Wonder of the Seas
Varaa risteily
Alkuvuonna 2022 maailman suurimpien risteilyalusten joukkoon liittyi Oasis-luokan viides alus, Wonder of the Seas. Wonder nappasi valmistuessaan maailman suurimman risteilyaluksen tittelin isosiskoltaan Symphonylta. Laiva yhdistelee uudella tavalla Oasis-luokan laivojen kestosuosikkeja sekä muilta laivaluokilta tuttuja piirteitä. Uutuuksina Wonderilla nähdään laivan perältä löytyvä värikäs Playscape-puuha-alue, The Vue -baari huikeilla panoraamanäkymillä sekä Karibianmeren tunnelmista vaikutteita saanut uudistettu allasalue.
Sisaraluksilta tutuksi tullutta naapurustokonseptia on laajennettu. Wonderin ylimmiltä kansilta löydät kahdeksannen naapuruston, joka on vain sviittiasiakkaiden käytössä. Uuden naapuruston lisäksi laivan kohokohtiin kuuluvat muun muassa Central Park- ja Boardwalk-alueet, Studio B -jäähalli, AquaTheaterin vesiesitykset, aikuisten oma Solarium-allasalue, FlowRider-surffisimulaattorit, kiipeilyseinät, vaijeriliuku ja Ultimate Abyss -liukumäki.
Ruokailu
Wonder of the Seas tarjoaa jopa 20 eri ruokailuvaihtoehtoa, joista iso osa kuuluu risteilyn hintaan. Lisäksi laivalla on erikoisravintoloita, joissa ruokailu on lisämaksullista. Valittavana on muun muassa mereneläviä Uuden-Englannin tapaan Hooked Seafood -ravintolassa, El Loco Freshin meksikolaisia herkkuja, Johnny Rocketsin rentoa diner-ruokaa, Jamie Oliverin italialaisia annoksia, meheviä pihvejä Chops Grille -pihviravintolassa ja innovatiivisia ruokailukokemuksia tarjoileva Wonderland.
Viihde ja aktiviteetit naapurustoissa
Muista Oasis-luokan laivoista poiketen Wonder on jaettu seitsemän naapuruston sijaan kahdeksaan erilaiseen naapurustoon, joilla on kaikilla omat vetonaulansa.
Central Park on nimensä mukaisesti laivan keskiössä sijaitseva puistoalue. Vehreässä puistossa kasvaa yli 20 000 kasvia, joiden lomitse mutkittelevan polun varrella sijaitsee niin suosittuja ravintoloita ja kahviloita kuin merkkiliikkeitäkin.
Siinä missä Central Park on paikka rentoutua, Boardwalk-naapurusto kuhisee toimintaa. New Yorkin Coney Islandilta vaikutteita imenyt Boardwalk on ulkoilma-alue, jolta löydät muun muassa laivan kiipeilyseinät, karusellin, Johnny Rockets -hampurilaisravintolan ja AquaTheater-näyttämön.
Lisää aktiviteetteja tarjoaa Pool & Sports Zone, jonka kohokohtiin kuuluvat FlowRider-surffisimulaattorit, aluksen uima- ja porealtaat, Lime and Coconut -allasbaari, lasten Splashaway Bay -vesipuisto, Perfect Storm -vesiliukumäkikolmikko sekä hurja Ultimate Abyss -liukumäki. Kaiken toiminnan keskellä sijaitsee myös aikuisten oma rauhoittumispaikka, Solarium-allasalue.
Entertainment Place -naapurusto on parhaimmillaan erityisesti ilta-aikaan. Iltaviihdettä tarjoavat esimerkiksi aluksen Royal-teatteri, jossa esitetään maailmankuuluja Broadway-musikaaleja ja Studio B -jäähallin taidokkaat luisteluesitykset.
Royal Promenade -kävelykatu on pullollaan kauppoja, elävää musiikkia, ravintoloita ja baareja.
