ja Etelämantereelle kulkeville aluksille. Ushuaia eroaa tyyliltään muista Argentiinan kaupungeista – kaupunkikuva on skandinaavinen. Maailman eteläisimmässä kaupungissa voit harrastaa muiden ulkoiluharrastusten lisäksi myös talviurheilulajeja. 



Etäisyydet ja liikkuminen 

Kaupungin sisällä kulkee kattava linja-autoverkosto, mutta varsinkin sesonkiaikana linja-autot saattavat olla täynnä ja liput suositellaan varaamaan etukäteen. Muita liikkumisvaihtoehtoja Ushuaiassa ovat taksi sekä auton tai pyörän vuokraus. Ushuaian lentoasema sijaitsee noin neljän kilometrin päässä keskustasta. 

Satama

Ushuaian satama on lähin Etelämannerta sijaitseva satama, joten sieltä lähtee useita arktisia risteilyjä. Myös Etelä-Amerikan risteilyt pysähtyvät Ushuaiassa.

Ushuaian satama sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä lentoasemasta. Sataman alueella on useita kahviloita, matkamuistomyymälöitä sekä matkatoimistoja.


  Risteilykeskuksen blogissa risteillään kaikilla maailman merillä. Tutustu!