
MSC Seascape
Varaa risteily
Vuonna 2022 valmistunut MSC Seascape on sisaraluksensa MSC Seashoren tapaan ammentanut inspiraatiota Yhdysvaltain itärannikon vilkkaasta metropolista, New Yorkista. Iso osa laivan yleisistä tiloista onkin nimetty kaupungista löytyvien kohteiden mukaan. Laivan sydämessä sijaitsee esimerkiksi Times Square -aukio, jolta löydät laivan kaupat. Aukion kohokohta on huikea neljän kerroksen korkuinen LED-seinä, joka kuvastaa päivän mittaan muuttuvaa Manhattanin ikonista siluettia.
Ympäristöystävällisyys
Ympäristöystävällisesti ja energiatehokkaasti risteilemiseen on MSC Seascapella kiinnitetty erityistä huomiota. Alus pyrkii vähentämään ilmansaasteita SCR-järjestelmällä, joka vähentää ilman typpioksideja 90 prosentilla ja EGCS-järjestelmällä, joka puolestaan poistaa aluksen pakokaasun rikkioksideista 98 prosenttia. Seascapen AWTS-järjestelmän käsittelemä jätevesi yltää korkeampiin standardeihin kuin useat jätevedenpuhdistamot ympäri maailmaa. Näiden lisäksi aluksella hyödynnetään useita muiltakin MSC:n aluksilta tuttuja teknologioita, jotka ovat ansainneet varustamolle Vuoden vihrein laivavarustamo -palkinnon vuonna 2019. Kannella viisi sijaitsevalla MSC Foundation Center -tiskillä pääset kuulemaan lisää MSC:n työstä luonnonsuojelun ja ympäristöystävällisyyden parissa.
Yacht Club -sviittialue
Laivan kruununa, ylimmillä kansilla laivan keulassa, sijaitsee tuttuun tapaan eklusiivinen Yacht Club -sviittialue. Sviittialue sulkee sisäänsä 131 sviittiä, joilla on kaikilla käytössään hovimestari vuorokauden ympäri. Sviittiasiakkaiden käytössä on oma yksityinen aurinkokansi ja uima-allas, grilliravintola, à la carte -ravintola, Top Sail Lounge panoraamanäkymineen sekä kaksi hierontahuonetta. Yacht Club -alueelta on myös kätevästi hissit Aurea-kylpyläalueelle.
Ruokailu
MSC Seascapella on kolme pääravintolaa: Aegean, Cala Jondal ja The Green Wave. Pääravintoloissa ruokailu sisältyy aina risteilyn hintaan. Myös Marketplace-buffetravintolassa ruokailu kuuluu hintaan, ja buffet onkin auki lähes vuorokauden ympäri. Hintaan sisältyvien vaihtoehtojen lisäksi laivalla on viisi erikoisravintolaa, joissa voi ruokailla lisämaksusta. Butcher’s Cut on amerikkalainen pihviravintola, Ocean Cayssä tarjoillaan mereneläviä ja Hola! Tacos & Cantinan listalta löydät latinalaisen Amerikan herkkuja. Aasialaisesta ruoasta vastaavat Kaito Teppanyaki ja Kaito Sushi Bar. Aurea-luokan asiakkailla on oma Skyline-ravintola ja Yacht Clubin sviittiasiakkailla on käytössään sekä à la carte -ravintola että rennompi grilliravintola.
Viihde ja aktiviteetit
Laivan pääuima-allasalue löytyy kannen kahdeksantoista perältä. Marina-uima-altaan ympärillä on lisäksi paljon tilaa auringossa lekotteluun. Buffetravintolan läheisyydessä sijaitsevaa Jungle-allasta peittää motorisoitu katto, joka voidaan sulkea ja avata sään mukaan, joten uimisesta pääsee nauttimaan myös huonommalla säällä. Kannen kahdeksan perästä löytyy lisäksi ihana infinity-allas upealla näköalalla.
Chora-teatteri hyödyntää viimeisintä teknologiaa tuodakseen matkustajien iloksi Broadway-tyylisiä spektaakkeleja ja muuta viihdeohjelmaa risteilyn jokaisena iltana. Iltaa voi viettää myös yhdessä lukuisasta erilaisesta baarista. Nauti vaikka juoma Sky Barissa ihastellen näkymää lasilattiaiselle Huokausten sillalle tai kokeile yhtä Shine Barin drinkeistä.