Vitality Spa & Fitness Center on naapurusto, jossa sijaitsevat laivan moderni kuntokeskus sekä Vitality Spa -kylpyläalue, joka tarjoaa laajan valikoiman erilaisia hoitoja.
Youth Zone -naapurustosta lapset ja nuoret löytävät omat alueensa. Adventure Ocean -lastenkerhossa sekä Royal Babies ja Royal Tots -vauvakerhoissa järjestetään ohjelmaa lapsille ikäluokittain. Nuorten oma oleskelutila tarjoaa pelejä, musiikkia ja muuta tekemistä teini-ikäisille matkustajille.
Kaiken tämän lisäksi Wonder esittelee uuden sviittiasiakkaille omistetun naapuruston, jossa he voivat nautiskella auringosta omalla aurinkokannella ja ruokailla yksityisessä Coastal Kitchen -ravintolassa.
Tutustu laivan viihdetarjontaan, ruokailuelämyksiin, hyvinvointipalveluihin sekä aktiviteetteihin! Lue lisää!
Tietoa laivasta
- Rakennusvuosi 2022
- Kunnostettu –
- Bruttotonnit 237 000 t
- Pituus 360 m
- Leveys 65 m
- Asiakaskannet 15
- Matkustajia 6 990
- Henkilökuntaa 2 395
- Hyttejä 2 870
Kohokohdat
-
Broadway-musikaalit
Royal Caribbeanin laivoilla esitetään maailmankuuluja Broadway-musikaaleja ja mikä parasta, ne kuuluvat risteilysi hintaan! Wonder of the Seasin estradilla nähdään isoja kampauksia, suuria unelmia ja tanssimuuveja – eli mitäs muutakaan kuin Hairspray-musikaali.
-
AquaTheater
Iltaisin AquaTheaterissa nähdään mahtavia vesiesityksiä, akrobatiaa, kuviouintia, vesibalettia ja ammattilaisuimahyppääjien näytöksiä. Päivisin voit osallistua sukelluskurssille tai rentoutua aurinkotuolissa altaan reunalla.
-
Playscape-puuha-alue
Playscape on värikäs ja toiminnantäyteinen leikkikenttä koko perheelle. Vedenalaiseksi maailmaksi teemoitettu puuha-alue pitää sisällään muun muassa kiipeilyseiniä, liukumäkiä, pelejä ja pulmia ratkottavaksi.
-
Sviittinaapurusto
Nauti uudenlaisesta luksuksesta Wonder of the Seasin sviittinaapurustossa. Viiden tähden ruokailuelämyksiä tarjoava Coastal Kitchen -ravintola ja yksityisen allaskannen kristallinkirkas vesi ja upeat merimaisemat ovat vain kivenheiton päässä Star- ja Sky-luokan sviiteistä.
Palvelut
- Ravintolat 20
- Baarit 18
-
Teatteri
-
Yökerho
-
Kasino
-
Vaijeriliuku
-
Kiipeilyseinä
-
Jäähalli
-
Minigolf
-
Kuntokeskus
-
Kylpylä
-
Vesiliukumäki
-
Surffisimulaattori
- Uima-altaat 4
- Porealtaat 10
-
Allasalue vain aikuisille
-
Lastenallas
-
Ohjelmaa lapsille
-
Lastenhoitopalvelu
-
WiFi
-
24 tunnin huonepalvelu
-
Väliovellisia hyttejä
-
Hyttejä liikuntarajoitteisille
- Sähköjännite 220 v
Hytit
Sisähytti
Sisähyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa tarvittaessa yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone wc:llä ja suihkulla. Hytin perusvarusteluun kuuluu lisäksi taulutelevisio, puhelin, hiustenkuivaaja, minibaari ja tallelokero. Osassa sisähyteistä on virtuaaliparveke, eli lattiasta kattoon ulottuva HD-näyttö, joka heijastaa reaaliaikaista kuvaa mereltä ja kohteista.
