Radiance of the Seas

Radiance of the Seas on vuonna 2001 liikennöinnin aloittanut Radiance-luokan risteilyalus, jonka valoisat sisätilat ja suuret lasipinnat tuovat merimaisemat osaksi risteilymatkaa. Maisemista voi nauttia eri puolilla alusta niin ravintoloissa, loungeissa kuin muissa oleskelutiloissa. Pienemmän mittakaavan ja rauhallisemman tunnelman ansiosta laiva sopii erityisesti perinteisempää risteilykokemusta etsivälle.

Laivalla voi kokeilla kiipeilyseinää, minigolfia tai itsestään vakautuvia biljardipöytiä, jotka pysyvät suorassa aluksen liikkeistä huolimatta. Uimiseen ja auringosta nauttimiseen löytyy ulkoallas, kun taas aikuisille tarkoitettu Solarium-alue tarjoaa rauhallisemman ympäristön. Iltaisin ohjelmassa on teatteriesityksiä, livemusiikkia, tanssia ja muuta viihdettä, ja maisemista voi nauttia myös korkealla laivan yläkannella sijaitsevassa Viking Crown Loungessa.

Ruokailuun löytyy pääravintolan ja Windjammer-buffetin rinnalta useita erilaisia vaihtoehtoja. Italialaisia makuja tarjoilee Giovanni’s Table, japanilaisia annoksia Izumi ja pihvejä Chops Grille. Rennommin voi ruokailla esimerkiksi Park Caféssa tai Boardwalk Dog Housessa, kun taas Samba Grillissä keskitytään brasilialaistyyliseen grilliruokaan.

Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!

Tietoa laivasta

  • Rakennusvuosi 2001
  • Kunnostettu 2026
  • Bruttotonnit 90 090 t
  • Pituus 290 m
  • Leveys 30 m
  • Asiakaskannet 13
  • Matkustajia 2 470
  • Henkilökuntaa 890
  • Hyttejä 1 070

Kohokohdat

  • Solarium

    Solarium on aikuisten oma katettu allaskansi, jossa matkustajat voivat rentoutua auringossa rauhallisessa ilmapiirissä. Solariumissa on niin oleskelu- ja auringonottotilaa, uima-altaita kuin poreammeitakin. Ikäraja solariumiin on 16 vuotta.

  • Kiipeilyseinä

    Uskallatko kiivetä 12 metrin korkeuteen kiipeilyseinän huipulle saakka? Jokainen askelma on vaivan arvoinen, kun pääset ylös ihastelemaan maisemia. Kiipeilyseinä sopii niin aloitteleville kuin kokeneillekin kiipeilijöille.

Hytit

Sisähytti

Laivan sisähytit ovat ikkunattomia hyttejä, jotka ovat kooltaan noin 15 m². Hyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone suihkuineen. Lisäksi hyttien varusteluun kuuluu sohva, peilipöytä, hiustenkuivaaja, televisio ja puhelin.

Laivalla on tarjolla myös yhden hengen sisähyttejä (kategoria 2W), jotka ovat kooltaan noin 8–9 m².

Kategoriat: 1V, 2V, 3V, 4V, 2W

Ulkohytti

Laivan ulkohytit ovat ikkunallisia hyttejä, jotka ovat kooltaan noin 15–16 m². Hyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone suihkuineen. Lisäksi hyttien varusteluun kuuluu sohva, peilipöytä, hiustenkuivaaja, televisio ja puhelin.

Laivalla on tarjolla myös tilavampia ulkohyttejä (kategoria 1K), jotka ovat kooltaan jopa 29–30 m².

Kategoriat: 1N, 2N, 3N, 4N, 4M, 1K, CO

Parvekehytti

Laivan parvekehyteissä on oma kalustettu parveke. Parvekkeineen hytit ovat kooltaan noin 19–20 m². Hyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone suihkuineen. Lisäksi hyttien varusteluun kuuluu sohva, peilipöytä, hiustenkuivaaja, televisio ja puhelin.

Laivalla on tarjolla myös tilavampia parvekehyttejä (kategoriat 1B, 2B, 3B, 4B ja SG), jotka ovat parvekkeineen kooltaan noin 23–24 m².

Kategoriat: 1B, 2B, 3B, 4B, 1D, 2D, 3D, 4D, 5D, SG, CB

Junior-sviitti

Laivan Junior-sviiteissä on oma kalustettu parveke. Parvekkeineen sviitit ovat kooltaan noin 33–34 m². Junior-sviiteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Sviiteissä on oma kylpyhuone ammeineen. Lisäksi sviittien varusteluun kuuluu sohvaryhmä, peilipöytä, hiustenkuivaaja, televisio ja puhelin. Sviittien hintaan sisältyy myös lisäetuja. Lue lisää Royal Caribbeanin sviittieduista!

Kategoriat: J3

Sviitti

Laivan sviiteissä on oma kalustettu parveke. Sviittien koot vaihtelevat noin 45 m² aina suurimpiin noin 108 m² sviitteihin. Sviiteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Sviiteissä on oma kylpyhuone, jossa on amme ja/tai suihku. Lisäksi sviittien perusvarusteluun kuuluu muun muassa sohvaryhmä, peilipöytä, hiustenkuivaaja, televisio ja puhelin. Sviittien kalustus vaihtelee kategorioittain. Sviittien hintaan sisältyy myös lisäetuja. Lue lisää Royal Caribbeanin sviittieduista!

Esimerkkikuvat Owner’s-sviitistä (kategoria OS).

Kategoriat: GS, OT, OS, RS

Galleria

Tarjoukset

Laivaluokka

Radiance

Radiance-luokan laivat tunnetaan valoisista tiloistaan ja suurista ikkunoistaan, joiden ansiosta merimaisemat ovat vahvasti läsnä ympäri laivaa. Suurempiin Royal Caribbeanin laivoihin verrattuna tunnelma on rauhallisempi ja perinteisempi, mutta meripäiviin löytyy silti tekemistä esimerkiksi kiipeilyseinän, minigolfin ja urheilukentän parissa. Rentoutumiseen sopii erityisesti lasikaton suojaama Solarium-allasalue.