Lapset
Jopa 703 m² laivan pinta-alasta on omistettu lapsille ja lapsiperheille. Tilaa on enemmän kuin millään muulla MSC:n laivalla tähän mennessä. Uudistettu Kids Club tarjoaa tekemistä kaikille lapsille ja kullakin risteilyllä jopa 98 tuntia elävää viihdettä koko perheelle. Aluksella pääsee muun muassa kokeilemaan erilaisia VR-seikkailuja, interaktiivista XD-elokuvateatteria, F1-simulaattoreita sekä RoboCoaster-huvipuistolaitetta. Allaskannella lapsille on myös oma Pirates Cove Aquapark -vesipuisto ja AquaPlay-leikkialue.
Urheilu ja hyvinvointi
Techongymin laitteilla varustettu kuntoilukeskus sijaitsee kannella kahdeksan. Moneen eriin pallopeliin taipuva urheilukenttä puolestaan löytyy kannelta kaksikymmentä.
MSC Cruisesin muilta aluksilta tuttu Aurea Spa -kylpyläalue tarjoaa monipuolisia palveluita rentoutumiseen ja hemmotteluun. Nauti balilaisesta hieronnasta, levähdä thermal spa -alueella tai ehostaudu kauneushoidoissa.

Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!
Tietoa laivasta
- Rakennusvuosi 2022
- Kunnostettu –
- Bruttotonnit 169 400 t
- Pituus 340 m
- Leveys 40 m
- Asiakaskannet 16
- Matkustajia 5 880
- Henkilökuntaa 1 650
- Hyttejä 2 270
Kohokohdat
-
Infinity-allas
Laivan perässä alakannella sijaitsee ihana infinity-uima-allas, jonka ympärillä on paljon auringonottotilaa ja kauniit näköalat merelle. Kaksi korkeaa panoraamahissiä yhdistää altaan suoraan Waterfront Boardwalkille sekä laivan ylimmälle kannelle.
-
Waterfront Boardwalk
Laivaa ympäröivä ulkoneva kävelykansi Waterfront Boardwalk on täydellinen paikka vaikkapa rentouttavalle iltakävelylle auringon laskiessa. Upeita maisemia voi ihailla myös Boardwalkin varrelta löytyvistä useista ravintoloista ja baareista. Joissakin kohdissa kannen lattia on lasia, jolloin suoraan alapuolella näkyvät meren aallot.
-
MSC Yacht Club
Laivan ylimmillä kansilla sijaitseva MSC Yacht Club on kuin pieni luksuslaiva suuren laivan sisällä. Yacht Clubissa sijaitsevat laivan hienoimmat sviitit. Yacht Club on täydellinen valinta, jos haluat risteilyllesi pientä luksusta, mutta silti nauttia kaikista suuren laivan tarjoamista palveluista, aktiviteeteista ja viihteestä. Yacht Clubissa sijaitsee muun muassa yksityinen lounge-alue, ravintola ja aurinkokansi.
-
Pirates Cove Aquapark
Yksi merten hienoimmista vesipuistoista on tässä! Pirates Cove Aquaparkissa on yhteensä viisi vesiliukumäkeä. Vesipuistossa voi esimerkiksi laskea kilpaa vierekkäisissä mäissä tai kiitää laudalla Slideboarding-teknologian avulla. Vesipuistossa on myös lasten AquaPlay-alue sekä yläilmoissa kulkeva seikkailupolku.
Palvelut
- Ravintolat 11
- Baarit 11
-
Teatteri
-
Yökerho
-
Kasino
-
Kuntokeskus
-
Kylpylä
-
Vesiliukumäki
- Uima-altaat 5
- Porealtaat 4
-
Lastenallas
-
Ohjelmaa lapsille
-
Lastenhoitopalvelu
-
WiFi
-
24 tunnin huonepalvelu
-
Väliovellisia hyttejä
-
Hyttejä liikuntarajoitteisille
- Sähköjännite 110/220 v
Hytit
Sisähytti
Sisähyteissä on parivuode, jonka saa pyydettäessä erotettua kahdeksi yksittäiseksi vuoteeksi. Hytin kylpyhuoneessa on suihku, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Hytin varusteluun kuuluu lisäksi muun muassa interaktiivinen taulu-tv, puhelin, tallelokero, ilmastointi sekä minibaari.