Hytin koko n. 16 m²
Esimerkkikuvat Harmony of the Seas -alukselta.
Ulkohytti
Ulkohyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa tarvittaessa yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone wc:llä ja suihkulla sekä näkymä merelle. Hytin perusvarusteluun kuuluu lisäksi taulutelevisio, puhelin, hiustenkuivaaja, minibaari ja tallelokero.
Hytin koko n. 17 m²
Esimerkkikuva Harmony of the Seas -alukselta.
Parvekehytti
Parvekehyteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa tarvittaessa yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone wc:llä ja suihkulla. Hyteissä on myös oma parveke kalusteineen. Osassa hyteistä parvekkeelta on näkymä Central Park- tai Boardwalk-naapurustoon merinäköalan sijaan. Hytin perusvarusteluun kuuluu taulutelevisio, puhelin, hiustenkuivaaja, minibaari ja tallelokero.
Hytin koko n. 17 m²
Parvekkeen koko n. 5 m²
Esimerkkikuva Harmony of the Seas -alukselta.
Junior-sviitti
Junior-sviiteissä on kaksi erillistä vuodetta, jotka saa tarvittaessa yhdistettyä parivuoteeksi. Hyteissä on oma kylpyhuone wc:llä ja ammeella. Hyteissä on myös oma parveke kalusteineen. Hytin perusvarusteluun kuuluu lisäksi taulutelevisio, puhelin, hiustenkuivaaja, minibaari ja tallelokero.
Tutustu Royal Caribbeanin sviittietuihin »
Hytin koko n. 27 m²
Parvekkeen koko n. 7 m²
Esimerkkikuvat Harmony of the Seas -alukselta.
Grand-sviitti
Grand-sviiteissä on erillinen makuuhuone, jossa on kaksi vuodetta. Vuoteet saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Sviitin kylpyhuoneessa on wc, amme ja kaksi allasta. Oleskelutilasta löytyvän sohvan saa levitettyä parivuoteeksi. Sviitissä on yksityinen kalustettu parveke, josta on näkymät merelle. Sviitin perusvarusteluun kuuluu taulutelevisio, puhelin, hiustenkuivaaja, minibaari ja tallelokero.
Tutustu Royal Caribbeanin sviittietuihin »
Sviitin koko n. 34 m²
Parvekkeen koko n. 10 m²
Esimerkkikuvat Harmony of the Seas -alukselta.
Owner’s-sviitti
Owner’s-sviiteissä on erillinen makuuhuone, jossa on kaksi vuodetta. Vuoteet saa pyydettäessä yhdistettyä parivuoteeksi. Sviitin kylpyhuoneessa on wc, amme ja kaksi allasta. Sviitin oleskelutila on kalustettu sohvaryhmällä ja ruokapöydällä. Sviitissä on lisäksi yksityinen kalustettu parveke, josta on näkymät merelle. Sviitin perusvarusteluun kuuluu taulutelevisio, puhelin, hiustenkuivaaja, minibaari ja tallelokero.
Tutustu Royal Caribbeanin sviittietuihin »
Sviitin koko n. 52 m²
Parvekkeen koko n. 23 m²
Esimerkkikuvat Harmony of the Seas -alukselta.
Crown Loft ja Royal Loft -sviitit
Loft-sviitit ovat kaksikerroksisia loft-huoneistoja, joista on panoraamanäkymät merelle. Sviitin yläkerroksessa on makuuhuone parivuoteella. Makuuhuoneen lisäksi yläkerroksesta löytyy toinen kylpyhuoneista. Sviitin oleskelutila ja toinen kylpyhuone löytyvät alakerroksesta. Oleskelutilan sohvan voi avata parivuoteeksi. Royal Loft -sviiteissä alakerroksessa on myös toinen makuuhuone. Sviitissä on lisäksi yksityinen kalustettu parveke, josta on näkymät merelle. Royal Loft -sviittien parvekkeella on oma poreamme. Sviitin perusvarusteluun kuuluu taulutelevisio, puhelin, hiustenkuivaaja, minibaari ja tallelokero.
