
Symphony of the Seas
Varaa risteily
Symphony of the Seas aloitti liikennöinnin huhtikuussa 2018. Oasis-laivaluokan neljäs laiva on yksi maailman suurimmista risteilyaluksista. Symphonylla tekeminen ja kokeminen ei lopu kesken: laivalta löytyy muun muassa lasertaistelupeli, surffaussimulaattori ja kolme vesiliukumäkeä. Laivan upea keskuspuisto herättää ihmetystä. Aluksen 18 kannella on tilaa jopa 5500 matkustajalle.
Ruokailu
Symphony of the Seas’lla on kymmeniä erilaisia ravintoloita, kahviloita ja baareja. Valtavasta valikoimasta löytyy vaihtoehtoja monenlaiseen makuun. Tarjolla on esimerkiksi italialaista, meksikolaista sekä japanilaista ruokaa. Aluksella on perinteisten kattausaikojen lisäksi käytössä Dynamic Dining -konsepti, jossa illallisajan saa itse valita.
Viihde, urheilu ja hyvinvointi
Symphony of the Seas -aluksella on seitsemän erilaista ”naapurustoa”, joista jokaisessa on omat vetonaulansa. Alukselta löytyy muun muassa vesiteatteri, Starbucks-kahvila, teatteri Broadway-musikaaleineen, köysirata, merkkiliikkeitä ja hurja 10 kannen korkuinen liukumäki. Laivan teatterissa esitetään hittimusikaali Hairspraytä ja muita esityksiä. Laivalta löytyy myös lasten oma vesipuisto, kolme vesiliukumäkeä ja luistinrata.
Urheilun ystävät löytävät itsensä valtavalta kuntosalilta, ohjatuilta ryhmäliikuntatunneilta, juoksuradalta, surffaussimulaattorista tai urheilukentältä. Oikea paikka rentoutumiseen on laajan hoitovalikoiman tarjoava Vitality Spa ja sen saunat.

Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!
Tietoa laivasta
- Rakennusvuosi 2018
- Uudistettu –
- Bruttotonnit 230 000 t
- Pituus 360 m
- Leveys 70 m
- Kannet 17
- Matkustajia 5 540
- Henkilökuntaa 2 100
- Hyttejä 2 780
Kohokohdat
-
Central Park
Keskellä laivaa sijaitseva keskuspuisto on laivan sydän. Se on vehreä ulkoilma-alue, jossa on tuhansia eläviä kasveja ja kukkia, terasseja, polkuja, putiikkeja, ravintoloita ja baareja sekä konsertteja ja katumusiikkia. Joistakin parvekehyteistä on näkymä keskuspuistoon päin.
-
Broadway-musikaalit
Royal Caribbeanin laivoilla esitetään maailmankuuluja Broadway-musikaaleja ja mikä parasta, ne kuuluvat risteilysi hintaan! Symphony of the Seasin estradilla nähdään isoja kampauksia, suuria unelmia ja tanssimuuveja – eli mitäs muutakaan kuin Hairspray-musikaali.
-
The Perfect Storm -vesiliukumäet
Allaspäivä on risteilyn kohokohta niin lapsille kuin aikuisillekin. Typhoon, Cyclone ja SuperCell muodostavat yhdessä hurjan The Perfect Storm -vesiliukumäkikolmikon. Haasta kaverisi laskemaan kilpaa viereisessä mäessä tai kokeile kaikkia kolmea itse!
-
AquaTheater
Iltaisin AquaTheaterissa nähdään mahtavia vesiesityksiä, akrobatiaa, kuviouintia, vesibalettia ja ammattilaisuimahyppääjien näytöksiä. Päivisin voit osallistua sukelluskurssille tai rentoutua aurinkotuolissa altaan reunalla.
Palvelut
- Ravintolat 21
- Baarit 12
-
Teatteri
-
Yökerho
-
Kasino
-
Kirjasto
-
Kuntokeskus
-
Kylpylä
-
Vesiliukumäki
-
Surffisimulaattori
- Uima-altaat 5
- Porealtaat 10
-
Allasalue vain aikuisille
-
Lastenallas
-
Ohjelmaa lapsille
-
Lastenhoitopalvelu
-
WiFi
-
24 tunnin huonepalvelu
-
Väliovellisia hyttejä
-
Hyttejä liikuntarajoitteisille
- Sähköjännite 220 v
Hytit
Sisähytti
Tämä on standardihytti kahdelle. Voit valita, haluatko kaksi erillistä vuodetta vai yhden queen-size parivuoteen. Kylpyhuoneessa on suihku. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, taulu-TV, puhelin, tallelokero, minibaari, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.
Hytin koko: 13-17 m². Hyttien sisustus ja koot vaihtelevat laivoittain.
Ulkohytti
Tämä on standardihytti, johon mahtuu kahdesta viiteen ihmistä. Hytin suuresta ikkunasta avautuu näkymä merelle. Voit valita, haluatko kaksi erillistä vuodetta vai yhden queen-size parivuoteen. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, taulu-TV, puhelin, tallelokero, minibaari, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.
Hytin koko: 18 m².
Parvekehytti
Tässä hytissä on oma parveke merinäköalalla. Voit itse valita haluatko kaksi erillistä vuodetta vai queen-size parivuoteen. Hytin vakiovarusteluun kuuluu pieni sohvaryhmä, taulu-TV, puhelin, kylpyhuone suihkulla, tallelokero, minibaari, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille. Joihinkin hytteihin mahtuu 4 henkeä.