Hytin koko on noin 14–28 m²
Hyttikategoriat: IB, IL1, IR1, IR2
Matkustusluokat: Bella, Fantastica
Esimerkkikuva laivalta MSC Seaside.
Ulkohytti
Ulkohyteissä on parivuode, jonka saa pyydettäessä erotettua kahdeksi yksittäiseksi vuoteeksi. Hytin kylpyhuoneessa on suihku, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Hytin varusteluun kuuluu lisäksi muun muassa interaktiivinen taulu-tv, puhelin, tallelokero, ilmastointi sekä minibaari. Hyteissä on ikkuna merelle.
Hytin koko on noin 17 m²
Hyttikategoriat: OB, OR1
Matkustusluokat: Bella, Fantastica
Esimerkkikuva laivalta MSC Seaside.
Parvekehytti
Parvekehyteissä on parivuode, jonka saa pyydettäessä erotettua kahdeksi yksittäiseksi vuoteeksi. Hytin kylpyhuoneessa on suihku tai amme, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Hytin varusteluun kuuluu lisäksi muun muassa interaktiivinen taulu-tv, puhelin, tallelokero, ilmastointi sekä minibaari. Hyteissä on oma kalustettu parveke.
Hytin koko parvekkeineen on noin 21–26 m²
Hyttikategoriat: BB, BR1, BR2, BR3, BR4, BA
Matkustusluokat: Bella, Fantastica, Aurea
Esimerkkikuva laivalta MSC Seaside.
Aurea-juniorsviitti
Juniorsviiteissä on parivuode, jonka saa pyydettäessä erotettua kahdeksi yksittäiseksi vuoteeksi. Hytin kylpyhuoneessa on suihku tai amme, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Hytin varusteluun kuuluu lisäksi muun muassa interaktiivinen taulu-tv, puhelin, tallelokero, tilava vaatekaappi, ilmastointi sekä minibaari. Hyteissä on oma kalustettu parveke.
Hytin koko parvekkeineen on noin 33 m²
Hyttikategoriat: SM
Matkustusluokat: Aurea
Esimerkkikuva laivalta MSC Seaside.
Aurea Grand-sviitti
Grand-sviiteissä on parivuode, jonka saa pyydettäessä erotettua kahdeksi yksittäiseksi vuoteeksi. Sviitin kylpyhuoneessa on suihku tai amme, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Sviitin varusteluun kuuluu lisäksi muun muassa sohvaryhmä, interaktiivinen taulu-tv, puhelin, tallelokero, vaatehuone, ilmastointi sekä minibaari. Sviiteissä on oma kalustettu parveke.
Laivalla on myös kahden makuuhuoneen Grand-sviittejä. Näissä sviiteissä on kahden makuuhuoneen lisäksi myös kaksi kylpyhuonetta. Toisessa kylpyhuoneessa on amme ja toisessa suihku.
Sviitin koko parvekkeineen on noin 45–70 m²
Hyttikategoriat: SX, SD
Matkustusluokat: Aurea
Esimerkkikuvat laivalta MSC Seaview.
Ikkunaton Yacht Club -sviitti
Sviiteissä on parivuode, jonka saa pyydettäessä erotettua kahdeksi yksittäiseksi vuoteeksi. Sviitin kylpyhuoneessa on suihku tai amme, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Sviitin varusteluun kuuluu lisäksi muun muassa interaktiivinen taulu-tv, puhelin, tallelokero, tilava vaatekaappi, ilmastointi sekä minibaari.
Sviitin koko on noin 21 m²
Hyttikategoriat: YIN
Matkustusluokat: Yacht Club
Esimerkkikuva laivalta MSC Seashore.
Yacht Club Deluxe-sviitti
Sviiteissä on parivuode, jonka saa pyydettäessä erotettua kahdeksi yksittäiseksi vuoteeksi. Sviitin kylpyhuoneessa on suihku tai amme, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Sviitin varusteluun kuuluu lisäksi muun muassa interaktiivinen taulu-tv, puhelin, tallelokero, tilava vaatekaappi, ilmastointi sekä minibaari. Sviiteissä on oma kalustettu parveke.
