27.9.2023

Unelmien risteilyt – Mistä Risteilykeskuksen tiimi unelmoi?

Varaa risteily

Mistä Risteilykeskuksen tiimi unelmoi?

Risteilykeskuksen toimistolla oli tällä viikolla erityinen syy juhlaan, sillä syyskuun viimeisellä viikolla vietettiin kansainvälistä unelmointipäivää. Tämä päivä antoi meille tilaisuuden pysähtyä hetkeksi ja antaa mielikuvituksen lentää vapaasti. Kysyimme tiimiltämme, mistä risteilyistä he tällä hetkellä unelmoivat, ja vastaukset olivat yhtä monipuolisia kuin maailman eri risteilykohteetkin.

Risteilykeskuksen tiimi seikkailee maailman merillä useamman kerran vuodessa.

Saija, tuotepäällikkö

Saijan risteilyunelma: Havaijisaaret

”Rakastan trooppisia kohteita. Häämatkaristeilyni suuntasi Australiasta Fidžille, Vanuatulle ja Uuteen-Kaledoniaan. Seuraavaksi haluaisin suunnata pohjoiselle Tyynellemerelle Havaijisaarten maisemiin. Tykkään viettää aikaa laivalla, joten en panisi pahakseni muutamaa meripäivää laivalla – Havaijin risteilylle kun lähdetään yleensä Yhdysvaltojen länsirannikolta. Toisaalta vaihtoehtona voisi olla Havaijisaarilla vuoden ympäri seilaava Pride of America -laiva, jonka kyydissä pääsisi näkemään Havaijisaarten pääkaupungin Honolulun lisäksi myös vaikkapa Mauin saaren.”

Aino, markkinointipäällikkö

Ainon risteilyunelma: Alaska

”Työkaverini Antin ja Neean kesäinen Alaskan risteily herätti itsellänikin matkakuumeen Alaskaan. Reissun kuvat ja videot olivat niin maagisia, että innostuin heti selailemaan ensi kesän risteilyvaihtoehtoja. Unelmani olisi aloittaa risteily Alaskasta ja seilata länsirannikkoa pitkin Kanadaan. Ehdottomasti yhdistäisin reissuun myös muutaman päivän alueen kahdessa suurkaupungissa: Vancouverissa ja Seattlessa.”

Vinkki! Löydät Antin reissukuvat ja -videot Risteilykeskuksen Instagram-tilin kohokohdista. Ole kuitenkin varovainen, sillä risteilykuume saattaa tämän jälkeen iskeä sinuunkin!

Celebrity Cruises -varustamon laivat seilaavat Alaskassa.

Antti, operatiivinen johtaja

Antin risteilyunelma: Etelä-Amerikan reitti Kap Hornin ympäri

”Olen risteillyt niin Karibialla, Persianlahdella, Välimerellä kuin Alaskassakin, joten risteilyhaaveenikin ovat muuttuneet matkan varrella. Nyt unelmoin risteilystä Etelä-Amerikan kärjen, Kap Hornin, ympäri. Chilen ja Argentiinan väliselle reitille osuvat maailman upeimmat luontokohteet, kuten Chilen vuonot, Patagonian jäätiköt ja Tulimaan saaristo. Argentiinan rannikon kohteissa voi myös bongata pingviinejä, valaita ja merileijonia.”

Anu, risteilyasiantuntija

Anun risteilyunelma: Australia ja Uusi-Seelanti

”Olen vuosia haaveillut pitkästä reissusta Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Unelmani olisi yhdistää 1-2 viikon risteily muutaman viikon oleiluun molemmissa maissa. Laivan kyydissä pääsisi näkemään Uuden-Seelannin pohjois- ja eteläsaaren kivoimmat kaupungit ja luontokohteet; erityisesti olen kiinnostunut eteläsaaren jylhistä vuoristomaisemista ja vuonoista. Australiassa bucket list -kohteitani ovat Tasmania, Great Ocean Roadin luontokohteet sekä tietenkin maan suurkaupungit Sydney ja Melbourne.”

Vinkki! Australiassa ja Uudessa-Seelannissa on marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana todella hyvä risteilytarjonta. Lähtösatamia on useita; laivojen kyytiin pääsee hyppäämään esimerkiksi Sydneysta, Melbournesta ja Aucklandista. Molemmat maat yhdistävän risteilyn pituus on tyypillisesti 11-14 yötä. Kurkkaa kaikki risteilyt nettivaraamostamme!

Australian risteilytarjonta on kasvanut vuosi vuodelta.

