Navigator of the Seas

Navigator of the Seas on Voyager-luokan risteilyalus, jonka erityispiirteisiin kuuluvat näyttävä allasalue sekä The Blaster- ja Riptide-vesiliukumäet. The Blaster -vesiliukumäessä lasketaan kahdestaan vesisuihkujen vauhdittamana, kun taas hurjassa Riptidessa lasketaan pää edellä. Laivan keskeinen kohtaamispaikka on Royal Promenade -kävelykatu ravintoloineen, baareineen ja kauppoineen. Alus aloitti liikennöinnin vuonna 2002.

Vesiliukumäkien lisäksi tekemistä tarjoavat FlowRider-surffaussimulaattori, kiipeilyseinä, minigolf, luistelurata ja lasertaistelupeli. Allasalueen yhteydessä sijaitsevat myös rentoa meksikolaista ruokaa tarjoileva El Loco Fresh ja kolmikerroksinen The Lime & Coconut -allasbaari. Rauhallisempaa tunnelmaa etsiville löytyy aikuisille tarkoitettu Solarium-alue. Iltaisin ohjelmassa on muun muassa teatteri- ja jääesityksiä sekä livemusiikkia.

Ruokailuvaihtoehtoihin kuuluvat pääravintolan ja Windjammer-buffetin lisäksi esimerkiksi italialainen Jamie’s Italian, japanilainen Izumi, pihviravintola Chops Grille ja mereneläviin keskittyvä Hooked Seafood. Illanviettoon löytyy puolestaan esimerkiksi polynesialaishenkinen The Bamboo Room -cocktailbaari ja Playmakers Sports Bar & Arcade -urheilubaari.

Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!

Tietoa laivasta

  • Rakennusvuosi 2002
  • Kunnostettu 2024
  • Bruttotonnit 138 280 t
  • Pituus 310 m
  • Leveys 50 m
  • Asiakaskannet 15
  • Matkustajat 4 000
  • Henkilökuntaa 1 210
  • Hyttejä 1 845

Kohokohdat

  • Studio B

    Studio B on jäähalli, jossa esitetään uskomattomia taitoluistelu- ja jäätanssiesityksiä. Luistelijoina on ammattilaisluistelijoita joka puolelta maailmaa. Myös matkustajat pääsevät luistelemaan jäähallissa esitysaikojen ulkopuolella. Aurinkoisen risteilypäivän täydellinen lopetus on luistelutuokio jäähallin viileydessä.

  • The Perfect Storm -vesiliukumäet

    Allaspäivä on risteilyn kohokohta niin lapsille kuin aikuisillekin. Kiidä merien ainoan pää edellä -vesiliukumäen, Riptiden, mutkissa tai laske kaverin kanssa kumipatjalla merien pisimmän vesiliukumäen, The Blasterin, hurjissa käännöksissä.

  • FlowRider -surffaussimulaattori

    Hyppää surffilaudan päälle Royal Caribbeanin kestosuosikin, surffaussimulaattorin, aalloilla. Surffaussimulaattorissa vesi virtaa nopeasti ohuena kalvona ylämäkeen, jolloin syntyy meren aaltoja muistuttava muoto.

  • Laser Tag: Clash for the Crystal City

    Heittäydy mukaan peliin! Clash for the Crystal City -lasertaistelupelissä kaksi klaania, Yetis ja Snowshifters, taistelevat olemassaolostaan. Aurinko on sammunut ja maapallosta on tullut asumaton. Klaanit ovat sukupuuton partaalla – ellei jompikumpi pysty valloittamaan mystistä jääkaupunkia.

Hytit

Sisähytti

Laivan sisähytit ovat ikkunattomia hyttejä, jotka ovat kooltaan noin 14–15 m². Hyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone suihkuineen. Lisäksi hyttien varusteluun kuuluu sohva, peilipöytä, hiustenkuivaaja, televisio ja puhelin.

