15.4.2019

Vieraskynä: Ensimmäisen Karibian-risteilyn jälkeen

Varaa risteily

Risteilykeskuksen blogin vieraskynään tarttuu tällä kertaa Reason for Season -matkablogia kirjoittava Mirka. Maaliskuinen risteily Miamista Bahamalle oli Mirkalle ensimmäinen, ja tänään hän jakaa kokemuksiaan sekä vinkkejään muille, jotka ovat lähdössä ensimmäistä kertaa risteilemään.

Risteily Miamista Bahamalle oli Mirkan ensimmäinen kunnon risteilykokemus.

Karibian-risteily – kun haaveesta tuli vihdoin totta

Haaveilin vuosien ajan risteilystä Karibialla, kunnes haaveestani tuli totta varsin yllättäen, kun pääsin yhteistyössä Risteilykeskuksen kanssa risteilemään Miamista Bahamalle Royal Caribbeanin Mariner of the Seas -laivalla.

Ilokseni risteilyllä oli myös ryhmämatkalaisia Suomesta. Yksin matkustavalle illallisseura oli tervetullutta, ja samalla sain erittäin asiantuntevaa opastusta risteilyyn liittyen matkanjohtaja Petri Siréniltä, jolle risteily oli järjestyksessään numero 106. En taida saada Petriä kiinni risteilyjen määrässä koskaan, mutta olen jo pohtinut potentiaalisia uusia risteilykohteita sekä löytänyt oman unelmareittini Tyyneltä valtamereltä.

Turun telakalla vuonna 2003 valmistunut Mariner of The Seas koki mittavan uudistuksen vuonna 2018. Vaikka en pystykään vertaamaan lopputulosta siihen, millainen laiva oli aiemmin, oli mielenkiintoista päästä näkemään uudistettu laiva. Yläkannelle oli rakennettu paljon uusia aktiviteetteja surffisimulaattorista alkaen, joten uudistetulla laivalla tekeminen ei lopu kesken.

Suomi-yhteyksiä löytyy laivalta enemmänkin, nimittäin laivan kapteenina työskentelee suomalainen Toni Calne. Pääsin tervehtimään häntä komentosillalle, mikä oli hieno kokemus.
Kaiken kaikkiaan nautin risteilyllä meren läheisyydestä, auringosta, hyvästä ruoasta ja siitä, että matkustustapa on niin helppo. Kun tukikohta eli oma hytti on sama koko reissun ajan, on matkustaminen stressitöntä.

Tiedän, että monet pohtivat risteilylle lähtemistä, mutta heitä epäilyttää, ovatko he oikeaa kohderyhmää. Rohkaisen unohtamaan ajatuksen, että risteilyt olisivat vain eläkeläisille tai jollekin muulle tietylle ryhmälle. Laivoja ja varustamoita on laidasta laitaan, yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle. Kaikki laivat eivät suinkaan risteile tropiikissa, vaan kohdelistalla saattaa olla yhtä lailla Aasian suurkaupunkeja kuin vaikkapa arktisia alueitakin.

Mariner of the Seas -laiva valmiina lähtöön.

Risteilyllä pysähdyttiin Bahaman Nassaussa ja Freeportissa.

Bahamasaaret – kristallinkirkasta merta ja postikorttimaisemia

Bahamalla on etenkin aurinkoisena päivänä juuri niin kaunista kuin mielikuvien postikorttimaisemissa. Upeimmat, turkoosina kimaltelevat rannat eivät kuitenkaan yleensä sijaitse aivan risteilysatamien läheisyydestä. Esimerkiksi näillä Bahaman saarilla, joissa laivamme pysähtyi (Nassau ja Freeport) on nähtävä hieman vaivaa päästäkseen paratiisirannoille. Kannattaa ehdottomasti perehtyä risteilysatamiin ja niiden tarjontaan ennakkoon.