Petri, toimitusjohtaja

Petrin risteilyunelma: Antarktis

”Olen tehnyt töitä matkailualalla jo vuosikymmeniä, joten reissuja eri puolille maailmaa on kertynyt vuosien aikana lukuisia. Yksi kohde kuitenkin on jäänyt näkemättä: Antarktis. Yleensä olen trooppisten kohteiden ystävä, mutta Antarktiksessa kiehtovat luonto, eläimet ja kohteen ainutlaatuisuus.”

Emmi, risteilyasiantuntija

Emmin risteilyunelma: Etelä-Karibia

”Aloitin Risteilykeskuksen risteilyasiantuntijana talvella 2022-2023, joten risteilyunelmia riittää vielä täytettäväksi. Kävin tänä kesänä Välimeren risteilyllä, mutta Karibialla en ole vielä päässyt risteilemään. Haaveissa olisikin Etelä-Karibian saarille suuntaava risteily; unelmoin aurinkoisista päivistä Dominican, Barbadoksen ja St. Thomasin trooppisilla hiekkarannoilla. Etelä-Karibian saaret kiehtovat myös historia- ja kulttuurikohteidensa puolesta.”

Emmi unelmoi Etelä-Karibian risteilystä.

Neea, digitaalisen sisällön asiantuntija

Neean risteilyunelma: Pohjois-Atlantin saaret (Shetlandinsaaret, Färsaaret, Islanti)

”Olen ehdottomasti pienempien laivojen ystävä. Tykkään siitä, että meri on risteilyllä lähellä ja että risteilyllä pääsee näkemään myös harvinaisempia luontokohteita. Tällä hetkellä unelmoin risteilystä Pohjois-Atlantilla; erityisesti haluaisin päästä näkemään alueen pikkusaaria, kuten Shetlandinsaaret, Orkneysaaret ja Färsaaret. Osaan näistä kohteista pääsee vain yhteysveneellä, sillä laivat ankkuroituvat sataman sijaan merelle. Haaveilen siitä, että pääsisin näkemään vehreitä nummia, vuoria, vesiputouksia ja vulkaanisia maisemia.”

Vinkki! Pohjois-Atlantin risteilytarjonta on kasvanut viime vuosina. Britteinsaarilla, Islannissa ja Grönlannissa on tarjolla todella kiehtovia risteilyreittejä. Voit tutustua ensi kesän reitteihin nettivaraamossamme.

Jasmin, tuotepäällikkö

Jasminin risteilyunelma: Galapagossaaret

”Tykkään risteillä kohteissa, joihin on vaikeaa reissata omatoimisesti. Nyt unelmoin risteilyistä Galapagossaarille, joihin on ehdottomasti kätevintä lähteä tutustumaan risteillen. Ainutlaatuisesta luonnostaan tunnetuilla saarilla voi bongata jättiläiskilpikonnia, merileijonia, iguaaneja ja harvinaisia lintuja. Galapagossaaret ovat myös Unescon maailmanperintökohde.”

Galapagossaaret tunnetaan ainutlaatuisesta luonnostaan.

Kiinnostuitko risteilyistä?

Varaa oma risteilysi helposti Risteilykeskuksen kautta. Löydät kaikki yllä mainitut risteilyvaihtoehdot Risteilykeskuksen nettivaraamosta. Risteilyasiantuntijatiimimme auttaa mielellään sopivan vaihtoehdon kartoittamisessa. Voit tehdä varauksen suoraan nettivaraamon kautta ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme sähköpostitse, puhelimitse tai lähettämällä tarjouspyynnön.

Sähköposti: myynti@risteilykeskus.fi
Puhelin: 020 1441 810

Edellinen artikkeli

28.8.2023

Tällainen on Alaskan risteily – Risteilykeskuksen Antti jakaa vinkit risteilyltään

Risteilykeskuksen Antti kävi kesällä elämänsä ensimmäisellä Alaskan risteilyllä. Antti innostui risteilystä niin paljon, että halusi jakaa vinkkinsä Alaskan risteilyn suunnitteluun myös Risteilykeskuksen blogin puolella.

Lue lisää : Tällainen on Alaskan risteily – Risteilykeskuksen Antti jakaa vinkit risteilyltään

Seuraava artikkeli

13.2.2024

Esittelyssä Risteilykeskuksen tiimi

Risteilykeskuksen toimistolla juhlittiin ystävänpäivää. Ystävyys ja hyvä tiimihenki ovat olennainen osa päivittäistä toimintaamme, joten ajattelimme, että nyt olisi hyvä hetki avata ovi kulissien taakse ja esitellä ihana tiimimme.

Lue lisää : Esittelyssä Risteilykeskuksen tiimi