Tutustu Royal Caribbeanin sviittietuihin »
Sviitin koko n. 51–142 m²
Parvekkeen koko n. 11–78 m²
Esimerkkikuvat Harmony of the Seas -alukselta.
AquaTheater-sviitti
Laivalla on sekä kahden että yhden makuuhuoneen AquaTheater-sviittejä. Kahden makuuhuoneen sviiteissä on kaksi kylpyhuonetta, joista toisessa on amme. Yhden makuuhuoneen sviiteissä kylpyhuoneita on yksi. Sviitin oleskelutila on kalustettu sohvaryhmällä ja ruokapöydällä. Sviitissä on lisäksi suuri parveke, josta on näkymä alas AquaTheater-näyttämölle. Sviitin perusvarusteluun kuuluu taulutelevisio, puhelin, hiustenkuivaaja, minibaari ja tallelokero.
Tutustu Royal Caribbeanin sviittietuihin »
Sviitin koko n. 63 m²
Parvekkeen koko n. 57 m²
Esimerkkikuvat Harmony of the Seas -alukselta.
Galleria
Tarjoukset
-
Käyttörahaa laivalle
Royal Caribbean
Saat nyt $75–500/hytti käyttörahaa, kun varaat Royal Caribbeanin risteilyn. Käyttörahan määrä riippuu risteilyn pituudesta ja valitusta hyttiluokasta.
Kampanja-aika: 7.11.2024 asti
-
Alennusta ensi vuoden risteilyistä
Royal Caribbean
Royal Caribbean tarjoaa lokakuun ajan erilaisia pieniä alennuksia vuoden 2025 risteilyilleen. Alennukset on aina huomioitu automaattisesti Risteilykeskuksen nettivaraamon hinnoissa.
Kampanja-aika: Saatavuuden mukaan
-
Matkakaverille alennusta 60 %
Royal Caribbean
Hytin toinen matkustaja saa Royal Caribbeanin risteilyistä 60 % alennusta. Lisäksi lisävuoteessa majoittuvat matkustajat saavat risteilystään 30 % alennusta.
Kampanja-aika: Toistaiseksi
Ajankohtaista
-
21.10.2021
Superyllätys Välimerellä – Wonder of the Seas on kesän odotetuin uutuus
Syyskuussa monen leuat loksahtivat, kun Royal Caribbeanin uutuuslaivan, Wonder of the Seasin, ilmoitettiin siirtyvän kesäkaudeksi 2022 risteilemään Välimerelle. Mutta millainen on Royal Caribbeanin uusi merten jättiläinen?
-
29.6.2020
Risteilykeskus Royal Caribbeanin päämyyntiedustajaksi Suomessa
Royal Caribbean on tiedoitti kesällä 2020 valinneensa Risteilykeskuksen (Travel Specialist Group) päämyyntiedustajakseen Suomessa. Royal Caribbeanin lisäksi Risteilykeskus on jatkossa myös Azamaran päämyyntiedustaja Suomen markkinoilla.
-
9.10.2019
Royal Caribbean sitoutunut kestävään kehitykseen – varustamo tarjoaa nyt 1 400 ympäristöystävällistä retkivaihtoehtoa
Royal Caribbean Cruises Ltd. (RCCL) kertoi syyskuun lopussa, että sen valikoimasta on nyt varattavissa 1 400 kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti toteutettua retkivaihtoehtoa.
Laivaluokka
Oasis
Oasis-luokan laivat ovat maailman suurimpia matkustajalaivoja. Laivoille mahtuu noin 5400 matkustajaa. Laivaluokan laivoilta löytyy peruspalveluiden lisäksi mm. AquaTheater-vesiteatteri, karuselli, keskuspuisto ja Boardwalk-kävelykatu.