
Jewel of the Seas
Varaa risteily
Royal Caribbeanin Jewel of the Seas aloitti liikennöinnin vuonna 2004 ja sitä on edellisen kerran uusittu vuonna 2016. Aluksella on tilaa noin 2 705 matkustajalle. Aluksella on laaja valikoima ruokailuvaihtoehtoja sekä viihdetarjontaa.
Ruokailu
Pääravintola sijaitsee kahdella kannella ja tarjoaa upean näkymän ulos panoraamaikkunoista. Ravintolavaihtoehtoja on 8, joista muutamaan erikoisravintolaan on lisämaksu. Laivalta löytyy esimerkiksi italialainen Giovanni’s Table ja japanilainen Izumi Sushi & Hot Rocks.
Viihde, urheilu ja hyvinvointi
Jokaisen matkustajan viihtyminen on taattu monipuolisella ohjelmalla ja tekemisellä. Aluksella on esimerkiksi Broadway-tyylisiä esityksiä, yökerhoja ja baareja, livemusiikkia, taidehuutokauppa, viininmaistelua sekä tanssitunteja. Laivalla voi pelata myös biljardia tai minigolfia sekä seinäkiipeillä.
Lapsille ja nuorille on myös omat alueensa, joissa he voivat pelata ja leikkiä sekä tutustua ikätovereihinsa. Laivalla on myös ikäluokittain järjestettäviä lastenkerhoja, joihin lapset voi hetkeksi jättää.
Aluksella on suuri kuntoilualue upealla merinäköalalla, allasalue sekä sisällä että ulkona, useita ohjattuja liikuntatunteja sekä sauna ja höyrysauna. Kylpylässä on tarjolla laaja valikoima erilaisia hoitoja hieronnoista Botoxiin.

Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!
Tietoa laivasta
- Rakennusvuosi 2004
- Kunnostettu 2016
- Bruttotonnit 90 090 t
- Pituus 290 m
- Leveys 30 m
- Asiakaskannet 13
- Matkustajia 2 705
- Henkilökuntaa 860
- Hyttejä 1 055
Kohokohdat
-
Solarium
Solarium on aikuisten oma katettu allaskansi, jossa matkustajat voivat rentoutua auringossa rauhallisessa ilmapiirissä. Solariumissa on niin oleskelu- ja auringonottotilaa, uima-altaita kuin poreammeitakin. Ikäraja solariumiin on 16 vuotta.
-
Kiipeilyseinä
Uskallatko kiivetä 12 metrin korkeuteen kiipeilyseinän huipulle saakka? Jokainen askelma on vaivan arvoinen, kun pääset ylös ihastelemaan maisemia. Kiipeilyseinä sopii niin aloitteleville kuin kokeneillekin kiipeilijöille.
Palvelut
- Ravintolat 8
- Baarit 13
-
Teatteri
-
Yökerho
-
Kasino
-
Kirjasto
-
Kiipeilyseinä
-
Kuntokeskus
-
Kylpylä
- Uima-altaat 3
- Porealtaat 3
-
Allasalue vain aikuisille
-
Lastenallas
-
Ohjelmaa lapsille
-
Lastenhoitopalvelu
-
WiFi
-
24 tunnin huonepalvelu
-
Väliovellisia hyttejä
-
Hyttejä liikuntarajoitteisille
- Sähköjännite 110/220 v
Hytit
Sisähytti
Tämä on standardihytti kahdelle. Voit valita, haluatko kaksi erillistä vuodetta vai yhden queen-size parivuoteen. Kylpyhuoneessa on suihku. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, taulu-TV, puhelin, tallelokero, minibaari, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.
Hytin koko: 13-17 m². Hyttien sisustus ja koot vaihtelevat laivoittain.
Ulkohytti
Näissä standardihyteissä on tilaa kahdelle hengelle ja suuri ikkuna. Voit valita haluatko erilliset vuoteet vai queen-size parivuoteen. Kylpyhuoneessa on suihku. Hytin vakiovarusteluun kuuluu: merinäköala, sohvaryhmä TV, puhelin, tallelokero, minibaari, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille. Joissain tämän luokan hyteissä on mahdollisuus jopa 4 henkilön yöpymiselle.