Laivalla on myös tilavampia Grand Deluxe -sviittejä (hyttikategoria YCP), joissa on vaatehuone.
Sviitin koko parvekkeineen on noin 33–64 m²
Hyttikategoriat: YC1, YCP
Matkustusluokat: Yacht Club
Esimerkkikuvat laivalta MSC Seashore.
Yacht Club Royal-sviitti
Sviiteissä on erillinen makuuhuone, jossa on parivuode. Parivuoteen saa pyydettäessä erotettua kahdeksi yksittäiseksi vuoteeksi. Sviitin kylpyhuoneessa on suihku tai amme, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Sviitin varusteluun kuuluu lisäksi muun muassa interaktiivinen taulu-tv, puhelin, tallelokero, vaatehuone, ilmastointi sekä minibaari. Sviiteissä on oma kalustettu parveke poreammeineen.
Sviitin koko parvekkeineen on noin 95 m²
Hyttikategoriat: YC3
Matkustusluokat: Yacht Club
Esimerkkikuvat laivalta MSC Seashore.
Yacht Club Owner’s-sviitti
Sviiteissä on erillinen makuuhuone, jossa on parivuode. Parivuoteen saa pyydettäessä erotettua kahdeksi yksittäiseksi vuoteeksi. Sviitin kylpyhuoneessa on suihku tai amme, peilipöytä ja hiustenkuivaaja. Sviitin varusteluun kuuluu lisäksi muun muassa sohvaryhmä, interaktiivinen taulu-tv, puhelin, tallelokero, vaatehuone, ilmastointi, minibaari sekä ruokapöytä. Sviiteissä on oma kalustettu parveke poreammeineen.
Sviitin koko parvekkeineen on noin 123 m²
Hyttikategoriat: YC4
Matkustusluokat: Yacht Club
Esimerkkikuvat laivalta MSC Seashore.
Galleria
Tarjoukset
-
Alennusta Karibian risteilyistä
MSC Cruises
FLASH SALE! MSC Cruisesin valikoiduista Karibian risteilyistä saa nyt jopa 30 % alennusta. Tarjous koskee valikoituja 7 ja 14 yön risteilyjä.
Kampanja-aika: 13.2.2025 asti
-
Jopa 20 % alennusta
MSC Cruises
Useista MSC Cruisesin vuoden 2025 risteilyistä saa nyt jopa 20 % alennusta. Tarjous koskee valikoituja risteilyjä, joiden lähtöpäivä on 12.12.2024–31.12.2025
Kampanja-aika: 31.3.2025 asti
-
Easy-juomapaketti alehintaan
MSC Cruises
Useille MSC Cruisesin risteilyille on mahdollista lisätä varauksen teon yhteydessä Easy-juomapaketti alennettuun hintaan noin 28 €/päivä/hlö (normaalisti noin 39–43 €/päivä/hlö)!
Kampanja-aika: Toistaiseksi
Ajankohtaista
-
16.3.2022
Miksi valita MSC Yacht Club?
Yacht Club on MSC Cruisesin tarjoama sviittikonsepti, jota he kuvailevat sanoilla ”laiva laivan sisällä”. Yacht Club -sviittialue sijaitsee laivan ylimmillä kansilla, taaten hengähdystauon suuren laivan vilskeestä. Listasimme neljä syytä valita Yacht Club seuraavalle MSC-risteilyllesi.
-
4.11.2019
MSC Cruisesille tunnustusta ympäristötyöstä
MSC Cruises on saanut Vuoden vihrein laivavarustamo -palkinnon Kööpenhaminassa järjestetyssä Global Sustainable Shipping and Ports -foorumissa.
Laivaluokka
Seaside
Seaside-laivaluokan risteilyalukset ovat moderneja ja tyylikkäitä uudenajan risteilyaluksia. Alukset tarjoavat mm. nerokkaasti rakennettuja ulkotiloja, usealle eri kannelle sijoitettuja uima-altaita, kaksi keilarataa ja vesipuiston viidellä eri vesiliukumäellä. Laivaluokan aluksiin mahtuu yli 5000 matkustajaa.