Itse ostin Royal Caribbeanin päiväretken Nassausta Blue Lagoon -saarelle, jossa pääsin pienen ryhmän kanssa tutustumaan saareen paikallisoppaan johdolla ja sen jälkeen viettämään rauhassa omaa aikaa. Rauhaa todella riitti, sillä saarelta löytyi jopa rantaviivaa, joka oli ihan tyhjillään. Toisena päivänä hyppäsin Freeportin satamasta kimppataksiin, joka kuljetti Taino-rannalle, joka on tuulisuutensa vuoksi sopiva erilaisten vesiaktiviteettien harrastamiseen. Tämä kokemus oli hyvin erilainen, mutta ehdottomasti hyvä sellainen.

Iso osa Royal Caribbeanin Bahaman-risteilyistä pysähtyy varustamon yksityissaarella CocoCaylla, mutta meidän risteilymme ajan saari oli suljettu uudistustöiden vuoksi. Keväällä 2019 uudistus tulee päätökseen ja Royal Caribbean lanseeraa uuden Perfect Day at CocoCay -konseptinsa. Yksityissaarella on esimerkiksi Pohjois-Amerikan pisin vesiliukumäki sekä paljon muita aktiviteetteja – kaunista rantaa unohtamatta.

Risteilyn maapäivinä on tietenkin mahdollista osallistua myös paikallisten matkanjärjestäjien retkille tai varata esimerkiksi taksi saarella kiertelyyn, silloin täytyy vain pitää huoli siitä, että saapuu varmasti ajoissa laivalle takaisin. Laivalla ei ole mahdollisuutta odotella matkustajia, jotka myöhästyvät lähtöajasta. Siinä saattaa matkalaisen hymy hyytyä, jos jää kirjaimellisesti yksin rannalle ruikuttamaan.

Rantapäivä sujui mukavasti Blue Lagoon -saarella.

Ensikertalaisen vinkit ensikertalaiselle:

1. Jos mahdollista, buukkaa lennot risteilyn ympärille niin, että molempiin suuntiin jää yksi yö väliin. Näin ei tarvitse stressata siitä, pilaako potentiaalinen lennon myöhästyminen koko reissun tai ehditkö varmasti paluulennolle.

2. Suosittelen varaamaan käteistä mukaan risteilylle, vaikka käteisvaluuttaa ei laivassa tarvitakaan. Maissa on hyvä olla käteistä esimerkiksi takseja, ruokailuja, tippejä ja tuliaisostoksia ajatellen. Monilla laivoilla on käteisautomaatti, mutta siitä nostaminen tulee paljon kalliimmaksi kuin käteisen nostaminen maissa.

3. Useilla varustamoilla on oma mobiilisovellus. Itse latasin puhelimeeni Royal Caribbeanin sovelluksen, jonka avulla pystyin tarkastelemaan laivan ohjelmaa, tekemään varauksia esimerkiksi päiväretkille ja ravintoloihin sekä seuraamaan oman laivatilini saldoa reaaliajassa. Joillakin sovelluksilla voi myös chattailla tai soittaa puheluita muiden laivalla olevien kanssa.

4. Risteilykeskuksen työntekijät ovat asiantuntijoita kaikissa risteilyihin liittyvissä asioissa. Heiltä voi – ja kannattaa – kysellä kaikenlaista mieltä askarruttavaa. He päivittävät tietämystään jatkuvasti ja myös risteilevät itse säännöllisesti, jotta heidän asiantuntemuksensa todella pysyy ajankohtaisena.

5. Jos tuntuu siltä, että olisi mukavaa saada matkalle suomalaista seuraa eikä omaa äidinkieltä puhuva opaskaan olisi haitaksi, on Risteilykeskuksen kautta tarjolla myös ryhmämatkoja. Vuonna 2019 yksi mielenkiintoinen matka on Royal Caribbeanin 50-vuotisjuhlaristeily Miamista Bahamalle marras-joulukuun taitteessa. Opasteluilla matkoilla voi viettää aikaa ryhmän kanssa juuri niin vähän tai paljon kuin tahtoo, täysin oman fiiliksen mukaan.