Hytin koko: 16-19 m², parveke 3,5-5 m². Hyttien sisustus ja koot vaihtelevat laivoittain.
Junior-sviitti
Tämä on yksi pienimmistä sviiteistä. Sviitissä on yksityinen parveke istuinryhmällä. Vuoteen saa joko queen-size parivuoteeksi tai kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Hytin vakiovarusteluun kuuluu: sohvaryhmä, TV, puhelin, minibaari, tallelokero, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Kylpyhuoneessa on suihku (joissain hyteissä kylpyamme). Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.
Sviitin koko: 21-28 m², parveke 6-8 m². Hyttien sisustus ja koot vaihtelevat laivoittain.
Grand-sviitti
Tähän tilavaan sviittiin kuuluu yksityinen parveke istuinryhmällä. Queen-size vuoteen saa myös pyynnöstä kahdeksi erilliseksi vuoteeksi. Sviitin vakiovarusteluun kuuluu sohvaryhmä/viihdetila, 42″ plasma-TV, stereot, puhelin, tallelokero, minibaari, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Kylpyhuoneessa on suihku, kylpyamme ja kaksi lavuaaria (Grand Suiten kylpyhuone on suurempi kuin sisä-, näköala- ja parvekehyttien kylpyhuoneet). Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille. Joissain hyteissä on vuodesohva, joten tilaa myös neljälle.
Lisäksi varustamo tarjoaa concierge-palvelun, johon kuuluu mm. yksityinen lounge sekä henkilökohtaista palvelua ja apua koskien tilauksia, retkiä ja muissa tarpeissa.
Sviitin koko: 31-35 m², parveke 10-12 m², koot vaihtelevat laivoittain.
Royal Loft -sviitti
Tässä upeassa Royal Loft- sviitissä on kaksi kerrosta panoramanäköalalla. Ylimmässä kerroksessa on suuri makuuhuone queen-size vuoteella sekä kylpyhuone, josta löytyy suihku, kylpyamme, kaksi lavuaaria sekä bidee. Alakerrasta löytyy 4 vuodetta; voit valita haluatko kaksi queen-size parivuodetta vai neljä erillistä vuodetta. Tässä kerroksessa on myös olohuone, ruokailutila sekä suihkullinen kylpyhuone. Kerrosten välillä on portaikko. Sviitissä on myös yksityinen parveke porealtaalla. Molemmissa kerroksissa on vaatekaapit. Vakiovarusteluun kuuluu: pieni flyygeli, taulu-TV, radio, puhelin, jääkaappi, minibaari, tallelokero, vaatekaappi, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Pistokkeet 110/220 voltin sähkölaitteille.
Tähän hyttiin mahtuu jopa kuusi vierasta, mutta hytti on vähintään kahdelle.
Sviitin koko: 152 m², parveke 82 m²
Galleria
Tarjoukset
-
Lisäalennusta risteilyistä jopa 490 euroa
Royal Caribbean
Viikonloppukampanja! Hytin toinen matkustaja saa nyt jopa 490 € lisäalennusta Royal Caribbeanin risteilyistä.
Kampanja-aika: 24.–31.5.2023
-
Lisävuodehinnat alkaen 150€/hlö
Royal Caribbean
Hyödynnä huikea lisävuodealennus! Lisävuoteessa majoittuvat hytin kolmas ja neljäs matkustaja maksavat risteilystään vain verot, satamamaksut ja palvelurahat.
Kampanja-aika: 30.6.2023 asti
-
Talven risteilyistä lisäalennusta jopa 150€/hytti
Royal Caribbean
Royal Caribbeanin valikoiduista talvikauden risteilyistä saa nyt lisäalennusta jopa 150 €/hytti! Tarjous koskee risteilyjä, joiden lähtöpäivä on 1.9.2023–31.3.2024.
Kampanja-aika: 30.6.2023 asti
Ajankohtaista
-
29.6.2020
Risteilykeskus Royal Caribbeanin päämyyntiedustajaksi Suomessa
Royal Caribbean on tiedoitti kesällä 2020 valinneensa Risteilykeskuksen (Travel Specialist Group) päämyyntiedustajakseen Suomessa. Royal Caribbeanin lisäksi Risteilykeskus on jatkossa myös Azamaran päämyyntiedustaja Suomen markkinoilla.
-
9.10.2019
Royal Caribbean sitoutunut kestävään kehitykseen – varustamo tarjoaa nyt 1 400 ympäristöystävällistä retkivaihtoehtoa
Royal Caribbean Cruises Ltd. (RCCL) kertoi syyskuun lopussa, että sen valikoimasta on nyt varattavissa 1 400 kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti toteutettua retkivaihtoehtoa.
-
16.11.2018
Kokemuksia maailman suurimmalta laivalta
Otimme tehtäväksemme selvittää, miksi maailman suurimman laivan risteilyt ovat tällä hetkellä niin suosittuja. Haastatteluun istuivat tällä kertaa Risteilykeskuksen risteilyasiantuntijat Aija, Iita ja Minna.
Laivaluokka
Oasis
Oasis-luokan laivat ovat maailman suurimpia matkustajalaivoja. Laivoille mahtuu noin 5400 matkustajaa. Laivaluokan laivoilta löytyy peruspalveluiden lisäksi mm. AquaTheater-vesiteatteri, karuselli, keskuspuisto ja Boardwalk-kävelykatu.