Hytin koko: 15-17 m². Hyttien sisustus ja koot vaihtelevat laivoittain.
Parvekehytti
Tässä hytissä on oma parveke merinäköalalla. Voit itse valita haluatko kaksi erillistä vuodetta vai queen-size parivuoteen. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, taulu-TV, puhelin, kylpyhuone suihkulla, tallelokero, minibaari, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille. Joihinkin hytteihin mahtuu 4 henkeä.
Hytin koko: 16-19 m², parveke 3,5-5 m². Hyttien sisustus ja koot vaihtelevat laivoittain.
Junior-sviitti
Tämä on yksi pienimmistä sviiteistä. Sviitissä on yksityinen parveke istuinryhmällä. Vuoteen saa joko queen-size parivuoteeksi tai kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu: sohvaryhmä, TV, puhelin, minibaari, tallelokero, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Kylpyhuoneessa on suihku (joissain hyteissä kylpyamme). Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.
Sviitin koko: 21-28 m², parveke 6-8 m². Hyttien sisustus ja koot vaihtelevat laivoittain.
Grand-sviitti
Tähän tilavaan sviittiin kuuluu yksityinen parveke istuinryhmällä. Queen-size vuoteen saa myös pyynnöstä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Sviitin vakiovarusteluun kuuluu sohvaryhmä/viihdetila, 42″ plasma-TV, stereot, puhelin, tallelokero, minibaari, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Kylpyhuoneessa on suihku, kylpyamme ja kaksi lavuaaria (Grand Suiten kylpyhuone on suurempi kuin sisä-, näköala- ja parvekehyttien kylpyhuoneet). Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille. Joissain hyteissä on vuodesohva, joten tilaa myös neljälle.
Lisäksi varustamo tarjoaa concierge-palvelun, johon kuuluu mm. yksityinen lounge sekä henkilökohtaista palvelua ja apua koskien tilauksia, retkiä ja muissa tarpeissa.
Sviitin koko: 31-35 m², parveke 10-12 m², koot vaihtelevat laivoittain.
Galleria
Tarjoukset
-
Lisäalennusta risteilyistä jopa 490 euroa
Royal Caribbean
Flash Sale! Hytin toinen matkustaja saa nyt jopa 490 € lisäalennusta Royal Caribbeanin risteilyistä.
Kampanja-aika: 6.–11.12.2023
-
Lisävuodehinnat alkaen 129 €/hlö
Royal Caribbean
Hyödynnä huikea lisävuodealennus! Lisävuoteessa majoittuvat hytin kolmas ja neljäs matkustaja maksavat risteilystään vain verot, satamamaksut ja palvelurahat.
Kampanja-aika: 2.1.2024 asti
-
Vuoden 2024 risteilyistä lisäalennusta jopa 150€/hytti
Royal Caribbean
Royal Caribbeanin valikoiduista vuoden 2024 risteilyistä saa nyt lisäalennusta jopa 150 €/hytti! Tarjous koskee risteilyjä, joiden lähtöpäivä on viimeistään 31.12.2024.
Kampanja-aika: 2.1.2024 asti
Ajankohtaista
-
29.6.2020
Risteilykeskus Royal Caribbeanin päämyyntiedustajaksi Suomessa
Royal Caribbean on tiedoitti kesällä 2020 valinneensa Risteilykeskuksen (Travel Specialist Group) päämyyntiedustajakseen Suomessa. Royal Caribbeanin lisäksi Risteilykeskus on jatkossa myös Azamaran päämyyntiedustaja Suomen markkinoilla.
-
9.10.2019
Royal Caribbean sitoutunut kestävään kehitykseen – varustamo tarjoaa nyt 1 400 ympäristöystävällistä retkivaihtoehtoa
Royal Caribbean Cruises Ltd. (RCCL) kertoi syyskuun lopussa, että sen valikoimasta on nyt varattavissa 1 400 kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti toteutettua retkivaihtoehtoa.
Laivaluokka
Radiance
Radiance-luokan laivoille mahtuu noin 2100 matkustajaa. Laivaluokan laivoilta löytyy mm. kiipeilyseinä, koripallokenttä, uima-allaskansi ja useita ravintoloita.