Kategoriat: 1V, 3V, 4V

Sisähytti virtuaaliparvekkeella

Laivan sisähytit ovat ikkunattomia hyttejä, jotka ovat kooltaan noin 14–15 m². Erikoisuutena näissä hyteissä on virtuaalinen ”parveke”, jonka ruudusta näkee reaaliajassa kuvaa mereltä ja kohteista. Hyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone suihkuineen. Lisäksi hyttien varusteluun kuuluu sohva, peilipöytä, hiustenkuivaaja, televisio ja puhelin.

Esimerkkikuva Voyager of the Seas -alukselta.

Kategoriat: 2U, 4U

Promenade-sisähytti

Laivan Promenade-sisähytit ovat hyttejä, joiden ikkunasta avautuu näkymä laivan Promenade-kävelykadulle. Hytit ovat kooltaan noin 15–16 m². Hyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone suihkuineen. Lisäksi hyttien varusteluun kuuluu sohva, peilipöytä, hiustenkuivaaja, televisio ja puhelin.

Kategoriat: 2T, CP

Ulkohytti

Laivan ulkohytit ovat ikkunallisia hyttejä, jotka ovat kooltaan noin 14–15 m². Hyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone suihkuineen. Lisäksi hyttien varusteluun kuuluu sohva, peilipöytä, hiustenkuivaaja, televisio ja puhelin.

Laivalla on tarjolla myös tilavampia ulkohyttejä (kategoriat 3M ja 4M), jotka ovat kooltaan noin 19–20 m². Lisäksi laivalla on vielä tilavampia ulkohyttejä (kategoria 1K), jotka ovat kooltaan jopa 30–31 m². Osassa hyteistä (kategoria 1L) on lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat. Nämä hytit ovat kooltaan noin 17–18 m².

Kategoriat: 1N, 2N, 3N, 4N, 3M, 4M, 1K, 1L

Parvekehytti

Laivan parvekehyteissä on oma kalustettu parveke. Parvekkeineen hytit ovat kooltaan noin 22–23 m². Hyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone suihkuineen. Lisäksi hyttien varusteluun kuuluu sohva, peilipöytä, hiustenkuivaaja, televisio ja puhelin.

Kategoriat: 2D, 4D, 5D, 1B, 2B, 3B, 4B, SB, SG, CB

Junior-sviitti

Laivan Junior-sviiteissä on oma kalustettu parveke. Parvekkeineen sviitit ovat kooltaan noin 33–34 m². Junior-sviiteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Sviiteissä on oma kylpyhuone ammeineen. Lisäksi sviittien varusteluun kuuluu sohvaryhmä, peilipöytä, hiustenkuivaaja, televisio ja puhelin. Sviittien hintaan sisältyy myös lisäetuja. Lue lisää Royal Caribbeanin sviittieduista!

Kategoriat: J3, J4, JT

Sviitti

Laivan sviiteissä on oma kalustettu parveke. Poikkeuksena ovat kategorian VP sviitit, joissa ei ole parveketta, vaan lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat. Sviittien koot vaihtelevat noin 37 m² aina suurimpiin noin 118 m² sviitteihin. Sviiteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Sviiteissä on oma kylpyhuone, jossa on amme ja/tai suihku. Lisäksi sviittien perusvarusteluun kuuluu muun muassa sohvaryhmä, peilipöytä, hiustenkuivaaja, televisio ja puhelin. Sviittien kalustus vaihtelee kategorioittain. Sviittien hintaan sisältyy myös lisäetuja. Lue lisää Royal Caribbeanin sviittieduista!

Esimerkkikuvat Owner’s-sviitistä (kategoria OS).

Kategoriat: VP, GS, GT, OS, RS

Galleria

Tarjoukset

Laivaluokka

Voyager

Voyager-luokan laivoilla yhdistyvät monipuoliset aktiviteetit, viihde ja viihtyisät oleskelutilat. Laivojen sydämenä toimii ravintoloiden, baarien ja kauppojen reunustama Royal Promenade -kävelykatu, ja laivaluokan tunnusmerkkeihin kuuluvat myös luistelurata, kiipeilyseinä ja FlowRider-surffaussimulaattori. Laivasta riippuen tarjolla on lisäksi vesiliukumäkiä, minigolfia ja muita koko perheen aktiviteetteja.