6. Huolehdi, että olet pakannut laivaan saapuessasi käsimatkatavaroihin tavarat, joita tarvitset risteilyn alussa ensimmäisten tuntien aikana. Henkilökunta kuljettaa isommat matkatavarat puolestasi terminaalista laivaan, mutta saattaa kestää jonkin aikaa, ennen kuin tavarat ilmestyvät hyttisi oven taakse.

7. Internet on täynnä erinomaisia vinkkejä risteilyjen ensikertalaiselle, luultavasti löydät myös paljon materiaalia liittyen juuri siihen laivaan, jolle olet menossa. Kannattaa ottaa ilo irti tarjolla olevasta informaatiosta, mutta lähteä reissuun rennolla asenteella. Ei haittaa, vaikka kaikki ei olisi selvää ennakkoon, laivalla on paljon henkilökuntaa auttamassa sinua.

8. Nauti! Ehkä tämä on sinulle ainutkertainen kokemus elämässäsi tai ehkä risteilykärpänen puraisee ja risteilet vielä kymmeniä kertoja. Nyt on kuitenkin aika ottaa rennosti, nauttia hyvästä ruoasta, kauniista maisemista, aktiviteeteista, ohjelmasta ja hyvästä seurasta.

Vinkkejä Karibian-risteilylle:

1. Useimmat Karibian-risteilyt lähtevät Floridan rannikolta. Mikäli lennät Yhdysvaltoihin, pidä huoli siitä, että maahantuloon liittyvät etukäteisvalmistelut on hoidettu – niin maahantulolupa (yleensä ESTA), lentoa koskevat APIS-tiedot kuin esimerkiksi se, että ruumaan menevä laukkusi on suljettu TSA-lukolla.

2. Monet Karibian valtiot ovat kieltäneet maastokuvioisen pukeutumisen siviileiltä. Kannattaa siis jättää camouflage-kuosiset vaatteet kotiin, jos haluat välttyä vaikeuksilta.

3. Auringolta suojautuminen kannattaa ottaa vakavasti. Etenkin Suomen talvesta Karibian aurinkoon siirryttäessä palamisriski on korkea. Reissuaan ei ole järkeä pilata auringonpistoksella.

4. Useimmilla Karibian saarilla käy maksuvälineenä Yhdysvaltain dollari. Etenkin turistikohteissa dollarit otetaan ilolla vastaan, joten sinun ei tarvitse vaihtaa reissua varten muuta valuuttaa.

5. Pidä mukanasi jonkinlainen kamera, sillä tulet varmasti näkemään todella vaikuttavia maisemia!

Laiva lipui Miami Beachin ohi merelle.

Teksti ja kuvat: Mirka / Reason for Season

Edellinen artikkeli

16.11.2018

Kokemuksia maailman suurimmalta laivalta

Otimme tehtäväksemme selvittää, miksi maailman suurimman laivan risteilyt ovat tällä hetkellä niin suosittuja. Haastatteluun istuivat tällä kertaa Risteilykeskuksen risteilyasiantuntijat Aija, Iita ja Minna.

Lue lisää : Kokemuksia maailman suurimmalta laivalta

Seuraava artikkeli

23.3.2020

Käännä katseesi loppuvuoden lomiin

Tämän vuoden kevät- ja kesälomasuunnitelmat ovat menneet monella jäihin maailman epäselvän tilanteen vuoksi. Emme voi muuta kuin toivoa tilanteen normalisoituvan mahdollisimman pikaisesti – ja ehkäpä samalla alkaa pohtia ensi syksyn tai vuoden lomia. Tässä pari syytä, miksi seuraavan lomaristeilyn voi varata jo nyt.

Lue lisää : Käännä katseesi loppuvuoden lomiin